— Ei tee mitään, kyllä täällä opit, lohdutti Ruth. Oppitunti alkoi heti. Ruth vei Ainon koneen luo, jossa varsista revittiin kuidut erilleen. Haettiin uusia varsia, ja iloisessa työn touhussa meni aika keskipäivän manihetkeen saakka. Iltapuolella jatkettiin työtä, ja Aino sai aloittaa sekä kehräämistä että kutomista. Hyvinpä se kävikin, sillä oppilas oli tarkka ja hyppysiltään notkea, sitäpaitsi tämä työ oli Ainosta kovin mieluista.
Miesten työpaja oli suuren kalliopaaden kupeella valtakunnan toisella sivulla. Siinä oli sorvia ja valssikoneita, viila ja höyläpenkki, sahoja, poria ja kaikellaisia työkaluja. Kulta- ja hopeaharkkoja oli avonaisissa laatikoissa kymmeniä kiloja. Rauta-, teräs- y.m. metallitangot olivat eri kasoissaan. Paaden kyljessä oli musta ympyrä, läpimitaltaan 10 cm; sitä näytti Johannes Reinolle ja sanoi:
— Ilman sitä voimaa, joka tuosta täplästä tulee, olisimme aivan avuttomia; siitä saamme voimaa, joka käyttää koneitamme, sen avulla saamme metallit pehmeiksi kuin vaha. Katsos nyt!
Johannes otti paaden kyljessä riippuvan mustan, parin millimetrin vahvuisen langan, pisti sen toisen pään valssikoneeseen ja toisen pään, jossa oli 10 pennin suuruinen levy, mustaan pyörylään. Heti alkoi kuulua hienoa surinaa, ja teräsvalssit rupesivat pyörimään. Nyt otti seppä kultatangon, piti sen päätä vähän aikaa pyörylässä, vei sen sitten valssien väliin ja kohta tuli tanko ohuena levynä toiselta puolelta ulos. Reino katseli ihmetyksestä sanattomana. Seppä kiristi valssia, pani äskeisen kultalevyn uudelleen valssiin, ja silloin se tuli paperin ohuisena.
Viimein Reino sanoi: — Se on kai sähköä, joka tuosta täplästä tulee. Sitten hän kertoi, mihin kaikkeen maan päällä sähköä käytettiin.
— Teillä on vain niin kovin yksinkertaista tuo sähkön saaminen, jatkoi nuorukainen.
— Isä keksi tuon voiman, niin kuin me sitä nimitämme, oltuamme täällä neljättäkymmentä vuotta, selitti David ja jatkoi: — Sen jälkeen vasta täällä kyettiin jotakin saamaan aikaan. Tämä voima on meillä urkujen polkijanakin.
Nyt ryhdyttiin sängyn päätyjä valmistamaan. Työn ohella sai Reino kuulla, että isä Johannes oli ollut jo maan päällä ollessaan taitava seppä. Suurten nälkävuosien aikana oli hän käynyt Tukholmassa, Saksassa ja Hollannissa opintojaan jatkamassa. Hän palasi kuitenkin kotimaahan jo v. 1698, jolloin meni Turussa naimisiin Mariansa kanssa. Seuraavana vuonna syntyi David, ja v. 1700, jolloin sota alkoi, saimme Ruthin.
— Eikö Kaarlo kuningas vaatinut teitä sotilaikseen?
— Ei, minua tarvittiin kotosalla aseseppänä.