Kertomus päättyi ja hetkisen olivat kaikki mietteissään. Viimein Aino katkaisi hiljaisuuden ja kysyi:
— Mikä tämä savenvalaja oli edellisessä elämässään?
— Opettaja ja filosoofi, vastasi Ruth.
— Hän siis aleni ammatiltaan, virkkoi Aino.
— Olisiko se sitten ollut ylenemistä, jos savenvalajan sijassa olisi ollut keisari, joka olisi antanut piispa Johanneksen petojen ruoaksi? sanoi Ruth.
— Olihan niitä hyviäkin keisareita, puolusteli Aino. — Ei ihmisen ylemmyys tai alemmuus, hyvyys tai huonous, onni tai onnettomuus riipu hänen arvoasemastaan maailmassa. Köyhä työmies voi olla aatelisempi kuin joku kreivi tai herttua, käsityöläinen onnellisempi kuin mahtavin majesteetti. Kaikki riippuu ihmisen sydämestä ja mielialasta, lausui isä.
— Ei minulla ole mitään savenvalajaa vastaan, koska hän oli hyvä mies, virkkoi Aino. — Suuri kiitos vain kertomuksestasi!
XII
Keskiviikkona, lokakuun 9 päivänä, olivat Ruth ja Reino hakemassa maalitarpeiden raaka-aineita "kirkolta" päin. Kun he pääsivät tunnelin aukolle, huomasivat he hämmästyksekseen miehen siinä makaavan tajuttomana. Mies oli puettu aivan moitteettomaan, eurooppalaiseen pukuun, kasvot olivat säännölliset, kalpeat, mutta hyvin kovapiirteiset, iältään hän näytti olevan siinä kolrnissakymmenissä. Reino pudisti miestä käsivarresta ja silloin aukasi tämä silmänsä ja virkkoi heikolla äänellä kuin äärimmäisen rasittunut matkalainen: — Olen kiitollinen, kun tulitte tänne ja tapasitte minut. Voitteko antaa hiukan vettä!
— Nouskaa, niin me koetamme taluttaa teidät kotiimme. Siellä saatte virvoitusta, virkkoi Ruth.