— Jumalan, joka antaa sellaisen voiman palvelijoilleen, täytyy todellakin olla voimallinen jumala.
Kun he lähtivät kokouksen loputtua astelemaan Annan kotia kohti, sanoi Septimius neidolle: — Minä tahdon enemmän oppia tuntemaan sinun jumalaasi.
Seuraavina päivinä kävi nuori savenvalaja Annan kodissa, jossa Annan isä ja eräs siellä asuva vanha kristitty opettivat nuorta kokelasta. Anna kertoili toverilleen evankeliumin kertomuksia, ja nämä oppitunnit ne olivatkin nuorukaisesta kaikkein suloisimpia hetkiä.
Kolmen viikon päästä oli savenvalaja valmis ottamaan kasteen, jolloin hän sai nimekseen Markus, ja heti sen jälkeen vietettiin Annan kodissa nuorten kihlajaiset.
Kun Anna ja Markus sinä iltana katselivat toisiaan nuoret sydämet onnea tulvillaan, sanoi savenvalaja: — Annani, armaani, mehän olemme jo muinaisina aikoina täällä Roomassa tavanneet toisemme ja rakastaneet toisiamme. Jo satoja vuosia sitten ovat sielumme kuuluneet toisilleen.
— En oikein ymmärrä, Markus, onko tuo puheesi kristillistä, virkkoi neito. — Se tuntuu niin kovin egyptiläiseltä.
— Kyllä se on kristillistäkin. Sieluhan on kuolematon, ja onhan Jumalamme vallassa, tahtooko hän antaa sielumme uudelleen ottaa uuden ruumiin asunnokseen. Minä olen varma, että minun silmäni ovat katselleet sinun silmiäsi jo monet kerrat, ennenkuin teimme sen ruukkukauppamme.
— Olet kenties oikeassa, koska sinunkin silmäsi heti tuntuivat minusta niin tutuilta, vaikka silloin vasta ensikerran kohtasimme, virkkoi Anna ja silitteli somilla sormillaan sulhonsa kättä.
Katakombien kirkossa oli Markuksen ja Annan juhlallisin hetki, kun piispa Johannes antoi heidän liitolleen Jumalan, oman ja seurakunnan siunauksen. Sitten Markus vei Annansa riemuiten kotiinsa. Tästä alkain oli työ savenvalajasta monin verroin hauskempaa kuin ennen. Ja kun Anna hopeanheleällä äänellään lauloi psalmeja, tuntui taivas olevan Markuksen vaatimattomassa kodissa.
* * * * *