Niin he erosivat sovittuaan, että Septimius tulisi illalla tapaamaan Annaa, ja sitten mentäisiin yhdessä kuulemaan uutta oppia.
Koko päivän oli tytön kuva Septimiuksen mielessä. Hän ei saanut Annaa hetkeksikään pois ajatuksistaan. Tytön kasvot, vaaleanruskea tukka, vartalo, käynti, ääni, ja ennenkaikkea nuo ihmeelliset syvänsiniset silmät olivat lumonneet hänet. Malttamattomana nuori mies odotti iltaa.
Saapuihan viimeinkin odotettu hetki, ja onnesta loistavin silmin tervehti Septimius Annaa.
Matkalla katakombeille toverukset eivät monta sanaa keskenään vaihtaneet. He kulkivat hartaina kuin kirkkoon menijät ainakin.
Pitkiä, mutkaisia käytäviä, joita valaisi ainoastaan harva soihtu, tyttö opasti nuorukaista kädestä häntä taluttaen, ja niin he saapuivat viimein avaraan luolaan, jossa oli jo koolla joukko miehiä ja naisia, olipa joukossa joitakuita lapsiakin.
Anna johti toverinsa vanhempainsa luo, jotka nuorta miestä tarkastettuaan, loivat hyväksyvän katseen tyttäreensä. Jeesushan siinä itse heidän Annansa välityksellä talutti kadonnutta lammasta omaan lammashuoneeseensa.
Seurakunta oli koolla, ja pienelle korokkeelle astui vanha, valkopartainen, kunnianarvoisa piispa Johannes, jonka kasvonpiirteistä kohta huomasi juutalaiseksi. Pidettyään ensin lyhyen rukouksen, jossa hän toivoi Jumalan siunausta tälle iltahetkelle ja pyysi itse Vapahtajaa heidän vieraaksensa, piispa lausui suuren mestarin itsensä opettaman rukouksen.
Sitten nuori diakooni luki pergamenttikääröstä apostoli Johanneksen ensimäisen kirjan 4:nnen luvun.
Kun diakooni oli pannut käärönsä pois, silmäili Johannes seurakuntaansa ensin kirkkain silmin ja alkoi sitten puhua Jumalan suuresta rakkaudesta, jonka hän tahtoo myöskin istuttaa meihin ihmisiin, ja tämä Jumalan rakkaus voi tulla meissä niin täydelliseksi, etteivät kärsimykset eikä kuolema meitä peloita, vaan voimme silloinkin iloita ja kiitosvirsiä veisata.
Septimius kuunteli henkeä pidättäen vanhuksen jokaista sanaa. Hänen sielunsa silmäin eteen tuli verinen näytäntö Kolosseumissa, jossa muutamia vuosia sitten hänkin oli näkemässä, kuinka areenalla joukko kristityitä petojen lähestyessä vielä viritti uuden ylistyslaulun jumalalleen, ja Septimius ajatteli: