— Etkö halua tulla tuntemaan kristittyjen jumalaa?
Olihan Septimius kuullut puhuttavan kristityistä ja joskus tavannutkin noita hiljaisia, vaatimattomia ihmisiä, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, missä he viettivät jumalanpalveluksiaan.
Siihen aikaan oli kristittyjen jumalanpalvelus salaista vainojen tähden, eikä Septimius ollut mitään kuullut katakombien kirkoista.
— Tahtoisin mielelläni tulla tuntemaan sitä jumalaa, jota sinä palvelet, vastasi savenvalaja vakavalla äänellä. Samassa huomasi hän erään pojan, joka joskus oli häntä auttanut astioiden myymisessä. Hän viittasi tämän nyt luoksensa sekä pyysi häntä vähäksi aikaa avuksensa. Hän otti sitten neidon valitseman ruukun käteensä ja kysyi, saisiko hän kantaa neidon astian tämän kotiin.
Tyttö epäröi hiukan, mutta sitten kuuli hän äänen sisässään: — Salli savenvalajan seurata itseäsi! Silloin uudisti neito kysymyksen hinnasta, jonka Septimius nyt ilmoitti puolta pienemmäksi kuin hän ennen oli semmoisista saanut. Neito maksoi ruukun, ja sitten he lähtivät astelemaan Septimiuksen kantaessa ruukkua. He ilmoittivat toisilleen nimensä. Tytön nimi oli Anna ja hänen vanhempansa olivat kutojia.
Septimiuksesta tuntui kuin hän olisi kävellyt itse jumalattaren rinnalla. Hänen luontainen leikillisyytensä oli tiessään; vakavana, mutta ihaillen katseli hän sivulta kaunista toveriaan.
Muutaman askeleen ääneti kuljettuaan Anna sanoi:
— Sinusta tulee kristitty, minä tunnen sen ja minä toivon sitä. Samassa hän katsahti lämpimästi savenvalajaan.
Tämä vastasi: — Enhän minä tiedä mitään teidän jumalistanne, mutta kerro sinä minulle jotakin heistä.
Neito virkkoi siihen: — Tule illalla kirkkoomme, siellä puhuu piispa Johannes, hän johtaa sinut elämän tielle.