— No, eihän se liene niin vaarallista, vaikka te kaikkikin kuulette kolmannen kohtauksen, ellei Ruthilla ole mitään sitä vastaan.
— Sallin mielelläni, sanoi istuintoveri.
Reino otti Ruthin käden käsiensä väliin ja alkoi kertoa:
Anna ja Markus.
Savenvalaja Septimius tarjoili iloisella äänellään astioitaan ohikulkijoille Rooman torilla. Useat naiset pysähtyivät katselemaan siroja ruukkuja, vaaseja ja somia lamppuja, joihin oli muovailtu eläimiä ja kasvien lehtiä. Septimiuksella oli aina ostajilleen sanottavana joku leikkisä sana, ja hän veti ostajia puoleensa iloisella äänellään sekä hymyllään yhtä paljon kuin tavaroillaan.
Oli pieni lomahetki, jolloin ei ketään saapunut katselemaan savenvalajan tuotteita. Mutta jopa keksi Septimiuksen silmä nuoren naisen, joka jo kaukaa tarkkaili hänen astioitaan. Neito tuli lähemmäksi, löysi viimein mieluisensa vesiruukun ja kysyi hintaa luoden samalla silmänsä myyjään. Septimius tunsi heti omituisen vavahduksen rinnassaan. Neidon tummansiniset, loistavat silmät tunkivat miehen silmien kautta hänen sielunsa syvimpiin sopukkoihin asti.
Vastaamatta neidon kysymykseen myyjä kysyi vavahtavalla äänellä: — Oletko Vestan neitsyt?
— En toki, olen kristitty tyttö, vastasi neito hiljaisesti, mutta savenvalaja kuuli kuitenkin hopean helähtelyä neidon sointuvassa äänessä. Hän sanoi:
— Suuri Jupiter, onko mahdollista, että kristityllä on noin ihanat silmät!
Luoden savenvalajaan tutkivan, mutta samalla lämpimän katseen neito kysyi: