Kun nuoret kertoivat myöskin suurista keksinnöistä: höyrystä, sähköstä, rautatiestä, vedenalaisista veneistä ja lentokoneista, virkkoi isä: — Ihmeelliseksi on maailma muuttunut!
— Eiköhän elämä täällä meidän maailmassamme sentään ole onnellisempaa, sanoi äiti. — Vai mitä te, nuoret lapseni, arvelette?
— En minä vain vaihtaisi elämää takaisin maan päälliseen elämään, myönsi Aino.
— Hyvä täällä on olla! Reino katsahti Ruthiin ja paransi: — Parempi kuin paratiisissa!
Syyskuusta aloitti Reino suuren työnsä: hän rupesi jäljentämään Raamattua, joka oli painettu v. 1685, nykyisen kirjoitustavan mukaan. Hän teki tätä työtä 3-4 tuntia joka päivä, ja päivä päivältä tuli tämä työ hänelle yhä rakkaammaksi Suurta huolta hän pani ei ainoastaan kauniiseen kieleen vaan myöskin kauniiseen ulkoasuun. Etenkin lukujen alkukirjaimet hän piirsi entisten munkkien huolellisuudella.
Mutta työnsä välissä meni Reino usein katsomaan Ruthin työtä vuoren seinämälle, johon maalari nyt kuvasi Uuden Testamentin aiheita. Reino katseli ihaillen kauniin kuvaajan taiteellista työtä, mutta aina hän oli täällä hartaana, sillä pyhät tapahtumat tekivät paikan Herran huoneen kaltaiseksi. Täällä Reino aloitti myöskin maalailemisensa litteille kivilaatoille, ja hänen suurin toiveensa oli saada kerran syntymään Ruthin kuva.
Istuttiin taas iltahetkeä salissa ja puheltiin vanhoista muistoista. Aino ja David istuivat toisessa keinutuolissa, Reino Ruthin kanssa toisessa, ja vanhemmat nuoria vastapäätä nojatuoleissaan.
— Reino veliseni!
— Mitä Aino siskoseni tahtoo?
— Nyt sinun pitää kertoa meille kaikille kertomuksesi, eikä yksin Ruthille. Me toisetkin haluamme kuulla, missä ja millaisina te molemmat olette olleet muinaisina aikoina.