— Enpähän ennenkään ole rosvoja avustanut, virkkoi Reino ja kulki edelleen.
Nyt joutui nuorukainen katsomaan hirveätä tappelua. Siinä iskivät miehet toisiaan nyrkeillä, puukoilla, seipäillä ja jos jonkinlaisilla aseilla. Pari miestä tappeli keskenään paljain käsin, kaasi toinen toisensa vuorotellen kumoon, puristeli toisiaan kurkusta, puri ja raastoi toisiaan kuin villipedot. Jo sai toinen kaivaneeksi silmän toisen päästä, jolloin tappelijat nousivat pystyyn. Silmän kaivaja katsoi toverinsa veristä silmäkuoppaa ja sitten kourassaan olevaa silmää, sylkäisi siihen ja heitti sen takaisin entiseen paikkaansa sanoen: — Pidä silmäsi, en minä halua silmäpuolen kanssa tapella. Ja taas he karkasivat toistensa kimppuun.
— Ettekö osaa lakata ollenkaan? kysyi Reino.
— Emme, meidät on tuomittu tuhanneksi vuodeksi tappelemaan keskenämme, virkkoi toinen, kun he hetkiseksi irtautuivat toisistaan.
— Minkätähden?
— Siksi, että me, jotka olemme veljeksiä, olimme riitaisia ja tappelimme usein keskenämme maan päällä eläessämme. Mutta jos sinua haluttaa ruveta leikkiin, niin kyllä se käy kolmisinkin. Silloin saa yksi vuorotellen levätä.
— Ei minua haluta, en minä sitä varten täällä ole.
— No, etsi sitten mieluistasi työtä, kyllä täällä kukin ammattinsa löytää.
Reino lähti kulkemaan edelleen. Hän ajatteli, ettei voinut mitenkään olla mahdollista, että hän oli elävänä joutunut helvettiin. Kuolemansa jälkeenhän toisetkin vasta olivat tänne joutuneet. — Kyllä minun täytyy täältä päästä, samoin kuin Dantekin, ja Jumalan avulla minä pääsenkin!
Kolme nuorta miestä lähestyi nyt Reinoa ja pyysi häntä seuraamaan mukana. Miehet olivat tavallisten ihmisten näköisiä, mutta kaikkein kasvot olivat intohimojen leimaamia.