Sinä iltana menivät he kaikki aikaisin levolle. Lauri ei riisuutunutkaan nyt, että saisi nukkua paremmin kuin viime yönä. Levolle asettuessaan ajatteli hän, että taitaa olla sentään viisaampaa ostaa kengät kuin pallo tai nukke. Ja hän teki siinä vaivoissaan sen varman päätöksen, että kengät hän ostaa. Sitten heillä molemmilla on uudet jalkineet, Laurilla saappaat ja Annilla kauniit kengät. Ja hän nautti jo siitä, että saisi panna pois puukenkänsä ja kävellä oikeissa saappaissa, joita hänellä ei ollutkaan ollut niin pitkään aikaan.
Mutta ennenkun hän ennätti nukkua, kuuli hän äidin äreällä äänellä sanovan isälle:
— Rahaa on laitettava vaikka mistä. En minä rupea lapsineni viluun kuolemaan ja sormeniko mä huomenna pataan panen?
— Minä teen kaikki mitä voin, mitä suinkin voin, niinkuin olen tehnyt tähänkin asti, — oli isän vastaus.
Laurin sydäntä vihloi. Isän ääni oli kuulunut niin väsyneeltä, niin tuiki toivottomalta, aivan kuin olisi sanonut: minä en voi enään tehdä mitään, en niin mitään.
Lauri ajatteli, että nyt hän ei uskalla nukkua koko yönä. Mitä jos isä keskiyön pimeässä nousisi vuoteesta, hiipisi hiljaa ulos ovesta ja menisi yksinään vinnille, niinkuin teki se onneton mies, josta ei saanut puhua Aunelle. Lauri tiesi kyllä, että hän oli mennyt sinne siitä syystä, ettei ollut leipää vaimolle ja lapsille.
Pelko ja ahdistus täytti Laurin sielun ja tuskanhiki nousi otsaan. Hän nousi polvilleen, liitti ristiin vapisevat sormensa ja rukoili hartaasti, että Jumala armahtaisi ja auttaisi hänen köyhää isäänsä, hänen rakasta isäänsä.
Sinä yönä vaivoissaan vuoteellaan teki Lauri vielä toisenkin päätöksen. Hän teki sen ilman taistelua, iloisella mielellä ja vapaasti.
Ja koska hän jo isän raskaasta hengityksestä kuuli, että tämä nukkui, sai hänkin rauhan ja vaipui viimein uneen. — — —
Keskiyön aikaan nousi kuu taivaan laelle ja katseli sieltä nukkuvaa kaupunkia. Uutimien lomitse pilkisteli se huoneisiin, mutta Laurin kodin ikkunasta katseli se esteettömästi sisään. Sen säteet väreilivät seinillä ja lattialla ja jäivät leikittelemään kehdon laidalle. Pikku Anni siinä nukkui käsi posken alla ja hymyili unissaan. Kuun säteet kuiskailivat hiljaa: