— Eipä se sitten mahtanut näyttää lämpimältäkään.
Mutta Aunepa tiesi mikä oli sekä villaista että lämmintä. Leena antaisi hänelle sen uuden leninkivaatteen laatikosta.
Sitä oli niin runsaasti että huoleti saattoi leikata Annille koltiksi kankaan päästä. Leena osasi kyllä arviolta leikata, kun hän kerran oli nähnyt Annin.
— Leena leikkaisi vaan kyllin pitkän, ei saa surkeilla vaatetta.
Ja Aune alkoi itse ompelemaan. Hän liitti sivut yhteen, päärmesi helman ja pani yläpään poimuille. Ja aina välillä piti hivellä vaatetta, se oli niin sametin hienoista.
Se lämmittäisi pikku Annia ja varjelisi vilustumasta. — — —
Mutta kun Lauri sinä päivänä kantoi sanomalehteä, oli koulussa ja juoksi asioilla oli hän ylen onnellinen mielessään. Elämä tuntui niin kevyeltä kuin höyhen ja puukengät hänen jalassaan tuntuivat maailman mukavimmilta jalkineilta.
Lauri ajatteli, että sellaisia hän käyttää ikänsä kaiken, puukenkiä ja vanhaa nuttua. Ehkä hän niin tehden joskus voisi painaa kultarahan isänsä vapisevaan käteen.
12
Kun uusi aamu koitti ja Lauri taas tuli ystäväinsä luo, huomasi Aune heti etteivät puukengät vieläkään olleet väistyneet toisten tieltä. Hän kysyi kummastuneena: