Leena oli jo asettanut pienet hihat paikoilleen ja Aune ompeli nyt niitä kiinni. Sitten ei puuttuisi enää muuta kuin napit ja napinreiät.
Aune aloitti juuri toisen hihan istuttamista, kun isä tuli ilmoittamaan, että tohtori oli tulossa. Aunen ei pitänyt hämmästyä, sillä tänään hän tulisi toisen tohtorin kanssa, hyvin viisaan ja taitavan, että saisivat yhdessä neuvotella.
Leena kokosi pois ompeleet ja järjesti hiukan Aunen pukua. Ja samassa he jo olivatkin sisällä. Tohtorisetä tervehti Aunea tuttavallisesti aivan kuin omaa tyttöänsä. Ja esitti sitten Aunen leikillisellä tavallaan vieraalle.
— Tämä on se meidän pieni älyniekka, se pieni filosooffi, joka ajattelee enemmän kuin viisaustieteen professori. Sentähden on hän käynyt näin laihaksi ja kalpeaksi.
Aune säikähti ensin vierasta tohtoria. Hän oli niin pitkä ja laiha, ihan harmaapäinen ja äärettömän juhlallisen, miltei ankaran näköinen. Mutta huomattuaan, että hänkin osasi hymyillä, ojensi Aune hänelle luottamuksella kätensä.
Iso pöytä oli jo tuotu sisään ja Aunen piti nyt pitkälleen siihen puhtaalle lakanalle. Tohtorit nostivat hellävaraa yhdessä isän kanssa. Isä jäi pään puolelle pitelemään kädestä ja tohtorit ryhtyivät tutkimaan jalkoja.
Ensin ottivat he käsiksi oikean. Kehittivät pois pitkän kääreen. Sen alta tuli esille ammoittava haava. He koputtivat sääriluuta koneillaan. Vetivät pois haavasta kumiletkun, joka oli mätäaineen johtajana. Puhdistivat letkun ja pistivät takaisin syvälle pitkin luuta. Se koski äärettömästi, mutta Aune hymyili levottomalle isälleen. Sitten piti puhdistaa koko haava, kaivaa ja kaappia välkkyvillä koneilla, polttaa kovilla hapoilla ja lopuksi täyttää puhtaalla liinakaapulla, että pysyisi avoinna. Ja koko ajan Aune vaan hymyili isälleen. Viimein kietoivat he siihen uuden uutukaisen kääreen, kapaloivat kuin lapsen.
Aune luki tohtorien tyytyväisistä kasvoista, että siitä jalasta saattoi olla toivoa.
Tuli sitten vasemman vuoro. Kun siitä saatiin kääre pois, kävivät tohtorien kasvot vakaviksi. Taaskin koputtelivat he ja kaivoivat. He puhuivat keskenään kieltä, jota Aune ei ymmärtänyt. Se oli varmaan latinaa, sillä saksaa ja ranskaa Aune oli lukenut ja olisi toki tuntenut jonkun sanan. Isä kyllä näkyi ymmärtävän heidän keskustelunsa, sillä hän seurasi tuiki tarkasti.
Tohtori sanoi latinaksi, että täytyisi tehdä pieni leikkaus, ottaa pois vähän luuta, joka oli saanut vikaa. Mutta kuinka sitä pientä raukkaa hennoo kiusata niin paljon nukuttamatta. Eikä taas uskaltaisi nukuttaakkaan, kun on niin heikko. Voisi helposti nukkua ikuiseen uneen.