— Minkätähden nauroitte Laurille? Kysyi hän. Senkötähden, että hänellä oli puukengät? Ooh, hänellä voisi kyllä olla paremmatkin, jos hän olisi tahtonut.
— Ja minkätähden ette uskaltaneet antaa hänelle kättä, kun tulitte?
Lauri on hyvä poika, paljon parempi kuin kukaan meistä.
Jospa ette milloinkaan tarttuisi huonompaan käteen!
Serkut olivat hämillään. He olivat oikeastaan tulleet korjatakseen viimekertaista vallattomuuttaan ja nyt oli käynyt vielä huonommasti. Eivätkä he suinkaan olisi tahtoneet pahoittaa Aunen mieltä.
— No niin, istukaa nyt tähän minun sänkyni laidalle, ja olkaamme ystäviä, vaikk'emme kaikissa asioissa ymmärräkkään toisiamme.
Aune ojensi heille kummallekin laihtuneen käden, jota he likistivät lämpimäin kätten välissä.
— Niin nähkääs, toisella on iloa tässä maailmassa, toisella surua.
Tanssiaiset ja ilotulitukset ovat nekin hyvät, mutta parempi vielä on hellä sydän kärsivää kohtaan. Ja itsensä kieltäminen on parempi kuin kauniit kengät. — — —
Heidän Aunen luota mennessään sanoi Elli, että hänen mielestään Aune on käynyt vielä omituisemmaksi kuin ennen ja aina hänellä on niin kummallisia tuttavuuksia.