Kivinen ehkä kestäisi kauvemmin, mutta se tuntuisi kolkommalta ja muistuttaisi kaupunkia.
— Puusta vain se tehdään meidän talo, komeista kankaan petäjistä!
Aune näki jo edessään uuden uutukaisen talon valkeiksi veistettyine seinineen. Päivä paistaa korkeisiin ikkunoihin ja siellä takana…
— Pitäisi saada se piirretyksi paperille!
Otettiin tulta. Laurin piti piirtää siinä pienellä pöydällä Aunen
sängyn vieressä. Heillä oli suuri paperiarkki, lyijykynä ja viivotin.
Hienoilla viivoilla merkitsivät he paperin ylälaitaan rannan rajan.
Määrättiin sitten metsän laajuus ja pantiin rakennuksen perustus.
— Janne tämän kauniisti osaisi piirtää — sanoi Lauri. Hänellä on maalilaatikkokin ja hän on pienellä siveltimellään tehnyt oikeita tauluja.
— No niin maalatkoon sitten Janne. Mutta rakennus on tehtävä oikein iso, suuri sali keskelle ja monta kaunista kamaria molempiin päihin. Lauri saisi selittää kaikki Jannelle. — — —
Leenan kamarista kuului kellon lyönti. Lauri laski montako kertaa se löi — seitsemän! Säihkähtäen hypähti hän pystyyn. Olisi pitänyt olla jo kotona. Hän pani paperin kauniille käärölle ja pisti kainaloonsa.
— Sen talon asukkaille olisi opetettava paljon hyvää. Ja sitä on meidän tehtävä yhdessä, mutta sitä ennen on meidän itse opittava. Kysy Jannelta eikö hänkin tahtoisi auttaa meitä, — sanoi Aune ojentaen kätensä Laurille jäähyväisiksi.
Kotia kulkiessaan ajatteli Lauri, että Aune aikoi siis laittaa niille lapsille koulunkin ja pyysi häntäkin ja Jannea opettajiksi. Lauri oli ensin luullut, kun Aune puhui hänenkin avustaan, että hän pääsisi kivenhakkaajaksi sitä taloa rakennettaessa. Lauri tiesi kyllä, että vaikka se tehdäänkin puusta, niin tarvitaan siihen paljon kiviäkin. Tehdään luonnollisesti kaunis kivijalka ja Lauri oli juuri aikonut esittää Aunelle, että tehtäisiin kaikki uunit harmaasta kalliosta. Ne ovat niin kauniit. Lauri oli nähnyt sellaisen isänsä hakkaaman uunin.