Mutta opettajaksi Aune tuntuikin häntä aikovan. Oi, jos kävisikin niin! Mutta voisikohan se olla mahdollista, kun hän on niin köyhä. Hädintuskin saa käydä kansakoulun loppuun asti. Hän oli usein kuullut emintimän sanovan isälle, että Laurikin jo vaan olisi laitettava ansaitsemaan, kyllä se sillä koululla kelpaisi työmieheksi, vai herraako siitä meinataan.
— Ei voinut Aune sitä ymmärtää, ei täydelleen asettua köyhän lapsen kohdalle.
Lauri poikkesi jo sisään kotiportista, mutta ennenkuin kääntyi oikeaan omia portaita kohden, laski hän liukkaita portaita alas maakerrokseen.
Janne oli lukemassa huomista maantiedeläksyä kartta levällään pöydällä.
Lauri aukaisi käärönsä ja selitti lyhyesti, mikä tässä oli tarkoitus.
Jannella oli kaikki heti selvillä. Hän ajatteli vaan että maalaisiko koivut tumman vaiko vaalean viheriäisiksi. Riippuu siitä pitäisikö olla kevät vai kesä. Hän aukaisi maalilaatikkonsa ja huomasi, että vaaleata väriä oli enemmän kuin tummaa. Se seikka ratkaisi asian kevään voitoksi. Siitä tulisi ihmeen hauska työ, kun hän vaan osaisi oikein.
Mutta ensin piti lukea maantiedeläksy.
Kiivetessään kotiportaita ylös pelkäsi Lauri, että nyt häntä torutaan kovasti, kun on viipynyt näin kauvan. Käsi ihan vapisi, kun väänsi avainta lukossa. Mutta torumisia ei tullutkaan. Siellä istui vieras, jota Lauri ei koskaan ennen ollut nähnyt. Hän ei oikein tiennyt oliko se herra vai talonpoika. Ainakaan hän ei ollut niitten työmiesten tapainen, jotka väliste kävivät istumassa isän luona.
Vieras katseli Lauria pitkään ja tutkivasti. Lauri joutui hämilleen. Hän ei tiennyt, että vieras hänen piirteistään etsi yhtäläisyyttä hänelle rakasten kasvoin kanssa, sillä vieras ei ollut kukaan muu kuin Laurin eno.
— Uskollisista silmistäsi tunnen sinut sisareni pojaksi — sanoi eno likistäen Laurin kättä.