Ja ryysyinen puku riisutaan pois ja puetaan ylle ihan uusi pehmeintä villavaatetta.
Ja hän saa juoda lämmitystä omasta pikku kupistaan ja hänen oma pieni vuoteensa odottaa valmiina sulkemaan kotiutuneen matkamiehen lämpöiseen helmaansa. — —
Janne oli tehnyt puitteetkin tähän teokseensa. He olivat Laurin kanssa ajatelleet, että Aune mahdollisesti tahtoisi ripustaa sen seinälleen.
— Ehkei panna sentään seinään kaikkein katseltavaksi, sanoi Aune. Pidetään vaan omina iloinamme, niinkuin pidetään se, mikä on sydämmelle kaikkein kalleinta.
Lauri saisi pitää muistonaan tämän paperin, ehkä Janne ottaa tehdäkseen toisen Aunelle, jossa olisi vaan rakennukset ja portti sekä kukkalava lemmikkineen. — —
— Ja nyt minä ilmoitan sinulle suuren ilon, — sanoi Aune — sinä pääset meidän kanssamme Ahtolaan, jos nimittäin tahdot tulla.
Lauri ei puhunut mitään, mutta suuri ilo kuvastui hänen kasvoistaan ja hän nyökkäsi päätään myöntymyksen merkiksi.
Aune alkoi nyt kertomaan hänelle Ahtolasta, kiittelemään sen kauneutta ja suloista rauhaa. Ja kertoessaan näytteli hän sukkapuikolla kaikki paikat lampun kuvusta aivan kuin kartasta.
— Tuossa kulkee polku pitkin lahden rantaa. Sitä pitkin sinä sitten lykkäät minua. Siinä rantasella kasvaa lumpeenkukkia, niin lähellä, että voisi varsin hyvin rannasta kättään kurkoittaen ottaa niitä. Mutta emme henno sentään, antaa heidän nauttia siinä lyhyttä elämäänsä siniaallon harjalla keinuellen.
— Tässä näet metsän reunan. Sinne nyt katoaa polkumme puitten runkoin väliin ja sinne mekin sitä seuraamme Tapion suureen saliin. Puitten oksat yhtyvät päämme päällä vihannaksi katoksi ja joskus hipasee tuoksuva lehvä kasvojamme.