Jonkinlaisessa horrostilassa oli hän kuullut sen, mutta kuitenkin aivan selvästi.

Ja kun hän sitten heräsi vuoteessaan, voi kuinka kalpeana isä istui siinä vieressä ja kuinka hänen äänensä värähteli, — siinä oli syvää surua ja ääretöntä hellyyttä. Silloin oli Aunelle selvinnyt, että hänen olemassa olonsa tuotti isälle suurta surua. Ja hänen oli tehnyt mielensä kietoa käsivartensa isän kaulaan ja kuiskata hänelle korvaan, ettei Aune pidä väliä, vaikka vietäisiin molemmat, kun isä vaan on iloisempi.

Ja kuitenkin oli ensi aikoina tuntunut kovin katkeralta, kun joku puujalkainen sattui kulkemaan hänen ikkunansa ohi. Siinä oli nähtävästi jalka sahattu poikki ja jatkettu puulla. Noin kai hänellekin tehdään ja noin hän sitten kävelee. Kenties onkin parempi että istuu aina pyörätuolissaan.

Mutta isän kanssa he eivät milloinkaan puhuneet näistä. He olivat molemmat vahvasti uskovinaan, että Aunen jalat vielä kerran paranevat ihan terveiksi, että hän vielä saa juosta kilpaa toisten lasten kanssa ja kirkkaina kesäpäivinä tanssia viheriäisellä nurmella kuin keijukainen!

Niinpä niin — puujalat ja puukengät. Aune jäi nyt siihen ajattelemaan, että asiat sentään ovat kummallisesti tässä maailmassa. Toisella on jalat mutta ei ole kenkiä, toisella taas kyllä olisi kengät, mutta jalkoja puuttuu.

Pitkän keskustelun perästä tulivat he Leenan kanssa siihen päätökseen, että koska sanomalehtipoika heidän tähtensä oli loukannut jalkansa, oli heidän velvollisuutensa auttaa häntä sen parantamisessa. Leena pitäisi aamulla varalta, milloin hän pistää sanomalehden kirjelaatikkoon ja kutsuisi hänet sisään. Jalka tutkitaan, voidellaan ja kääritään. Mutta koska pojalla aina on tulinen kiire, ottaisi Leena hänen edestään viedäkseen lehdet ylimpään kertaan asti ja poika saisi jatkaa matkaansa toiseen taloon.

Jalan hoito tapahtuisi Aunen kamarissa.

2

Kello oli tuskin lyönyt kahdeksaa seuraavana aamuna, kun Leena varovaisesti aukaisi Aunen oven ja toi sisään puukenkäpojan, jota sellainen kohteliaisuus näytti suuresti hämmästyttävän. Hänen piti heti istua pöydän luo ja Leena alkoi lampun valossa tutkimaan jalkaa.

— Kumpaanko sattui?