Pappi tarttui isoon kirjaan, joka oli hänen pöydällään. "Tässä kirjassa on kirjoitettu meistä, Kaspar Zingler", sanoi hän, "sinusta ja minusta — vuosituhansia ennen meidän syntymäämme."
Hän asetti silmälasit nenälleen ja käänsi lehtiä. "Kuule nyt mitä tässä luemme: 'Näin sanoo Jehova, Herra' — Herra itse sanoo tämän pyhän profeettansa kautta. 'Tahdon ottaa pois kivisydämen teidän rinnoistanne' — — Muistatko että sanoit kortschilaisilla olevan kivikovat sydämet? Mutta" —
Kaspar katsahti ylös. "Kyllä", sanoi hän, "mutta nyt tiedänkin, kenellä oli kivisydän."
"Vai olet sen siis huomannut! Sen huomion teemme kaikki. Mitä aikaisemmin, sitä parempi! Mutta tiedätkö minkälaista on, kun ihmisellä on kivinen sydän? Silloin elää kuolema rinnassaan."
Kaspar kätkähti. Kuolemako rinnassa!
"Ja Herra tahtoo poistaa kuoleman rinnastamme — sillä hän rakastaa meitä! Kuulehan nyt: 'Tahdon ottaa pois kivisydämen rinnoistanne — ja antaa teille sydämen lihasta.' Tämä on ensin kirjoitettu koko maailmasta — sitten sinusta ja minusta. Koko maailma pii kuolemaisillaan, sillä ihmisten sydämet olivat pahat. Sitten tuli yksi — jonka rinnassa oli koko maailman sydän. Hän antautui kivisydämien murskattavaksi" —
Kaspar nyökäytti päätään. Niin, Calvarienbergillä, tuolla alhaalla — neljällätoista kärsimysasemalla!
"Maailman elämän takia — antaaksensa maailmalle sydämensä. — — Nyt voimme saada 'sydämen hänen jumalallisen sydämensä mukaan', elävän, hyvän, jos vain tahdomme ottaa sen vastaan. Mutta on vaikeata saada meitä se tekemään. Herran täytyy käyttää monta tietä ja monta keinoa. — Tiedätkö, ketä luulen hänen käyttäneen antaakseen sinulle sydämen?"
Kaspar sulki silmänsä. Pienet, vilkkaat, värittömät sormet, jotka aina olivat kylmät ja joissa oli pyöreät, sinistävät kynnet — ja jotka osasivat tehdä hienoimpia töitä. — Hänestä tuntui kuin olisivat ne liikkuneet hänen rintansa lähellä…
"Luulen nyt, Kaspar, että hänen täytyi kärsiä niin paljon saadakseen muutoksia sinussa aikaan, saadakseen kivisydämen pois kiskotuksi ja elävän sydämen sijaan. Jos hän olisi ollut tavallinen lapsi, terve ja iloinen, niin olisit sinä kai ollut hänelle sellainen kuin ylipäänsä olit kaikille muille kotonasi. Sinä avasit sydämesi hänelle siksi, että sinun kävi häntä sääli ja siksi että kaikki mielestäsi oli sinun syytäsi. Hänen kärsimyksensä — ne kolkuttivat kolkuttamistaan sinussa yöt ja päivät, kunnes et enää voinut vastustaa. Etkö luule niin olleen?"