Kassian Gamper oli arvossapidetty, rikas ja hyvin ankara mies, jonka tahto ei ollut tottunut vastarintaan. Varttuneella iällään oli hän nainut hyvin nuoren naisen, kauniin Aloisia Jandlin, joka eli hiljaisena ja alistuvana hänen rinnallaan kymmenisen vuotta — ja joka sillä ajalla usein sai käyttää sitä elämänviisautta, jonka hänen äitinsä oli hänelle opettanut: "Jos saat lapsia, Loisia, vaikka kuinkakin monta — ota ne kuin Herran kädestä! Muuten et voi kestää kaikkea mitä pitää kärsiä! Miehiä ei siinä suhteessa saa järkiinsä — mutta he eivät kärsikään niinkuin me."
Aloisia Jandl synnytti ankaralle kotityrannilleen kahdeksan lasta noina kymmenenä vuonna — ja hyvä oli hänelle, että hän saattoi ottaa ne kaikki kuin Herran kädestä, sillä hän kärsi paljon jokaisesta lapsivuoteesta. Hänen raitis terveytensä murtui kokonaan. Oli niitä, jotka tuumivat, että hänen oli helpointa ottaa taivaan lahjana viimeinen pienokainen, sillä se lapsi tuli päästämään hänet "vaivastaan, joka oli ylen raskaaksi tullut." —
Viisi lapsista oli kuollut pieninä — ainoastaan kolme tyttöä, jotka nyt olivat täyskasvuiset, oli jäänyt leskelle.
Molemmat vanhemmat olivat hiljaisia ja alistuvia, niinkuin äitikin oli ollut ja antoivat naittaa itsensä miehille, jotka isä oli valinnut. He vaihtoivat isän ikeen aviopuolison ikeeseen vastaanväittämättä — eihän vastustaminen kuitenkaan olisi auttanut.
Mutta nyt oli Kathin vuoro — hän oli nuorin, se lapsi, jonka syntymä oli ollut syynä äidin kuolemaan — ja silloin tapahtui mitä käsittämättömintä: nimittäin, että Kassian Gamper puski leveän häränotsansa urheaa ja itsepintaista vastusta vastaan.
Kathi oli hänen lempilapsensa ja kaunis kuin hänen äitinsäkin oli ollut, silloin kun Kassian häntä kosi. Hän kyllä tiesi keneltä hän oli saanut pitkät, punaruskeat palmikkonsa, joista auringonpaisteessa voi säihkyä kuin kultasäkeniä, hoikan, solakan vartalonsa ja sametinpehmeät silmänsä. Mutta mistä hän oli saanut taipumattoman tahtonsa, sitä ei kukaan voinut ymmärtää!
Kassianin mieleen ei juolahtanutkaan hakea sitä omasta povestaan. Ja se esiintyikin tyttäressä toisen muotoisena. Kassianissa ilmeni luja tahto ankarana, itseensäsulkeutuneena, uhmaavana käytöksenä — kun taas tytön olento oli vapaa, iloinen ja huoleton.
Mutta omalla tavallaan oli hän yhtä omavaltainen kuin isänsäkin. Ja kun vanha Perkmann Laasista kosi häntä, antoi hän muitta mutkitta kiellon, huolimatta isänsä myöntämisestä.
Naimiskauppa vanhan Perkmannin kanssa — joka tuskin oli viisissäkymmenissä — oli erittäin hyvä, niin että oli kovin harmillista, ettei hän ollut kosinut jompaakumpea toisista, jotka ilman muuta olisivat hänet ottaneet. Mutta on mahdollista, että vanha Perkmann oli älykkäämpi kuin minä häntä pidettiin. Varmaa on, ettei hän osoittanut kosimisen oireitakaan ennenkuin Kathin vuoro tuli joutua miehelään.
Kassian Gamper sanoi uppiniskaiselle tyttärelleen, ettei voi tulla kysymykseenkään sallia sellaisen vävypojan juosta tiehensä. Ei — sanoi hän — sitä eivät hänen kankeat jalkansakaan sallineet. Mutta tyttöpä saattoi juosta — häntä itseänsä ja hänen kosintaansa pakoon. Niin hän aikoikin tehdä!