Punaisen ilta-auringon loisteessa katsahti pappi häneen ja kysyi:
"Oletteko Kathi?"
Ja punaisen ilta-auringon loisteessa nosti tyttö silmänsä häneen, näki hänen kalpeiden kasvojensa kuvastuvan loistavaa kultataustaa vasten — ja vastasi: "Olen."
"Hyvää iltaa", sanoi pappi.
Kathi jätti kupariastiat — mutta niiden hehku jäi hänen kasvoilleen ja kaulalleen hänen mennessään papin luo ja kumartuessaan suutelemaan hänen kättään.
Mutta ennenkuin hänen raitis suunsa kosketteli hänen kapeita sormiaan, veti pappi kätensä pois. Sitten hän istuutui talon edustalla, ison kastanjapuun alla olevalle penkille ja alkoi puhella hänen kanssansa.
Kotiin saapuessuan Kassian Gamper ilostui suuresti nähdessään papin luonansa ja huomatessaan Kathin seisovan hänen edessään alasluoduin silmin ja hyvin nöyränä — niinkuin sopii nuoren tytön. Poissa olivat nyt uhmaavat pään liikkeet, joita viime aikoina oli saatu nähdä.
Isän saapuessa niijasi tyttö papille ja hävisi taloon.
Nuori pappi nousi lähteäkseen. "Kassian Gamper", sanoi hän levollisella, hiukan vitkastelevalla tavallaan — "olen nyt puhunut pari sanaa tyttärenne kanssa. Luulen, että teidän tulisi —- jättää hänet joksikin aikaa rauhaan."
"Pitäisikö minun sallia hänen jatkaa vastustustaan? Ei, siitä ei tule mitään!"
"Ei, ei, teidän tulee tietysti pysyä siinä minkä luulette olevan hänen parhaakseen. Hän kyllä tottelee lopuksi. Minäkin olen kehoittava häntä siihen. Mutta älkää puhuko asiasta — toistaiseksi. Älkääkä olko hänelle kova. Yksi auringonsäde voi tehdä enemmän kuin kymmenen raekuuroa."