— Huhtikuu saapui ja meni ja oltiin toukokuussa. Laakso oli viikunapuiden viehkeistä kukista punaisena — sitten levittivät päärynä- ja luumupuut valkoisen ja ilmavan kukkaisharson sen yli, ja auringon lämmittämien seinien vierustoilla kukkivat kaikki viiniköynnökset.
Senjälkeen nousivat isot, keltaiset kullerot, joita kasvoi niin tiheässä Goldrainissa, että kaikki oli kuin kimmeltävää kultaa — ikäänkuin kaikki kulta, jota oli ollut enemmän kuin sata vuotta sitten vuorissa, olisi nyt levitetty niityille.
Kullanväristen niittyjen yli kulki pastori Joseph Wellner usein kylän etäisimpään taloon nuhdellakseen Kassian Gamperin Kathia… Ja kullattujen niittyjen yli kulki Kathi ahkerasti messuun ja ripille — eikä koskaan laiminlyönyt yhtään sunnuntai-jumalanpälvelusta.
Sekä Kassian että hänen vanha sisarensa huomasivat selvästi, miten pappi saarnassaan usein palasi kuuliaisuuteen, ehdottomaan, pyhään kuuliaisuuteen, joka on paljasta iloa, sillä se on oman tahtomme — kaiken meidän vaivamme karvaan lähteen — alistumista siihen tahtoon, joka on rakkautta ja siis suloista, mitä se antaa tai vaatiikin.
Kassianista oli päivänselvää, että Jumalan mies koetti taivuttaa Kathin vastahakoista mieltä isällisen tahdon mukaan — joka enemmän kuin mikään muu maailmassa on yhdenmukainen meidän Herramme tahdon kanssa! Hän vilkaisi lakkaamatta tyttöön ja oli hyvin mielissään huomatessaan miten hartaasti hän kuunteli kehoittavia sanoja.
Ja kotiin tultuaan saattoi Kathi syvästi huoaten lausua: "Miten ihanaa se oli!"
"Niin, ne olivat sanoja, jotka sopivat noudatettaviksi", sanoi silloin Kassian painolla. Hän tarkoitti Karhille.
Kaikista laakson kukista vei Kathi kauneimmat pyhän Joosepin alttarille, ja sen eteen hän useimmin lankesi polvilleen rukoillen. Kaikki nämä olivat erittäin hyviä merkkejä! Kassian oli itse opettanut hänelle lapsena rukouksen pyhälle Joosepille, jossa rukouksessa sanotaan: "Kuuliaisuus Jumalalle ja vanhemmilleni on oleva sydämeni ilo ja rakkain harrastukseni täällä maan päällä." Hän tunsi suuresti mielihyvää siitä, että tyttö niin usein toisti tuota rukousta.
Tuntui todella siltä kuin Kathi mukautuisi hänen toivomukseensa. Mutta hän ei ymmärtänyt, miksi pappi aina sanoi: "Älkää vielä siihen kajotko! Antakaa hänelle rauhaa — vähäisen kauemmin. Muuten voitte turmella koko asian."
Kassian alkoi tulla hiukan kärsimättömäksi. Sillä ijankaiken ei
Perkmannin kosinta voinut jäädä vastausta vaille.