Kesäkuu saapui lämpimänä ja säteilevänä. Kathi kulki usein vuoria ylös ja poimi alppiruusuja koristaakseen niillä kirkkoa.
Silloin tapahtui eräänä sunnuntaina puolipäivämessun perästä — edellisenä päivänä oli tyttö käynyt ripillä — että pappi tuli odottamatta ja äkkiä Kassian Gamperin luo kirkkomaalle ja sanoi — ilman johdantoa ja nopeammin ja päättävämmin kuin hänen tapansa oli: "Luulen, että teidän nyt tulee puhua hänelle — niin, siitä asiasta — ja koettaa saada hänet taipumaan siihen samalla. Nyt ei pidä kauempaa odottaa. Perkmannhan on hyvä mies" —
"On kyllä, siinä suhteessa häntä ei vaivaa mikään — ja varakas mies" —
"Ja se, jonka nyt kerran olette hänelle valinneet. Ja sitten — niin, voihan hänelle tulla hyvä olo siellä Laasissa."
Sitten meni pappi takaisin kirkkoon, viitan pitkät, mustat poimut solahtelivat hänen hennon vartalonsa ympärillä. Pyhän Joosepin alttarin luona hän pysähtyi ja polvistui siihen hetkeksi. Siihen oli siroiteltu paljon alppiruusuja…
Kassian oli usein tahtonut puhua tyttärelleen taas Perkmannista. Mutta kun hänen nyt yht'kkiä piti se tehdä, ei hän tuntenut itseänsä oikein levolliseksi. Jospa tyttö taas muuttuu uppiniskaiseksi tuota arkaa asiaa kosketeltaessa!
Hän pani sekä kahdet että kolmetkin piiput tupakkaa päivällisen perästä saamatta sanaakaan suustaan. Sitten vihdoinkin Kathin aikoessa mennä ulos ovesta, hän ojentautui ja sanoi äkkiä väkinäisesti ja äänekkäämmin kuin oli aikonut:
"Niin — tarkoitan, että — niinpä puhun siitä kohta Perkmannille.
Sillä nyt meidän täytyy järjestää se asia."
Kathi ei kääntynyt takaisin ovelta, vaan jäi seisomaan liikkumattomana, käsi rautaisessa ovenrivassa.
Kassian kiirehti lisäämään: "Papin mielestä sen tulee nyt tapahtua —
hän sanoi sen ihan selvästi tänään — ja niin minunkin mielestäni.
Voimme pian laittaa häät. Voit olla naimisissa ja elää oman katon alla
Laasissa jo ennen talven tuloa — niin, sen sinä voit."