Hän yhä puhui ja sauhutti piippuaan peittääkseen tytön puuttuvaa myöntymistä.
Vihdoin hän kuitenkin vilkaisi ovelle: "Etkö sano siihen mitään?"
Kathi hengitti syvään ja raskaasti kuin unesta heräävä: "Koska pastori sanoo, että tulee niin olla — ja koska sinäkin niin ajattelet — mitäpä minulla silloin olisi sanottavaa!"
"No, siinä sinä todella olet oikeassa", sanoi Kassian ja pani tämän myöhäisen tunnustuksen isällisestä mahdistaan mielihyvin korvansa taa. "Siis menen minä Perkmannin luokse jonakuna päivänä ja sanon hänelle, että nyt olet halukas ottamaan hänet — ja pidän huolta asian järjestämisestä."
"Niinkuin tahdot!" Kathi ei kääntynyt isäänsä päin — eikä ääni ollut täysin niin mukautuva kuin sanat.
Sitten hän meni ulos ovesta. —
Pari viikkoa senjälkeen eräänä päivänpaisteisena iltapäivänä juhannuksen tienoissa tuli nuori pastori kävellen Kassian Gamperin taloa kohti. Hän oli ollut sairaskäynneillä ja palasi sitä tietä saadakseen kuulla millä kannalla asiat olivat.
Hän tapasi vain tädin kotona. Gamper oli kahdeksi päiväksi lähtenyt Laasiin Perkmannin luo, joka oli halunnut kuulla hänen neuvojaan talonsa laajentamisesta tulossa olevien häitten johdosta. Häät piti vietettämän syyskuun lopussa.
Kathikin oli lähtenyt vähän ulos päivällisen jälkeen — poimimaan alppiruusuja ja käydäkseen samalla vanhimman sisarensa luona, joka asui puolimatkaa vuorta ylös. Ehkä hän jäisi sinne yöksikin, oli hän sanonut. — —
Pappi oli istunut tuolille Kathin rukin viereen. Hän oli väsynyt kaikista sairaskäynneisrään. Hän taputteli Kathin pientä mustaa kissaa, joka painautui hänen säärtänsä vasten, ja kysyi, millä mielellä tyttö oli.