Täti katseli liikutettuna pappia. Miten hän tahtoi auttaa kaikkia, miten hän piti huolta pienimmästäkin seurakuntansa lapsesta! Hänellä oli todellinen äidinsydän heille kaikille!
Hän tahtoi tarjota hänelle viiniä, mutta pappi kiitti, hän ei halunnut. Hän käski sanoa terveisiä talon isännälle ja Kathille sekä sanoa, miten iloinen hän oli asiain näin kääntyessä.
Senjälkeen hän nousi ja sanoi jäähyväiset.
Hän oli jo mennyt ovesta ulos — kun hän pysähtyi ja kääntyi takaisin.
"Sanokaa hänelle, että toivon hänelle koko neljännenkäskyn lupausta nyt kun hän alistuu isänsä tahtoon. Siinähän on kirjoitettu — 'että menestyisit ja kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra Jumala on sinulle antanut'." —
Täti katseli häntä hänen hitaasti kulkiessaan alas niittyjen poikki.
Hän toisti hänen lausettaan kuin läksyä ja ajatteli miten kalpean ja
rasittuneen näköinen hän oli ollut — ja miten hän kuitenkin oli pyhän
Joosepin näköinen! — —
* * * * *
Oli hyvin selkeä ja hiljainen ilta, ja joka askeleelta minkä astui, tunsi tuoksua ympärillään… Se hiveli kasvoja kuin arat ja lempeät kädet — jotka hävisivät, kun niihin tahtoi tarttua. Oliko se vastaniitetyn heinän, kasteisten katajapensaiden, kukkivien vuohensilmäin tuoksua? — —
Vihdoin niittyjen yllä alkoi leijailla pitkiä, valkeita usvapilviä. Ja ruohikon poikki kierteli pieni vaalea polku ylös vuoria kohti, jossa se eteni syvään, sinertävän tummaan rotkoon ja hävisi rehevien, huojuvien sanajalkojen ja vuohensilmäin sekaan — niinkuin ihmisajatus, joka vaipuu unelmiin…
Aurinko oli jo kauan sitten vaipunut teräväsärmäisten vuorenhuippujen taa, jotka kuvastuivat sinisinä ja kylminä loistavaa kullanvaaleaa iltataivasta vastaan.