Hän oli tarttunut häneen kiinni, ja tyttö oli kaatunut rannalle hänen jalkojensa juureen. "Tahdoitko juosta jokeen, vai kuljetko unissasi?" oli hän kysynyt, ja tyttö oli vastannut: "En tiedä, en tiedä!"
Hän oli vienyt tytön kotiin ja heti asettanut hänet vuoteeseen, sillä hän vapisi kuin kuumeessa. Sitten oli hän istuutunut hänen viereensä tädin kanssa, joka myös oli tullut sinne, ja he olivat kysyneet häneltä: "Teitkö sen päästäksesi eroon vanhasta Perkmannista?" Ja hän oli sanonut: "En, en — nyt hän ei kuitenkaan minusta huoli!" Sitten oli hän painautunut tätiinsä kiinni ja huutanut: "Peitä minut, peitä minut!"
"Niin, silloin saimme tietää koko häpeän ja onnettomuuden", lopetti Kassian. "Hän luuli, että löisin hänet kuoliaaksi. Voi, mitäpä hän ymmärtää! Hänhän se tappaa minut."
Hän vaikeni ja pyyhkieli suuria pisaroita otsaltaan. Komeron yläpuolella, jossa oli pyhä Jooseppi, tikutti tikuttamistaan pieni, väsymätön kello.
"Nyt olen tullut tänne, jotta — olen tullut, jotta" — — hän vaikeni taas hetkeksi.
"En saa häntä ilmoittamaan minulle sen kurjan nimeä. Ja minä tahdon tietää kuka hän on."
Pappi vetäisi henkeä syvään, sitten hän kysyi: "Miksi?"
Kassian puristi kätensä hatunlierin ympärille nyrkkiin, niin että kynnet tunkivat syvälle siihen. "Siksi, että tahdon lyödä hänet vaivaiseksi. Ja sitten tulee hänen naida hänet. — Mutta hän ei sitä ilmoita. Hänen kiellostaan ei voi erehtyä! On kuin itse olisi sen suonut. Mutta nähkääs — pastori voi saada hänet tunnustamaan. Uhkasin häntä sillä, ja silloin hän pelästyi. Siksi minä tulin. Pastori saanee hänet siihen taipumaan."
"Ei."
Ei! Hämmästyksessään katsahti Kassian ensi kertaa ylös. Papin valkoisille kasvoille valahti äkillinen puna.