"Ei… en tiedä mitä se hyödyttäisi."
"Hänen tulee hyvittää häntä — se hänen tulee tehdä!"
"Hyvittää — niin, jos hän voi — mitäpä tiedämme? Jos hän olisikin kurja niinkuin sanotte!"
"Silloin voin ainakin tappaa hänet."
"Siihen ette saa minun apuani."
"Tahtooko pastori suojella häntä?"
"En — mutta teitä, Kassian Gamper. On väärin kostaa."
Kassianin kurkusta lähti naurunsekainen ääni. "Ehkäpä minun tulisi antaa hänelle anteeksi!"
"Ei — se ei ole teidän tehtävänne. Sitä vääryyttä, mitä on toiselle tehty, sitähän ei meidän tule antaa anteeksi. Luulen, että kaikki viha, jota tunnette, on oikeutettu… mutta ei kosto."
"Niin, mutta meissä on sellaista, joka itse ottaa oikeutensa! Pastori tietää, että minullakin on hurskauteni. En ole ollenkaan uskoton, enkä ole koskaan tahallani jäänyt pois kirkosta pyhäpäivänä. Mutta tällä asialla ei ole mitään tekemistä jumalanpelkoni kanssa. Voin olla päättämättä kostaa, jos se on jumalaapelkäävämmin tehty — mutta tiedän kuitenkin, että kostan! Ja kyllä saan hänet käsiiniI Minusta tuntuu nyt, että jokainen mies, joka kulkee ohitse, vilkuaa niin epäilyttävästi akkunoihini — mutta kun ensi kiihko on asettunut, tulen kyllä tarkkaavaisemmaksi. Ei se ole kukaan talossani asuvista miehistä. — Vanhaan Hanssiin luotan kuin itseeni ja Martin on erään palvelustytön sulhanen. Täti ei saa päästään sitä, että se on joku soittoniekoista, jotka olivat täällä minun ollessani Laasissa Perkmannin luona — hyvin nuori, villi ja kalpea poika, joka puhalsi säkkipilliä ja tekeytyi niin murheellisen näköiseksi että Kathi alkoi siitä itkeä. Heidän piti olla yötä Schlandersissa, ja kuka tietää, eikö tuollainen ryöväri ole houkutellut häntä kohtaukseen metsään. Hän meni kohta sen jälkeen vuorille ja sanoi jäävänsä Annan luokse. Ja hän tulikin kotiin vasta seuraavana aamuna. Mutta hän ei ole ollut Annan luona, sen olemme myöhemmin saaneet tietää."