"Entä Perkmann?" kysyi pappi. "Oletteko puhutellut häntä?" Hänen äänensä oli väsynyt niinkuin olisi kaikesta tästä puhuminen häntä kiusannut.
"Olen, minulla oli vaikea hetki hänen luonaan! Perkmann on kunniallisin mies auringon alla ja hän sanoikin heti: Kassian Gamper, sanoo hän, en mielelläni tahtoisi tehdä tyttöä onnettomammaksi kuin hän on. Olen kyllä siitä vaikeneva ja voisinpa siitä huolimatta vieläkin mielelläni ottaa hänet. Mutta jos hän on pitänyt yhteyttä toisen kanssa, sillä aikaa kuin oli olevinaan minun morsiameni, niin ei kukaan voi vastata siitä mitä hän saattaa keksiä tulevaisuudessa. Enkä nai joutuakseni naurun alaiseksi Laasissa, sanoo hän. — Hän on nyt saanut tarpeeksensa nuorista, ymmärsin — ja ajattelee ehkä ennemmin Lisa Dittlia, joka niin monena vuotena on ollut hänelle uskollinen ja hyvä taloudenhoitajatar."
Pappi katsoi permantoon niinkuin ei olisi kuunnellutkaan. Sitten hän nousi ja astui kirjoituspöytänsä luo, jossa hän hiukan liikutteli papereita.
"Oletteko sanonut hänelle, että annatte hänelle anteeksi?" kysyi hän toverillisella, hiukan epäröivällä tavallaan.
"En — sillä sitä en tee."
Pappi seisoi kumartuneena paperien yli. "Ajatelkaa, että hänellä ehkä on siinä hyvin vähän syytä — ehkei yhtään. Tarkoitan — hän on vielä — niin lapsi" —
"Ilmaiskoon hän silloin hänet! Muutenhan hän pitää hänen puoltaan."
"Mitä olette aikonut tehdä hänelle?"
Kassian loi silmänsä maahan. "Hänen tulee lähteä pois. Se voi tulla välttämättömäksi."
Pappi käännähti äkkiä. Niin, eihän ollut hauska kuulla sellaista.
Sitten hän taas järjesteli papereitaan.