"Enkä myöskään tahdo pitää häntä talossani niin kauan kuin hän siitä vaikenee. — Eikö pastori tulisi kotiini ja koettaisi saada häntä puhumaan?"
"En — en… sitä en tee! Mutta luulen itsekin, että hänelle voi olla parasta lähteä pois — joksikin ajaksi. Varokaa vain olemasta hänelle kova, Kassian Gamper! Olkaa varovainen hänen suhteensa — kuuletteko!"
Kassian katseli taas permantoon. "Pastori voi olla levollinen! Minun ei ole niinkään helppoa olla hänelle kova nyt, kuin olisin voinut luulla. Minä voin muuttua pehmeäksi kuin räsy, kun hän vain katsoo minuun. Ja sen hän kyllä huomaa. Mutta mitä olen sanonut — siinä pysyn."
Kassianin ojentaessa papille kätensä jäähyväisiksi epäröi tämä hetkisen, ennenkuin laski kapeat, valkoiset sormensa siihen.
Hänen kai oli vaikeata koskettaa isää, jonka tyttärestä oli tullut sellainen — —
* * * * *
Korkealla vuorella — missä sileälehtinen kastanjametsä jo kauan sitten on väistynyt kuusien mustan vyön tieltä, missä kuusimetsäkin häviää ja ainoastaan harvalukuiset tuulen tuivertamat havupuut kasvavat sen viimeisinä, kutistuneina versoina paljaalla vuorenkamaralla — oli yksinäinen valkea talo.
Sen kimmeltävät muodot heijastivat mailleen menevän auringon punaa vielä kauan senkin jälkeen, kun laakson talot olivat vaipuneet sinertävien iltavarjojen rauhaan. Viisi tuntia kesti nousua sinne ylös, ja talvisin oli se lumen peitossa monta kuukautta olematta missään yhteydessä muun maailman kanssa.
Siellä asui Kathin äidin vanhempi sisarpuoli miehineen ja poikineen. Tytär oli äskettäin joutunut naimisiin ja nyt he hakivat itselleen palvelustyttöä, joka olisi talon emännälle apuna. Elämä oli siellä kovaa ja yksinäistä, ihmiset vaiteliaita ja itseensä sulkeutuneita.
Sinne aikoi Kassian Gamper lähettää Kathin — jos he halusivat hänet ottaa. He olivat hiukan kitsaita, sekä Anselm että Martha, niin että heitä houkutteli, kun saivat hänet palkatta. Ensimäisenä puolvuotena Kassian mielellään maksaisikin siitä — olihan se vain kohtuullista.