Sinne hänen tuli jäädä — ei ainoastaan täksi talveksi, vaan niin kauaksi kuin hän ei tahtonut noudattaa isänsä tahtoa.
Varhain eräänä aamuna pani isä jalkaansa raskaat, piikkipohjaiset kenkänsä ja lähti kotoaan kulkeakseen tuon pitkän matkan Anselmin ja Marthan luo.
Hän ei salannut heiltä mitään, kertoi heille koko asian ja esitti sitten pyyntönsä. Marthan rukki pyöri, Anselm imi lyhyttä piippuaan, ja Peter, heidän poikansa, sitoi pieniä vastoja katajanoksista. Ei kukaan heistä sanonut sanaakaan vastineeksi, kun Kassian oli puhunut loppuun. Hän toisti silloin pyyntönsä — ja kun ei kukaan heistä vieläkään lopettanut itsepintaisia äänettömyyttä, vaikeni hänkin ja ajatteli, etteivät he tahtoneet hänen tytärtään, koska hänen oli käynyt niin ikävästi, mutta eivät tahtoneet pahoittaa hänen mieltään sanomalla siitä mitään.
Hän lähti Anselmin kanssa lähellä olevaan alppimökkiin kuullakseen miten karjan laita oli; Marian syntymäpäivähän läheni, jolloin niiden taas piti tulla alas laaksoon. Kun he tulivat takaisin, oli Marthalla liemi valmiina päivälliseksi, ja hän oli vielä leiponut munakakun, jossa oli kinkkupaloja, koska se oli Kassianin mieliruokaa. Sehän oli hyvin ystävällisesti tehty! He söivät koskettamatta sitä asiaa, jonka takia hän oli tullut — ja vasta kun hän teki lähtöään, sanoi Martha verkkaan: "Niin, voithan sitten tuoda hänet tänne. Mitä arvelet, Anselm? Voimmehan ottaa hänet?"
Mies nyökäytti raskaasti ja harkitsevasti päätään niinkuin olisi tahtonut sanoa. "Kyllähän me voimme" — mutta poika istui liikkumattomana isoine jäsenineen ja oli hyvin haluttoman näköinen.
Eipä ollut kovinkaan ihmeteltävää, että he vähän epäröivät: nykyinen Kathi ei ollut sama kuin entinen! Mutta osoittautui kuitenkin, että vaikka Martha tuomitsi "kaikkea tuollaista" niin ankarasti kuin sitä tuli tuomita ja piti ijäisenä häpeänä, että sellaista saattoi tapahtua heidän suvussaan, niin hänellä oli sitä enemmän syytä ottaa Kathi luokseen. Sillä hän oli itse ollut niin itsepäinen ja oikullinen, ja sellaisesta ei ollut ollenkaan heille siellä vuorilla. Nyt saattoi toivoa, että hän oli väsyneempi ja hiljaisempi ja alistuvaisempi — sellaiseksi hän kai oli muuttunut kaikesta häpeästään — ja silloin ehkä uskalsi myöntyä.
Kassian ei palannut suoraan kotiin, vaan meni ensin papin luokse kertoakseen hänelle, että hän nyt oli löytänyt paikan Kathille. Ja tytön ei olisi pantava jalkaansakaan laaksoon ennenkuin hän olisi myöntynyt. Hän ei saisi seurata muita pyhinäkään puolipäivämessuun. Hän sai mennä pieneen kappeliin, jossa eräs luostarin veljistä luki messun.
Pappi antoi hänen puhua asiansa loppuun, sitten hän kysyi: "He ovat kai hänelle hyviä, nuo ihmiset?"
"Kyllä — mutta ankaruutta saa hän kokea."
Pappi sulki silmänsä. Sitten hän nyökäytti Kassianille: "Niin, taivaaseen on vain kaksi tietä; viattomuuden — tai katumuksenteon. Me emme uskalla järjestää sitä muulla tavoin — vaikka kuinka mielemme tekisi! — — Mitä hän itse sanoo?"