Räiskyvä, korvia repivä ryske — —
Sitten pimeyttä, hiljaisuutta — mustaa, mustaa hiljaisuutta.
— — Aallon kehiä, jotka levisivät sisään- ja ulospäin — sisään- ja ulospäin eivätkä tahdo sallia kenenkään tarttua niihin… Missä olen, kuka olen? Eikö koskaan saa selville itseään? — —
Aallon kehiä… mustaa, mustaa pimeyttä — pehmeätä, pohjatonta… Ja kaikkialla sormi, pitkä, valkoinen sormi — joka ojentuu ja osoittaa, osoittaa…
Oi, mitä onkaan toivonut!…
Ei koskaan, koskaan tulisi kutsua pitkää, valkoista sormea — osoittamaan kuka — — Se osoittaa vain yhteen paikkaan, kiduttaen, kirvelien — soraan, suoraan ihmiseen itseensä!
Tuolla on hän — tuolla sisällä. — Kuka, kuka? Kaikki on mustaa, hiljaista, käsittämätöntä taas… Olenko minä joku? —
Sitten ääni, ääni, johon kiinnittyy tuskasta että se pääsisi häviämään… Se ääni on olemassa — on todellakin olemassa. Siitä kiinni pitäen voi pysyttäytyä pystyssä…
Ääni. Loiskis, loiskis — sadekuuroja!…
Sitten torni — kirkon torni… portaat… Gamper — Kassian Gamper.