Tämmöistä on siis nykyisin jokapäiväinen elämä Islannissa. Saarensa luonnonvarain turviin jätettynä väestö on melkoisesti muuttunut entisestään. Sen on täytynyt oppia taistelemaan ankarampaa luontoa vastaan kuin melkeinpä minkään muun kansan maanosassamme, lappalaisia lukuunottamatta. Sen on täytynyt oppia tarkalleen käyttämään hyväkseen kaikkea, mitä karu luonto tarjoo, ja toisilla tuotteilla korvaamaan semmoisia, joita melkein kokonaan puuttuu, Tuskin voi siitä kuvaavampaa esimerkkiä mainita kuin sen, että polttopuitten asemesta poltetaan kuivatuita lintuja. Entinen sotainen rajuus on talttunut. Nykyinen islantilainen on hiljainen, rauhallinen, jossain määrin umpimielinen, niinkuin Suomenkin asukas, luonteensa pohjalla paljon surumielisyyttä. Mutta siltä ei häneltä suinkaan puutu rohkeutta. Harvapa muu kansa pienillä avoimilla veneillä ansaitsisi elatuksensa niin levottomalla merellä.
Mutta vaikka islantilainen onkin vanhastaan muuttunut, niin on hänessä vielä paljon samojakin ominaisuuksia kuin saaren ensimäisissäkin asukkaissa. Runoutta suositaan vielä tänä päivänä samoin kuin silloinkin, Ja Islannissa on jotenkin ennallaan säilynyt se vanha kielikin, jolla Eddat ja muu sankarikirjallisuus on kirjotettu.
Islantilainen on keskikokoa, jotenkin lujarakenteinen, hartiat leveät, lonkat kapeat, tukka vaalea ja silmät siniset. Näistä tunnusmerkeistä hänet tunteekin germaaniksi, mutta rotu ei suinkaan ole puhdasta. Se on enemmän sekaantunut kuin Skandinavian niemimaalla, sillä islantilaiset hankkivat paljon orjia, varsinkin Irlannin kelttiläisiä, jotka myöhemmin sekaantuivat heihin. Sen vuoksi tapaa saarella monenlaista ulkonäköä. Kauniita eivät ole naiset sen enempää kuin miehetkään, vaikka poikkeuksia tietenkin on. Miehillä ei ole varsinaista kansallispukua, mutta yleinen vaateparsi kuitenkin on, leveät housut, liivit ja lyhyt musta sarkatakki. Tämä puku tekee muukalaiseen melkeinpä 'synkän vaikutuksen, mutta saaren mustien laavakenttien ja harmaitten kallioseinämien kanssa se on kylläkin sopusoinnussa. Varakkaammat käyttävät ulkomaalaisia kankaita. Omituisin osa miesten puvusta on kengät. Ne valmistetaan parkitsemattomasta lampaan nahasta, yhdestä ainoasta kappaleesta; ne ovat kuin lötöt ja sidotaan nauhalla nilkan ympäri. Naiset käyttävät yleiseen kansallispukua, varsinkin juhlapäivinä. Päässä on arkena sekä kotona että ulkona pieni musta lakki, josta riippuu pitkä tupsu. Liivi on tumma ja piukka, mutta edestä jotenkin alas auki leikattu, niin että valkoinen paidanröyhelö kohoo esiin. Tämä avoliivi antaa islantilaisille naisille reippaan ja soman ryhdin. Mutta juhlapäivinä Islannin naiset pitävät päässään korkeata valkoista hattua, johon on kiinnitetty valkoinen huntu. Vyötäillä pidetään kallisarvoista, hopealla ja kullalla helattua vyötä, joka kulkee perheessä perintönä polvesta polveen.
Islannin eteläkärki on jotenkin samalla leveysasteella kuin Vaasa. Pääkaupunki Reykjavik on Kokkolan tasalla. Pohjoisrantaa hipaisee napapiiri, se siis on Rovaniemen tasalla. Islanti on siis kylläkin pohjoinen maa, mutta meidän käsityksiemme mukaan ei kuitenkaan niin pohjoinen, etteikö siellä voisi metsä menestyä. Meillähän metsää kasvaa Lapin äärimmäisiä perukoita myöden. Varmaan Islannin metsättömyyteen siis on toisia syitä. Niin tosiaan onkin. Metsän viihtyminen vaatii, että kesällä tulee olla kolme tai neljä kuukautta verraten lämmintä säätä, s.o. näiden kuukausien keskimäärän yli +10°; muut kuukaudet saavat sitten olla kylmiä. Kesälämpimillä metsä kasvaa ja voimistuu. Monenlaisine itsekehittämine suojakeinoineen se sitten kestää pitkänkin talven pakkaset.
Islannissapa ei ole niin lämpösiä kesäkuukausia, vaikkei ilmanalan keskilämpö olekaan alhaisempi kuin vastaavan leveysasteitten Suomessa. Islannin kesä on viileä, kolkko ja tuulinen. Ainoastaan syvissä laaksoissa ja vuonojen pohjukoissa on kesällä lämpöisiäkin päiviä, mutta ne lyhyeen päättyvät, sillä Islannin taivas on paljon pilvisempi kuin Suomen. Etelärannan keskilämpö on sama kuin Suomen etelärannan, noin +5°. Pohjoisrannan keskilämpö on jotenkin sama kuin Lapin eteläosien. Mutta kesällä on Lappi lämpöisempi maa kuin ainoakaan osa Islannista. Talvella tosin Islanti, jonka kahden puolen Golf-virta työntelee vettään pohjoista kohti, on Lappia lämpöisempi, yhtä lämpöinen kuin meidän maamme lauhkeimmat osat, mutta talven Iauhkeus ei korvaa kasvikunnalle sitä, mitä se kesän viileyden kautta menettää. Kuitenkin kasvoi Islannissa siihen aikaan, kun se ensimäiset asukkaansa sai, nykyistä enemmän metsää, mutta metsät hävitettiin, eivätkä ne ole päässeet sen jälkeen uudestaan kasvamaan. Islantilaiset itse luulevat, että saaren ilmasto on jonkun verran huonontunut historiallisella ajalla.
Islannin vallitsevat tuulet ovat itätuulet, ja ne ovatkin saaren verraten lauhkean ilmanalan ehto. Mutta usein sattuu myös pitkällisiä pohjoistuulia ja länsituulia, ja ne ovat sitä kylmemmät. Pohjoistuulet kuljettavat joka talvi paljon jäitä Islannin rannikolle, sekä ajelehtivaa merijäätä että jäävuoria, ja usein sattuu kesälläkin, että suuret jäälautat moneksi ajaksi saartavat koko pohjoisrannan. Silloin on sillä puolella kesä tavallistakin viileämpi ja ainaiset sumut peittävät maan ja sama ilmastonmuutos vaikuttaa, vaikka vähemmässä määrässä, saaren muittenkin osien ilmastoon. Nälänhätä ja puute ovat silloin lähellä. Vuoden keskilämpö saattaa toisina vuosina olla neljääkin astetta tavallista alempi.
Islannin ilmanala olisi kuitenkin siedettävä, ellei se samalla olisi niin tuulinen. Tyynet auringonpaisteiset päivät ovat poikkeuspäiviä. Usein tuulet kiihtyvät kamaliksi myrskyiksi. Keskellä kesääkin saattaa saaren äkkiä yllättää myrsky, jonka kamalasta voimasta meikäläisen on vaikea saada käsitystäkään. Varsinkin länsirannalla on vuonoja, joitten pohjukassa myrskyllä on sanomaton raivo. Semmoinen vuono on Reykjavikin pohjoispuolella Hvalfjördur, ja varsinkin sen pohjukassa oleva Thyrill-vuoren seutu. Eräs matkustaja kuvaa seuraavalla tavalla myrskyä, johon hän niillä seuduin joutui kesäkuun puolivälissä: »Kuvauksemme tuntuisi uskomattomalta, elleivät edellisetkin matkustajat olisi nähneet samanlaisia myrskyjä. Jo aamulla, meidän matkaan suoriutuessa, oli tuuli kova, mutta kun puolen päivän aikaan saavuimme vuonon vedenjakajalle, niin tuuli yltyi niin kamalaksi, että sen rajuutta on mahdoton sanoin kuvata. Tuskin pääsimme paikastakaan ja hengitys kävi tukalaksi. Tilamme kävi suuressa määrin vaaralliseksi, kun aloimme jyrkkää vuorenrinnettä laskeutua vuonon pohjaan. Myrsky puhalsi kaakosta semmoisella voimalla, että se kiskasi erään saattajamme satulasta ja uhkasi nakata hänet äkkijyrkänteen partaan yli syvyyteen. Koko vuonon pinta muuttui myrskyn repimänä hienoksi vesipölyksi, joka pilvenä kiiti tuulen mukana ja meille, jotka olimme 600 metriä korkealla vuoren kupeella, tuntui hienona sateena. Tässä tuulen nostamassa pilvessä häälyi mitä ihanin sateenkaari, joka sillan tavoin liitti yhteen vuonon molemmat rannat. Vielä iltapäivänkin myrsky raivosi samalla voimalla, illalla se vasta alkoi asettua. Mutta noin neljän peninkulman päässä tästä vuonosta oli rannikolla aivan tyyni.»
Varsinaisia hirmumyrskyjäkin sattuu, mutta onneksi kuitenkin harvoin. Niitten voimasta kerrotaan, että ne kohottavat merestä suuria vesipatsaita, paisuttavat rannat, patoavat jokia, niin että ne alkavat juosta taaksepäin, pieksävät järvissä veden tomuksi, kaatavat huoneita, nakkaavat kulkijan nurin ja pakottavat hänet käsin ja jaloin, kynsin ja hampain pitämään maasta kiinni, jottei myrsky veisi mukanaan.
Sangen haitallinen on eräänlainen pyörretuuli, joka paljaista ylämaista tupruttaa ilmaan hiekkaa, pölyä, hohkakiveä ja vulkanista tuhkaa ja ajaa sitä paksuina pilvinä asuttuihin rantaseutuihin ja laaksoihin. Koko ilma pimenee mustaksi tai ruskahtavaksi, tuskin eteensä näkee. Pöly tarttuu vaatteisiin, sitä tulee silmiin, suuhun, sitä asettuu paljaille ihopaikoille ja tunkeutuu suljettuihin astioihinkin, sillä se pääsee melkein näkymättömistä raoista sisään. Se turmelee islantilaisen niukat ruokavarat ja muuttaa maidon hänen maitokamarissaan iljettäväksi liejuksi. Toisinaan kova myrsky repii tunturien kupeilta kiviäkin matkaansa, vyöryttää suuremmat alas laaksoon ja kohottaa pienemmät ilmaan, josta ne satavat rantamaassa laitumille.
Islannin ilmanala on verrattain sateista ja kosteaa. Syys ja talvi varsinkin ovat sateiset, kevät ja kesä kuivemmat. Joka kolmas päivä on sadepäivä, mutta pilvessä on taivas paljon enemmänkin. Aivan päivänpaisteisia selkeitä päiviä on vain kesäsydännä. Sumut ovat yleisiä; kun rannikolle ajautuu jäitä, ovat maat viikkoja yhteen mittaan sumun kääreissä. Sumut ovat kylmät ja koleat. Mutta kun tuuli kääntyy maan puolelle, niin ne hälvenevät. Silloin on maanrannoilla usein kirkas sää, vaikka meri vähän matkan päässä on kauttaaltaan usvan peitossa.