Islannin säitten omituisuuksia on, että samaan aikaan voi eri osissa saarta vallita aivan erilaiset säät. Sama tuuli, joka yhdessä paikassa on maatuuli, on nimittäin vastakkaisella, rannalla merituuli. Usein vuorijonot kahden läheisen vuononkin välillä kokonaan kääntävät ilmat. Vuorijonon tuulipuolella myrskyää ja sataa, tuulensuojan puolella on tyyni ja kuiva ilma. Pohjoistuulilla on pohjoisrannalla sumuiset, koleat säät ja kesälläkin voi sataa lumiräntää, etelärannalla sitä vastoin ovat ilmat silloin selkeät ja tyynet. Etelätuulella taas on etelärannalla sadetta, sumua ja tuulta, pohjoisrannalla taas selkeät ja lämpöiset ilmat. Jos Islanti olisi lakeata maata, niin ei erotusta sanottavasti tuntuisi, vaan sama sää kulkisi saaren poikki. Mutta Islanti on kauttaaltaan korkeata, tuulien täytyy mereltä maalle puhaltaessaan kohota melkoisesti. Kohotessaan ne jäähtyvät ja samalla satavat alas kosteutta, ylämaasta taas alaspäin laskeutuessaan lämpiävät ja kuivavat.
Mutta muutoin ovat Islannin säät tavattoman vaihtelevaiset. Kaiken kesää sateet ja auringonpaisteet vaihtelevat niinkuin keväällä. Keväällä ja syksyllä lisäksi sataa rakeita ja lunta, ja talvella taas käy toisinaan ukkoset.
Islantilainen on sen vuoksi tottunut tarkkaan säänmerkkejä huomaamaan. Hänen huomionsa enimmäkseen ovat sangen luotettavat. Mutta hänen toimeentulonsa usein riippuukin siitä, että hän ajoissa osaa ennustaa rajuilman ja kylmät ja varsinkin korjata heinänsä. Islannin vapausajalla oli säänennustuksen taito suurimpia viisauden lahjoja. Ilman tieto on ylen tärkeä kalastajillekin. Heidän täytyy voida edeltäkäsin arvata myrskyt, sillä muutoin he pienissä aluksissaan joutuvat merellä turmioon.
Vuodenaikain eroavaisuudet eivät ole Islannissa likimainkaan niin jyrkät. Ennen vanhaan oli tapana vain erottaa talvi ja kesä. Huhtikuun jälkipuoliskolla alkoi kesä, talvi lokakuun jälkipuoliskolla. Huhtikuun 18 ja 25 päivän välistä torstaita pidettiin »ensimäisenä kesäpäivänä», ja sitä vieläkin kautta saaren samana juhlitaan, vaikka kesä harvoin silloin vielä on voimaansa näyttänyt ja lumimyrskyt ja pakkaset vielä ovat tavallisia vieraita. Mainittuna torstaina on yhä vielä tapana toivottaa toiselleen »hyvää kesää» ja antaa lahjoja, »kesälahjoja». Silloin pannaan toimeen kaikenlaisia kisoja ja huveja taivasalla, jos nimittäin sää on semmoista, että voidaan ulkona oleskella.
Huhtikuun lopulla on etelämaalla lumi tavallisesti sulanut laaksoista ja ruoho alkanut orastaa. Pohjoisrannalla sitä vastoin on silloin vielä paksut kinokset, jotka vasta kesäkuun lopulla merenrannaltakaan katoavat. Mutta usein on kesä sangen lyhyt ja kylmä. Talvi alkaa lokakuun loppupuoliskolla, tuoden mukanaan myrskyjä ja lumituiskuja ja vahvat pimeät. Mutta milloin pohjoisrannalla on kesällä, vielä elokuun lopullakin ajojäitä, silloin ei sillä puolella ole kesää kuin nimeksi, toinen talvi melkein huomaamatta toistaan jatkaa. Merestä on silloin usein hyvä saalis, mutta maalla tulee kato.
Ulkomaalaiset, jotka Islannissa käyvät ja enimmäkseen ovat kotoisin paljon eteläisemmistä maista, ihailevat saaren outoja valaistuksia. Pohjoisrannalla aurinko juhannuksen aikaan on vuorokauden umpeensa taivaalla, matalimmillaan ollessaan näyttää paikallaan lepäävän meren pinnalla, viileänä ja säteettömänä, kunnes se jälleen alkaa nousta ja lämmittää. Etelämpänäkään ei kesällä ole yötä, iltaruskot sulavat aamuruskoihin ja päivä liittyy päivään. Talvella on sitä mukaan pimeätä, mutta Islannin ilman puhtaus vaikuttaa, että kuutamo talvella on erinomaisen kirkas, niin kirkas, että sen valossa voi kirjaa lukea, ja kuu silloin vuorostaan kiertää taivaan kantta niin, että se tuskin ennättää ensinkään mailleen mennä. Ja pitkät hämärät jatkavat päivää, niinkuin yleensäkin pohjoisissa maissa. Talviyöt eivät sen vuoksi ole likimainkaan niin pimeät, kuin saattaisi luulla.
Mutta Islannin taivaalla on vielä toisia ilmiöitä, jotka täyttävät muukalaisen ihmetyksellä. Aamuruskot ja iltaruskot ovat verrattoman kauniit. Eräs tutkimusmatkustaja niistä kertoo: »Mutta aamu- ja iltaruskot kieltämättä ovat Islannin ihanimpia ilmiöitä. Ei ainoastaan se puoli taivaasta ole hehkuvissa väreissä, jolla aurinko nousee ja laskee, vaan koko taivaankansi rusottaa kullankarvaisessa hohteessa ja mitä ihmeellisimmät pilvimuodostukset kummine vaihtelevine värineen vaivuttavat meidät sanattomaan ihailuun. Tuntuu siltä, kuin luonto juhlapäivän aattona leikillä loisi taivaalle kaikenlaisia haaveellisia ilmiöitä, huvittaakseen ihmistä milloin väännellyillä pilakuvilla, milloin ilmavilla kaukomaisemilla. Ainoastaan se, joka on Sveitsissä nähnyt Alppiruskon, voi saada likimain käsityksen Islannin aamu- ja iltaruskoista. Mutta Islannin auringonlasku on verrattoman paljon kauniimpi, sillä se ei tyydy vain korkeimpiin vuorenhuippuihin, kuten Sveitsissä, vaan valaa purppuraisen rusotuksen koko maisemalle ja kestää paljon kauemmin kuin Sveitsin ilmiö. Tosin Länsi-Islannin korkein vuori, lumen ja jään peittämä Snaefellesjökul pitkällä niemellään kohoo vain puolet siitä kuin Gotthardin vuori, mutta sen sijaan rusottaa sen merestä kohoova keila ylt'yleensä auringon laskiessa ja se on kaiken kaikkiaan näkö, jonka vertaista harvassa muualla näkee. Juhannuksen aikaan se näkyy Faxavuonoon ihanimmassa loistossaan. Jyrkästi eroaa häikäisevän valkoisesta Snaefellesjökulista tumma kömpelö Esja, mustan basaltin päällä siellä täällä tähteitä talven valkovaipasta. Sen takana kohottaa Akrafell rosoista lakeaan ja parin saaren välitse soudellessamme näemme vielä, taaksemme katsoessamme, etelässä Reykjavikin takaa Seltjarnarnesin pitkän aaltoilevan tunturiselänteen, kaikki poistuvan auringon ruskoissa. Niiden kaikkien valkoiselle otsalle päivä painaa jäähyväissuutelonsa ja katoaa sitten Esjan taa, koko taivaankannen loistaessa ihanimmin värein. Hiljaisuus on äänetön, äänetön kuin ainoastaan pohjolassa. Airojen herättämät kareet vain lipottavat veneen laitaa vastaan, muuta ei kuulu, joka häiritsisi tämän pohjanperäisen maiseman ylevää hiljaisuutta. Tällä pohjolan levolla on joku sanomaton tenho. Sen keskellä käsitämme, kuinka Islannin runoilijat siitä viehättyivät lauluihin, jotka ovat pohjolan runouden jaloimpia tuotteita. Käännämme jälleen veneemme maihin päin. Tuskin olemme jalkamme astuneet kiviselle rannalle ja kääntyneet vielä kerran katselemaan tarumaisessa valaistuksessa uinuvaa luontoa, niin huomaammekin tunturien hehkuvan rusotuksen jo kaikkialta kadonneen, värikkäitten pilvien jo muuttaneen lännen taivaalta idän taivaalle ja niitten joukosta auringon uudelleen kohoovan taivaalle. Onkin jo aamu. Aurinko laski Esjan läntiselle puolelle, sen itäiseltä puolelta se jälleen nousee, tuskin paria tuntia kestäneen yön jälkeen. Ja tämä yökin oli valoisa kuin päivä.»
Monta muuta kaunista ilmiötä on Islannin taivaalla. Niistä saa omituisen sielukkaisuuden ja ylhäisen haaveellisuuden saaren jylhä ja synkkä luonto. Toisinaan näkyy auringon ympärillä yhdeksänkin harha-aurinkoa kehineen ja kehänkappaleineen, usein on sekä auringon että kuun ympärillä värikkäät sapet. Talvella ovat revontulet harvinaisen loistavat ja suuressa määrin valaisevat talviöiden pimeyttä. Omituinen, meillä tuntematon ilmiö on meriloisto, joka usein näkyy rannikolla. Meren päällä silloin häälyy omituisia hohtavia pilviä, jotka saavat valonsa meren loisteesta, fosforescensi-ilmiöstä. Mutta islantilaiset kalastajat luulevat pilvien saavan valonsa suurien rantaa lähestyvien silliparvien kajastuksesta. Erinomaisen kauniit kangastukset kuuluvat niinikään Islannin luonnon viehätyksiin. Niitä nähdään monessa paikassa sisämaassa, esim. Thingvalla-järven seuduilla.
Olemme tähän saakka oleskelleet ainoastaan rannikolla, jossa tunturien juurella ovat alavat ruohomaat ja asutukset. Mahtavina muureina kohoo kapeasta rantavyöstä saaren varsinainen runko. Koko sisämaa on laaja ylänkö, lännestä matalampi, itäpuolelta korkeampi. Se on jotenkin yhtenäinen kappale, vaikka tosin vuonot leikkaavatkin siihen syvälle joka puolella paitsi etelärannalla, ja vuonojen päistä vielä laaksotkin.
Ainoastaan Lounais-Islanti on matalampaa maata. Siellä sen vuoksi on asutuksia kauempanakin merenrannasta. Muutoin on koko sisämaa kauttaaltaan autiota. Ilmanala, joka jo rannikolla on kolkkoa, on sisämaassa niin kylmää, ett'eivät siellä viihdy muuta kuin kaikkein vaatimattomimmat kasvit. Islannin sisäosat ovat autiointa, mutta samalla ihmeellisintäkin erämaata, mitä niin pohjoisissa seuduissa on koko maan pinnalla. Tuntureilla on laajat jäätiköt, joitten rinnalla Norjan suurimmatkin jäätiköt jäävät vähäisiksi, ja niiden rinnalla tulivuoria, laavaerämaita ja kuumia lähteitä. Maajää-ilmiöt ja tuliperäiset ilmiöt ovat siellä ihmeellisemmässä yhteydessä kuin missään muualla maan päällä.