Meidän näissä toimissa puuhatessamme saapui kylän venäläinen uratnikka huhun mukaan erään juonikkaan isännän yllytyksestä — tiedustelemaan passejamme ja askareitamme. Tuo isäntä kuului häntä yllyttäneen kimppuumme sillä verukkeella, että valokuvailimme ja muka laadimme karttaa, jonka mukaan vihollinen voisi maahan tulla. Uratnikasta ei kuitenkaan ollut vaikea selvitä matkakirjeiden avulla, eivätkä muutkaan sen koommin meitä ahdistaneet valokuvailun vuoksi.
Sain Uhtuesta koko joukon vanhoja koruompeluksia, osasta silkillä ommeltuja, varsin omintakeisia malleja. Nykyään tämä ompelutaito oli kokonaan unohtunut, mutta siellä täällä oli muiskia vielä arkkujen pohjalla ja kaipauksetta niistä luovuttiin. Olipa vielä jollakulla vanhoja ompelutelineitäkin. Kävimme katsomassa erästä nuorta, ehkä viidentoista vuoden vanhaa neitostakin, jota laitettiin koko kylän kauneimmaksi. Vaikka Toarie oli verraten köyhä — isä oli vuosikausia elellyt Suomessa, jättäen perheensä oman onnensa nojaan — oli hän kauneutensa vuoksi kuitenkin niin suuressa maineessa, että sanottiin nuorten miesten kilvan tahtoneen viedä hänet miehelään, vaikka hän oli vielä alaikäinen. Toarie olikin paljon somempi kuin valokuvassa, eikä se suinkaan vähentänyt hänen viehätystään, että hän osasi "veätä värttinätä".
VIENAN KARJALAN KERTOMARUNOT.
Siihen aikaan kun Vienan Karjalassa matkustelimme, ei runotoisinnoita vielä oltu julkaistu kuin joku näytearkki, ja tietoni niiden laadusta senvuoksi olivat vaillinaiset. Kun sitten aloin runoja itse kerätä, niin tuntuivat alussa ne ainekset, joista kansalliseepoksemme on koottu, kylläkin niukoilta ja hatarilta. Emme missään tavanneet semmoista toisintoa, joka olisi likimainkaan vastannut Kalevalan runojen täydellisyyttä, vaikka laulatimme parhaita enää elossa olevia laulajoita. Saamistamme runoista useat olivat kuin lyhennetty karsittu laitos, joka nopeaan kertoi pääpiirteet semmoisista tapauksista, joille Kalevala omistaa monta runoa. Ne olivat vain kuin selkärankaa, jonka ympäriltä useimmat jäsenet ja elimet puuttuivat. Toisia runoja laulettiin toisista henkilöistä kuin Kalevalassa, toisia oudoissa yhteyksissä, muutamat olivat taruperäiselle eepilliselle runopiirille aivan vieraat. Varsinkin pienempien laulajien runot olivat usein niin sekaantuneet, että niistä puuttui ajatuksen yhteys. Pakanallisen jumaluustaruston nimiä oli väännelty niin kummasti, ettei laulajalla ilmeisestikään enää voinut olla aavistusta siitä, mitä ne alkuaan merkitsivät.
Mutta kun olimme enemmän runoja kirjotelleet, muuttui vähitellen käsityksemme. Tuossa verraten hajanaisessa, ikäänkuin karsitussa toisintorunoudessa alkoi yhä selvemmin kajastaa suuri yhteys. Kuta useampaan laulajaan tutustuimme, sitä enemmän se rikastui, sai täydentäviä piirteitä, runsaampia värejä ja vivahduksia. Näköala laajeni samoin kuin yksityisen asunnan piiristä noustessa vuorelle, jolle ympärillä olevatkin seudut näkyvät. Maisemanäköalassakin vallitsevat eri kohdissa enimmäkseen samat perusainekset, mutta alati toistuessaan laajalla alalla ne saavat lukemattomia uusia sävyjä, yhtyvät eri tavoilla ja ryhmittyvät suuremmiksi johtopiirteiksi, joita ei yksityismaisemassa huomaa, vaikka se voi olla niistä osa, kukkulajonoiksi, metsä- ja viljelysaloiksi, vesistöiksi, joita yhdistävät salmet ja joet. Melkein samaan tapaan kansanrunouden näköalat rikastuvat ja saavat suurempia yhdistäviä juonia, kuta enemmän niitä kerääntyy katsojan tajuntaan. Jokainen saatu toisinto samoin kuin vuorelle noustessa askel askelelta paljastaa uusia piirteitä ja samalla yhä enemmän haahmottelee suurempaa kokonaisuutta.
Näin Lönnrotin näköala laajenemistaan laajeni, kuta enemmän toisintorunoja hänelle karttui, kokonaisuus alkoi hänelle yhä enemmän selvetä ja lopulta hän saattoi luoda Kalevalan.
Ne kertomarunot, joista Kalevala on saanut eepillisen sisällyksensä, on Vienan Karjalan toisintorunojulkaisussa aiheittensa mukaan järjestetty seuraavasti:
Sampo-jakso. Tämä vaiherikas runo on Kalevalan varsinainen selkäranka. Siitä juoksevat eepoksen juonet. Samporunon yhteydessä lauletaan paitsi Väinölän ja Pohjolan taisteluita usein maailman luominenkin ja vielä muitakin runoaiheita, jotka tässä on itsenäisiksi erotettu.
Taivaan taonta. Siitä on säilynyt ainoastaan muutamia harvoja lyhyitä katkelmia, jos lienee ennen aikaan ollut täydellisempi.
Kilpalaulanta, runo Väinämöisen ja Joukahaisen kohtauksesta ja laulukilpailusta sekä Joukahaisen lupauksesta antaa Väinämöiselle sisarensa puolisoksi. Se ehkä täydellisimmin kansanlaulussa vastaa Kalevalan runoa.