Ainoruno, kuvaus nuoresta tytöstä, joka lehdossa tapasi "Osmosen" tai "Kalevaisen" ja surussaan hänen kosinnastaan kuristi itsensä aitassa. Runo on semmoisenaan niin katkelman laatuinen, että se kuin itsestään sopeutui Joukahaisen sisareen, vaikka sekä Väinämöinen että Joukahainen ovat sille tuntemattomat.
Vellamon neidon onginta. Usemmissa toisinnoissa tämä runo lauletaan Väinämöisestä. Vanha runoilija sai ongella ollessaan kalan, jota hän ei ollut ennen nähnyt, rupesi sitä leikkaamaan, mutta "lohi loimahti merehe, kala kirjo kimmertihe", ja ilmaisi veteen päästyään olevansa Vellamon neito, joka oli tullut ikirunojalle puolisoksi. Suotta Väinämö enää kokee sitä käsiinsä saada. Aiheen puolesta runo kauniisti sopi edellisen jatkoksi, vaikk'emme sitä toisintorunoudessa siinä yhteydessä tapaakaan.
Väinämöisen polvenhaava. Väinämöinen veistää vuorella venettä, kirveen koskematta kivehen, mutta hiisi vaapahuttaa vartta, niin että kirves käy Väinämöisen polveen. Haavasta virtaavan veren sulkee muuan tietäjäukko loitsullaan.
Venepuun etsintä. Sampsa poika Pellervoinen, toisissa toisinnoissa joku toinen henkilö, etsii Väinämölle venepuuta.
Tuonelassa käynti. Useimmissa toisinnoissa kerrotaan Tuonelan matka Väinämöisestä. Arhipan laulamassa retki tapahtuu sen johdosta, että Väinämöisen reki oli Päivölän pidoissa rikkaantunut.
Vipusessa käynti. Väinömöinen käy Vipusen luona saamassa sanoja, joita hän tarvitsi "tehdessään tiedolla venettä, laatiessaan purtta laulamalla."
Kilpakosinta. Väinämöinen ja Ilmarinen matkustavat kilvan kosimaan Pohjolan emännän tytärtä. Runo tavallisesti alkaa kauniilla kuvauksella siitä, kuinka Ilmarisen sisar keksi merellä Väinämöisen veneen ja houkutteli häntä ilmaisemaan, millä asioilla hän liikkui, sekä sitten juoksi kertomaan uutisensa veljelleen, joka kiiruumman kautta niinikään suoriutui matkaan. Nämä toisinnot käsittävät Kalevalan komeimpia ja vanhanaikaisimpia piirteitä, kuten ansiotyöt, jotka Pohjolan emäntä määräsi suoritettaviksi, ennenkuin suostui tyttärensä antamaan.
Kultaneidon taonta. Ilmarinen, toisissa toisinnoissa Väinämöinen, takoo kullasta neidon, huomaten kuitenkin hyvin viluksi sen kanssa lepäillä.
Kojosen pojan kosinta. Synkkä runo Kojosen pojasta, joka kosi Kommin tytärtä ja vihdoin saikin neidon ja vei hänet vastoin tahtoaan kotiinsa, täällä surmasi ja lähetti lihat anopilleen lahjaksi. Se on Kalevalassa Kullervorunoon sovitettu.
Laivaretki ja kanteleen synty. Väinämöinen laskee sinistä merta, vene täynnään neitoja ja nuoria miehiä, keksii merellä kanteleen ainekset, laatii niistä soiton ja viehättää ihmiset, eläimet ja kaikki haltijatkin soittoansa kuulemaan.