Sekin alkaa: "Lappalainen kyyttösilmä, piti viikkoista vihoa päälle vanhan Väinämöisen", jota seuraa uroon mereen sortuminen, sotkan pesän haku, munien särkyminen ja maailman luominen. Mutta Kettunen muisti muusta runosta ainoastaan runkoa, joten se hänen laulamanaan kaikkiaan supistui ainoastaan 140 säkeeksi. Lönnrotille laulaessaan kotonaan Jyrki täydensi aukkoja. Petri Kettunen lienee laulanut sen runon, jonka Sjögren jo v. 1825 kirjoitti muistoon. Se on täydellisempi, käsittäen kolmatta sataa säettä. Ampuja on "kaunis Kaukomieli", munien munija "mehiläinen ilman lintu"… Monessa yksityisseikassa tämä runo muutenkin poikkeaa Latvajärven laulunlaadusta. Muun muassa sanotaan Pohjolan emäntää "nenä vänkä (vankka?) Vuojolaiseksi", joka ehkä tarjoo johtoa hänen kansallisuutensa määräämiseksi. Väinämöinen takoo Sammon ja saa neidon, lähtee kotimatkalle, mutta Pohjolan emäntä kauppojaan katuen lähtee häntä takaa ajamaan ja saavuttaakin, syntyy tappelu, jossa sekä Sampo että neito sortuvat laineisiin.
Vuokkiniemen kirkonkylästä saadut toisinnot ovat lyhyet ja vaillinaiset. Eräs laulaja, joka lauloi Genetzille, lopetti runonsa seuraavalla suorasanaisella selityksellä: "Mereh jauhomah shai ijäksheh (Sampo), tuoho Valkieh mereh; shuoloo jauho viimeseks ta shielä on meresshä shuolan jauhonnassa. Ei voia i vettä juua, njiin on shuolanji meri".
Hyvin vaillinaisia ovat nekin toisinnot, joita on Venehjärvestä saatu. Hökkä-Petri, sama mies, jonka talossa olimme asuntoa, osasi parhaan, lähtien kuitenkin Vipusessa käynnistä ja venepuun etsinnästä. Ponkalahdesta ei ole tiedossa ensinkään tämän runon toisintoa, Aajuolahdesta vain yksi. Sitä runsaampi ja laadultaan parempi on runo Vuonnisessa. Ontrei Malinen lauloi Sjögrenille 330 säettä, Lönnrotille 366 säettä, ja myöhemmille kerääjille lauloi Ontrein poika Jyrki vielä 323 säettä ja Homanen Ohvo 243 säettä; moniaat muut laulajat ovat osanneet pidempiä ja lyhempiä katkelmia. Myöhemmät kerääjät kiittelivät erityisesti sitä, kuinka selvinä Vuonnisen Sampojakso oli vielä nuorimmassakin polvessa säilynyt. Luokaamme silmäys siihen, mihin laatuun Ontrei lauloi Sampojakson. Hänenkin runonsa alkaa:
Lappalainen kyyttöselkä
Piti viikkoista vihoa,
Kauvan aikaista karehta
Päällä vanhan Väinämöisen.
Lappalainen ampui Väinämöisen alta sinisen hirven, uros sortui aaltoihin ja kuljeskeli meressä vuosikausia.
Kussa maat on maata vasten,
Siihen siimasi apajan,
Kalahauan kaivatteli;
Kuhun seisattu merelle,
Siihen luopi luotoloita,
Karipäitä kasvattaa,
Niihin laivat lasketaan,
Päät menee kaupamiehen.
Väinämöinen työnsi hanhelle polvensa pesän sijaksi; kun lintu oli munia hautonut ja Väinämöinen tunsi lihansa lämpiävän, niin hän liikahutti polviansa, jolloin
Munat vierövät veteen,
Karskahti meren kariin.
Väinämöinen lausuu sitten luomissanat, jonka jälkeen tuuli hänet tuudittelee pimeään Pohjolaan. Portto Pohjolan emäntä kuulee mereltä itkun ja soutaa veneellä uroon luoksi, jolla oli
Sata haavoa sivulla,
Tuhat tuulen pieksämällä.