Hän souti uroon Pohjolaan ja syötti, juotti siellä, sekä lupasi saatella omalle maalle, ja antaa neidonkin palkaksi, jos Väinämöinen takoisi Sammon. Mutta sitä Väinämöinen ei sano osaavansa, vaan kiittää Ilmarisen taitoa, sillä tämä on taivosenkin takonut, eikä siinä "tunnut vasaran jälki, eikä pihtien pitemät". Pohjolan punaisella purrella Väinämöinen sitten palaa omalle maalle, "laski päivän merivesiä, toisen on enovesiä, kolmannen kotivesiä", ja kehoittaa Ilmarista lähtemään Pohjolaan Sampoa takomaan, josta hyvästä hänelle annettaisiin Pohjolan ihana tytär palkaksi.
Ohoh seppo Ilmarinen,
Kun on neito Pohjolassa,
Impi kylmässä kylässä,
Maan kuulu, veen valio!
Kiitti puoli Pohjanmaata,
Ikävöitsi Suomen sulhot,
Lihan läpi luu näkyvi,
Luun läpi yin näkyy…
Mutta Ilmarinen epäilee koko juttua petoskaupaksi, arvelee Väinämöisen hänen luvanneen vain oman päänsä päästimeksi.
Väinämöinen silloin viekottelee hänet kiipeämään pitkään kuuseen, tavoittelemaan näätää kultarintaa, ja laulaa sitten ankaran tuulen, joka tempaa Ilmarisen mukaansa ja vie hänet Pohjolaan. Ilmarinen sinne tultuaan suostuukin takomaan Sammon, saa neidon, niinkuin oli luvattu, ja palaa sitten omalle maalle. Ontrein runosta puuttuu Arhipan ja Miihkalin kaunis kuvaus Ilmarisen kotia paluusta nuoren neitosen keralla. Kotiin saatuaan Ilmarinen Väinämöiselle kiittelee Sampoa, jolloin tämä paikalla ehdottaa, että lähdettäisiin sitä ryöstämään. Seppo suostuukin ja kolmanneksi otetaan matkaan Vesi-Liito, Laito poika, joka Väinämöisen ylenkatseellisesta puheesta huolimatta tuo laidan tullessaan aluksen varaksi.
Pohjolan kansa nukutettiin, Väinämöinen rasvasi kaikki lukot, koetti sylin piellä Sampoa, mutta Vesi-Liito, Laito poika, keksi paremman keinon, kynti sen juuret, jonka jälkeen Sampo kannettiin purteen. Tämä Sammon ryöstö on vaillinaisesti ja sekavilla säkeilläkin kuvattu. Lasketaan sitten merta ja Ilmarinen vaatii Väinämöistä laulamaan, mutta tämä arvelee ilon piäntää vielä liian aikaiseksi, käskee Ilmarista nousemaan purjepuun nenään ja katsomaan joka puolelle. Ilmarinen näkee vain "havukkoja haavat täynnä, korvet kirjokokkoloita", mutta Väinämöinen arvelee hänen omiaan laskettelevan. Muurahainen sillä välillä on Pohjolan herättänyt ja Pohjolan emäntä paikalla suorinut sotiveneensä ryöstäjiä takaa ajamaan. Väinämöinen luo merelle luodon, johon Pohjolan vene halkeaa, mutta Pohjolan emäntä "nousee leivon lentimille, sirkun siiville ylenee", ja lentää Väinämöisen purjepuun nenään. Uros häntä ropasee melallaan kynsille, niin ettei jää muuta kuin yksi sakarisormi. Väinämöinen ehdottaa, että lähdettäisiin päähän utuisen niemen Sammon jaolle, mutta Pohjolan emäntä ei jakoon suostu.
Siitä vanha Väinämöinen
Seulo seulalla utua,
Terheniä tepsutteli.
Itse noin sanoiksi virkko:
"Tänne kyntö, tänne kylvö, 5
Tänne vilja kaikenlainen,
Poloiselle pohjan maalle,
Suomen suurille tiloille;
Tänne kuut, tänne päivät!"
Sano Pohjolan emäntä: 10
"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
Keksin kummoa vähäisen
Sinun kynnön, kylvön päälle;
Sa'an rautasen rakehen,
Teräksisen tellittelen, 15
Halmettasi hakkaamahan,
Pieksämään peltojasi!"
Sano vanha Väinämöinen:
"Sataos rautaista raetta,
Teräksistä tellitöllös 20
Pohjolan kujan perille,
Saviharjan häiriölle!"
Ontrein runo käsitti erittäin kauniita lisäyksiä Arhipan laulamiin, ja lisäyksiä, jotka rikkaudessaan viittaavat ennen täydellisempään runoon.
Se Samporuno, jonka Lönnrot Vaassila Kielöväiseltä kirjoitti, on aivan sekava, sisältäen otteita jos joistakin runoista, joita vanhus yhteen sulloi, mutta suorasanaisia tietoja Lönnrot häneltä sai niin paljon, että saattoi niitä käyttää johtona Kalevalaa kootessaan. Tapauksien juoni oli kylläkin voinut ukon muistossa säilyä, vaikk'ei hän runoista muistanutkaan kuin sieltä täältä katkelmia, joita sitten lauleli peräkkäin, sitä myöden kuin niitä mieleen johtui.
Homasen Ohvon runo kulkee jotakuinkin samoja latuja kuin Ontrein, mutta on varsinkin lopulta sekava ja muutoinkin heikompi. Mutta siinä on taas monias vuoropuhelu laajemmin kehitelty, kuten Pohjan akan keskustelu Ilmarisen kanssa, hänen tultuaan Pohjolaan Sampoa takomaan. Hän lauloi niinikään kanteleen synnyn jatkoksi Sammon ryöstölle. Muissa Vuonnisen toisinnoissa on toisia runoja sekaantunut Sampojaksoon, varsinkin Vellamon neidon onginta, Kultaneidon taonta, Vipusruno, y.m.; toisissa näitä eri aineksia on koetettu saattaa keskenään asialliseen yhteyteen.
Lönnrot mainitsi Lonkan Martiskaa sekavaksi laulajaksi, mutta siitä huolimatta oli hänen runoissaan useita hyviä kohtia, jotka erinomaisesti täydensivät Ontrein laulamia. Martiskan pojat ovat myöhemmin laulaneet monenkin kohdan selvemmin kuin heidän isänsä.