niin tämä siihen vastaa:
"Mie olen lieko Lemminkäinji,
Viishaima Vipusen vanhan,
Ongervoisen oppipoika!"
Ja Päivölän isännän udellessa, mistä hän tien tiesi, Lemminkäinen yhä vastaa:
"Viisasi Vipunji tänne,
Tänne Ankervo asetti."
Runon loppupuolikin oli aivan toisenlaatuinen kuin muissa toisinnoissa. Siinä kuvattiin, kuinka Lemminkäinen, Päivölästä paetessaan, loihti Tuonelan kosken semmoiseksi, ettei siitä päässyt yli muuta kuin kuplavalla kivellä. Kun Päivölän isäntä ei saanut kiveä kuplamaan, niin hän pani sen laudalle ja istui sitten päälle, mutta kivi suistui koskeen ja Päivölän isäntä hukkui.
Tämä oli kuin olikin aivan uusi runotoisinto ja varmaan sitä oli ennen enemmänkin laulettu. Kiihkoni kasvoi ylenmäärin ja koetin pakottaa Miikulaa sitä yhä enemmän muistamaan, mutta turhaan. Loppupuolen runosta hän kertoi vain suorasanaisesti ja heitti sen sitten väsyneenä kokonaan.
Hän muisti vielä katkelman Kullervorunoa ja karjanluvun ja olisi ehkä vähitellen alkanut muistaa enemmänkin, mutta en tahtonut häntä nyt ylenmäärin rasittaa. Lupasin ehkä kesällä käydä uudelleen, johon hän pettyneen näköisenä vastasi, että siksihän jo ennättäisi kuolla.
Runonsa hän kertoi oppineensa Iknattainen Homa nimiseltä Pistojärven mieheltä, joka oli jo kymmenkunnan vuotta ollut kuolleena. Homa oli ollut paras kaikista sen seudun laulajista. Samaa Homaa olivat muutkin maininneet hyväksi laulajaksi ja ylen mahtavaksi tietäjäksi, joka oli ollut vallan kamala, kun luonto hänessä oli noussut. Mutta runonsa hän vei mukanaan hautaan. Kovasti minua halutti lähteä Pistojärven vanhuksilta tiedustelemaan, eikö kukaan olisi niitä säilyttänyt. Mutta keli teki kun tekikin loppuaan; olisi voinut käydä niin, etten kelirikon vuoksi olisikaan päässyt moneen viikkoon palaamaan Jyvöälahteen.
Miikulan laulama vaillinainen toisinto viittasi siihen, että näillä seuduilla, joita jo pidettiin varsinaisen runoalueen ulkopuolella olevina, kuitenkin on ollut oma, Kuittijärvien laulutavasta poikkeava runostonsa, vaikka se on joutunut unhotukseen. Ehkä oli "vanha viero", joka täällä pohjoisen kulmilla oli erikoisen jyrkkä, hävittänyt täältä runot varhaisemmin kuin muualta. Varmaa ainakin on, että uskonnolliset epäilykset tällä kulmalla enemmän kuin etelämpänä estivät laulun taitajia tietoaan ilmaisemasta. Jo Europaeus sitä valitti, ja hän tosiaan koetti saada nähtävästi samaa Homaakin laulamaan, vaikka huonolla menestyksellä. Hän siitä kirjoittaa:
"Sieltä (Röhöjärvestä) käänsin länteen päin ja tulin ensin Ohtaan ja sitten Pistojärvelle, jossa taaskin eräs laulaja, Iivana nimeltä, ei millään keinon saatu laulamaan. Vuosmassa, vähän matkaa Pistojärveltä, oli samanlainen jäykkä mies, Homa niminen. Yhden noitalaulun hän antoi minulle, mutta ei muuta."