"Pannaanpa paras etehen,
Kellä se kenttä katkieepi,
Aho poikki aivan ruttoon…"
Mutta siihen Väinämöinen sanoo, että vaikka Joukahaisella onkin valittu varsa, niin ei hän kuitenkaan ajaa saata, koska
"… on varsan haltijana Vaivaloinji vanne vyöllä, Syömeltä syönki poikki."
Kun siitä Joukahainen kovin tuimistuu, niin Väinämöinen häntä vielä enemmän ivaa, arvellen häntä niin huonoksi mieheksi, ettei tiedä,
"Panisinko pataa kantamahan.
Eli suosii sotkemahan."
Joukahainen puolestaan koettaa nolata Väinämöisen sillä, että sanoo osaavansa kirjottaa, jota taitoa Väinämöisellä ei ole. Mutta Väinämöinen vastaa närkästyneenä, että hän, "tietäjä iän ikuinen, osaa muutoinkin temppunsa sanoa, vielä muillekin muistella."
Sen kummempaa ei väittelystä tule, kumpikin lähtee kotiinsa, ja
Väinämöinen, kotikujille tulleessaan, lausuu:
"Terve tupa tultuvoni,
Pere kaikki kasvuinensa!
Onpa vaan oroset meillä
Hevoset kuin hernehellä,
Ei piä pahoin piellä,
Eikä suitin solmiella,
Kyllä ne mänöövi tiellä."
Kalevalan sankarien naimaretket Pohjolaan ovat näissä tekeleissä tavallisia yöjalkaretkiä.
Semmoisia runoja nykyinen rahvas tekee Kalevalan aiheista, kun se luottaa omaan kykyynsä ja rupee niitä nykyisen ymmärryksensä mukaisesti käsittelemään. Sohvonja ei ollut mikään tyhmä mies. Jos aihe olisi ollut tutumpi, niin hän ehkä olisi tehnyt hyviä runoja. Varmaan minun mielikseni hän sanoi joitakuita runojaan Homalta kuulleensa, mutta se tuntui epäiltävältä. Luulen hänen itse tehneen laulamansa runot, vieläpä osan juuri sitä myöden, kuin hän niitä minulle lauloi. Kirjotin niitä kaiken päivää, koska ei ollut muutakaan tehtävää. Olihan niillä kuitenkin kumman arvo. Kirjotin, vaikka juomavarastoni kului jotenkin vähiin ja samalla toivoni saada enemmän runojakin hupeni, sillä varsinkin tällä kulmalla olisivat runot ilman kaulan kastiketta istuneet hyvin kovassa. Ryyppy tai pari sentään pehmitti monenkin jäykän mieltä ja sai hänet edes tapailemaan.