Mutta siitä alkoi nousta puheita, jotka onneksi tulivat meidänkin korviimme. Eräs suutari oli kertonut, että hän muuanna aamuna oli sattumalta käynyt huoneessamme rahaa vaihtamassa ja silloin nähnyt epäilyttäviä asioita.
Hänen puheensa oli kyllä täydelleen perätön, mutta meille selvisi kuitenkin, että olimme olleet varomattomia ja että parjaus saattoi haitata tyttöjen naimaonnea. Siveydestä pidetään, ainakin impien kesken, tarkkaa lukua rajantakaisessa Karjalassa. Olimme huolissamme varsinkin Okahvin puolesta, koska hän oli kovin köyhä ja turvaton. Mutta kaksi nuorta miestä tavallisesti keksii keinon ja niin mekin.
Suutari ensinnäkin pakotettiin tunnustamaan parjauksensa. Kylän vanhin, staarosta, löytyi vainiolta kyntämästä. "Kemih tyrmäh työnnetäh musikka", hän sanoi, jos tyttö tahtoo. Lupasi hoitaa asian ja kutsua seuraavaksi päiväksi kylän kokoon kortteerimme pirttiin.
Ja niin tapahtuikin. Seuraavana päivänä alkoi lappaa väkeä joka suunnalta ja pian olivat avaran pirttimme kaikki paikat täysi. Suutarikin saapui, punapartainen, vetelännäköinen mies ja istui akkunan viereen. Okahvi kainosti pesi astioita oven suussa, vaikkei ensinkään näyttänyt olevan pahoillaan siitä, että oli yleisenä puheen aiheena. Staarosta oli saapunut virkapuvussa, s.o. messinkilappu rinnassaan, jotta toimitus sai enemmän juhlallisuutta.
Kun rahvas oli koolla ja asianomaiset saapuvilla, astui staarosta keskelle lattiaa ja piti seisaaltaan puheen, jossa hän selkeästi ja kaunopuheliaasti esitti kylälle asian, huomautti suutarin rikkomuksen suuruutta — siitä muka seuraisi linnarangaistus, jos tyttö tahtoisi — ja arveli hänen pääsevän hyvin huokealla, kun pääsi julkisella anteeksipyynnöllä.
Mutta suutari oli yön tuumailtuaan tullut toiselle mielelle ja ajoi taas aluksi valheeksi kaikki kantelut ja oman tunnustuksensakin. Jonkun aikaa vastaan harattuaan hän kuitenkin taipui pyytämään anteeksi.
Mutta nyt oli tyttö vuorostaan jäykkä eikä ollut kuulevinaankaan suutarin pyyntöä, astioita vain peseskeli ääneti ovensuussa. Suutarin pyynnöt muuttuivat yhä nöyremmiksi ja vihdoin hän epätoivoissaan huudahti:
"Prosti milma, Okahvi, mie siulle stubnit (tohvelit) njeulon…"
Koko tupa vaieten odotti tytön vastausta.
Pitkänlaisen vaitiolon jälkeen Okahvi vihdoin vakavana virkkoi: