Vienan Karjalan kylissä ja taipaleilla tulee tuon tuostakin ajatelleeksi, että siellä kulkee klassillisella pohjalla. Tuosta syrjäisestä ja etäisestä maasta, jossa niin harvassa valottaa kylänaukeama, josta Suomi ennen tuskin mitään tiesi, sieltä nouti Lönnrot Kalevalan syntysanat. Sieltä hän sai eepoksen puitteet ja juonet, sieltä suuren osan sen sisällyksestäkin. Siellä suoritti pääosan omasta runonkeräyksestään.
Tähän innon, toiveitten, ihailevan rakkauden työhön sen vuoksi mieli tuon tuostakin palaa Vienan Karjalan poluilla, ne muistot yhä antavat paikoille väriä, saavat vaeltajan katselemaan montakin lahonnutta mökkiä samalla ihastuksella kuin etelän maissa jaloja vanhoja marmoreita.
Vaeltaessamme yhdessä näissä seuduin aiomme sen vuoksi muistella, missä entiset runonkerääjät ovat liikkuneet, sillä suuren työn muistot lämmittävät mieltä ja saavat myötätunnolla ja mielenkiinnolla katselemaan paikkoja, joissa emme aina muutoin huomaisikaan mielenkiinnon aihetta. Palauttakaamme sen vuoksi ensinnä muistoon pääpiirteet koko siitä runonkeruusta, joka Vienan Karjalan puolella on tapahtunut.
Topelius vanhempi, runoilijan isä, oli ensimmäinen, joka keksi Vienan Karjalan runsaat runoaarteet ja alkoi niitä kerätä. Eräät karjalaiset laukkumiehet, jotka hän oli sattumalta tavannut, osasivat monin verroin ehjempiä ja täydellisempiä eepillisiä runoja, kuin hän oli sitä ennen omalla puolella tavannut. Tautivuoteen sitomana hän ei päässyt rajan taa matkustamaan, mutta hän kutsui laukkumiehiä käymään luonaan Lapuan Joensuussa ja sai siten niin runsaasti runoja, että jo aikaisemmin heränneet harrastukset vanhain kansanlaulujen keräämiseksi saivat mahtavan sysäyksen ja alkoivat kutoa yhä rohkeampia toiveita. Julkaisemansa kokoelman viimeisessä osassa Topelius sen vuoksi sanookin:
"Yksi ainoa maanpaikka, sekin Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkangelin läänissä, erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen pitäjäs, säilyttää vielä vanhat tavat ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaana. Siellä veisaa vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo, ja sieltä olen myös parhaat runoni kyllä monella huolella toimittanut. Ehkä lisäyksiä olisi sieltä toivossa odotettavia, täytyy kuitenkin työni päättää. Jos ikää Jumala suopi, mahtanevat nämät ja muut lisäykset edespäin ilmaantua."
Tieto, että jumaluustaruisia runoja vielä oli niin runsaasti Maanselän takana, sai suomenkielten tutkijan Sjögrenin sinne lähtemään. Sjögren oli ensimmäinen, joka sitä varten kävi itse Vienan Karjalassa. Hän laulatti muun muassa Vuonnisen parasta laulajaa, Ontrei Malista, jo v. 1825, kahdeksan vuotta aikaisemmin kuin Lönnrot. Mutta Sjögren ei kokoelmiaan julkaissut, eikä niistä sen vuoksi Kalevala hyötynyt. Kirkkoherra Fellman, joka keväällä v. 1829 matkusti Vienan Karjalan kautta seurakuntaansa Suomen Lappiin, kirjoitti Vuokkiniemen kirkonkylässä muistoon joitakuita runoja eräältä Venehjärven mieheltä.
Runoalue oli siis melkein koskematon, kun Lönnrot alkoi työnsä. Lönnrot oli alkanut keräyksensä Suomen Karjalassa jo ylioppilaana ja oli siellä jo laajalti liikkunut, ennenkuin hän pääsi Vienan puolelle. Verraten vähän hän oli saanut varsinaisia eepillisiä runoja. Mutta juuri ne viehättivät häntä enimmän, ja päästäkseen lähemmä pohjoista runoaluetta hän pyrki ja pääsi Kajaaniin piirilääkäriksi. Milloin aika myöden antoi, hän sieltä pistäysi rajan taa, kiersi milloin lyhemmältä, milloin laajemmalta ja toi joka matkalta runsaat saaliit. Vuokkiniemessä ja Uhtuessa hän tapasi parhaat laulajat, sieltä sai johdon runoelman yhteen kutomiseksi; sinne hän yhä uudelleen palasi kokoelmiaan täydentämään.
Lönnrot kävi Vienan Karjalassa ensi kerran v. 1832. Se oli hänen kolmas runonkeruumatkansa. Nurmeksen kautta kulkien hän saapui Koivasjärvelle rajan taa ja kulki Repolan, Roukkulan ja Miinoan kautta Akonlahteen Kiitehen rannalle, mutta ei joutunut sillä kerralla pohjoisemmaksi, vaan palasi Lentiiran ja Kuhmon kautta Kajaaniin. Neljäs matka, tapahtui v. 1833. Se oli, huomauttaa A.R. Niemi, Kalevalan kokoonpanolle tärkein, vaikka saalis ehkä olikin myöhemmillä matkoilla runsaampi. Tällä kertaa Lönnrot kulki Kiannan Hyryn kautta Kivijärveen, ensimmäiseen rajantakaiseen kylään sillä kulmalla, ja kävi Vuonnisessa, jossa hän laulatti kylän parhaita laulajoita. Vuonnisesta hän Vuokkiniemen, Tsenaniemen, Kivijärven, Akonlahden ja Kuhmon kautta palasi Kajaaniin.
Viides matka tapahtui kevätkeleillä v. 1834. Se kävi Kiannalta sydänmaitten kautta Lonkkaan ja sieltä edelleen Vuonniseen, Jyvöälahteen ja Uhtueen. Kotimatka tapahtui taas Vuokkiniemen, Tsenan ja Kivijärven kautta, mutta Kivijärvestä hän poikkesi Latvajärveen, tavaten silloin pohjoisen runoalueen parhaan laulajan, Arhipan. Lopulla samaa vuotta Lönnrot näyttää käyneen Repolassa, mutta siitä matkasta ei ole tietoja.
Kuudennella keruumatkallaan Lönnrot samoili yhä laajemmalta. Hän kulki huhtikuussa v. 1835 Kuhmon kautta Repolaan, sieltä Rukajärveen, pitkin Tshirkkakemiä Jyskyjärveen, sieltä edelleen Uhtueen, Jyvöälahteen, Vuokkiniemeen ja vihdoin Kiannan kautta Kajaaniin. Elokuun lopussa hän samana vuonna näyttää käyneen Lapukassa, mutta tästäkään matkasta emme muuta tiedä, kuin että hän sen eräässä kirjeessä mainitsee.