Näin oli Lönnrot kiertänyt Vienan Karjalan kaikki parhaat runopaikat. Myöhemmin hän ulotti retkensä vielä laajemmalle, mutta kuta kauemmaksi hän Kuittijärvien piiristä poistui, sitä niukemmiksi ja huonommiksi kävivät runot.
Seitsemäs matka oli laajin kaikista, vaikkei saaliiltaan runsain. Yhdessä ylioppilas Cajanin kanssa Lönnrot syksyllä v. 1836 kulki Kiannalta rajan poikki Lonkkaan ja Vuonniseen ja vaelsi sieltä edelleen kyliä myöden Uhtueen, jossa viivyttiin enemmän aikaa. Edellisillä matkoillaan Lönnrot oli kulkenut enimmäkseen omilla varoillaan, nyt hänellä oli melkoinen apuraha ja vapautta piirilääkärinvirasta. Runonkeruun ohella oli matkan tarkoitus kielellisten ainesten kokoaminen. Niinpä Lönnrot nyt saattoi olla matkoilla kokonaista kaksi vuotta. Cajan palasi Uhtuesta kotiin, Lönnrot vaelsi yksin edelleen, kävi Uhtuen pohjoispuolella olevat yksinäiset salokylät, samosi edelleen Tuoppajärven rannoille, vietti jonkun ajan Kuusamossa ja retkeili sitten Pääjärven kautta Kierettiin. Runoja ei ollut paljoakaan karttunut sen jälkeen, kuin hän Uhtuelta oli lähtenyt, matkavaivoja sitä enemmän. Kieretistä matka jatkui Koudan ja Kannanlahden kautta ja Imandrajärveä myöden Kuolaan, jossa Lönnrot viipyi kuukauden, tutkien lapin kieltä. Suomen Lapin kautta hän sitten palasi Kajaaniin. Jonkun ajan levättyään hän lähti matkaa jatkamaan, kulki jälleen Vuokkiniemeen ja sieltä parempia runopaikkoja myöden etelään päin Repolaan ja Suomen Karjalaan.
Siihen päättyi Lönnrotin runonkeräys. Vanhan Kalevalan hän oli jo viidennen matkansa jälkeen saanut valmiiksi pääasiallisesti tältä pohjoiselta runoalueelta keräämiänsä runoja käyttäen. Myöhemmillä matkoilla saadut runot ja ne erinomaisen runsaat ja Kalevalaa monipuolisesti täydentävät kokoelmat, joita myöhemmät kerääjät, varsinkin Europaeus, toivat mukanaan eteläisiltä runomailta, tulivat käytetyiksi vasta Uuteen Kalevalaan toistakymmentä vuotta myöhemmin.
Lönnrotin työtä jatkoi Vienan Karjalassa ensinnä M.A. Castrén, jonka mielestä edellinen keräys kuitenkin oli ollut siksi täydellinen, että hän enemmän kiinnitti huomionsa loitsuihin ja mytologisiin seikkoihin, jotka voisivat Kalevalaa valaista. Castrén matkusti Repolan kautta Miinoaan ja viipyi sitten jonkun aikaa Akonlahdessa. Akonlahdesta hän tuli Vuokkiniemeen, laulatti muun muassa Arhippaa, kävi Vuonnisessa, Jyvöälahdessa ja Uhtuessa ja sieltä retkeili edelleen Tuoppajärven ja Pääjärven kautta Kuusamoon. Matka tapahtui v. 1839.
Tämän jälkeen matkusteli pohjoisella runoalueella Europaeus, joka silloin oli nuori ylioppilas. Vielä niukemmin varustettuna kuin Lönnrot hän talvella v. 1845 retkeili Kajaanista Kuhmon kautta Roukkulaan, sieltä Muujärven, Tiiksijärven, Suurjärven, Kiimasjärven ja Luvajärven kautta Akonlahteen, kierrellen kaikki Akonlahden läheisyydessä olevat kylät. Akonlahdesta hän jatkoi matkaa Kontokin, Kenttijärven, Kostamuksen ja Pirttilahden kautta Vuokkiniemeen, poiketen sitten Suomen puolelle. Kiannalta hän jälleen palasi rajan taa Vuonniseen, kulki edelleen Pirttilahden, Enonsuun ja Luusalmen kautta Ala-Kuittijärven Luostesaareen, jossa Petri niminen tietäjä eli. Yritettyään turhaan saada tältä runoja hän tuli Uhtueen, kulki sieltä Röhön ja Ohdan kautta Pistojärveen, edelleen Tuhkalan ja Kananaisen kautta Kokkosalmeen, Sohjenansuuhun, Kiestinkiin ja Saareen, sitten Kiisjoen, Suolapohjan ja Kurjen kautta Paanajärveen, Kemijoen rannoille, ja palasi Suopassalmen, Jyskyjärven, Piismalahden, Kiimasjärven ja Miinoan kautta Suomen puolelle. Jyskyjärvestä häntä käytettiin kruunun kyydillä Vienan Kemissä. Käytyään Kajaanissa Lönnrotia tapaamassa Europaeus lähti eteläiselle runoalueelle, poiketen ensinnä Repolan kyliin ja jatkaen sieltä matkaa Ilomantsiin.
Europaeuksen jälkeen saivat Vienan Karjalan runomaat olla neljännesvuosisataa kenenkään kerääjän käymättä. Vasta kun aljettiin vuosisadan jälkipuoliskolla valmistaa Kalevalan toisinnoitten julkaisemista, huomattiin tarpeelliseksi jatkaa keräystä, koska kokoelmat siihen tarkoitukseen olivat kylläkin puutteelliset. Uuden keräystyön suunnitteli ja johti maisteri A.A. Borenius (Lähteenkorva), joka sitä varten teki Vienan Karjalaan kaksikin laajaa matkaa, toisella matkalla mukanaan A. Berner ja A. Genetz. Varsinkin toinen matka oli laaja ja tulokset runsaat. Se osotti, ettei runosuoni ollut vielä aivan ehtynyt. Retkellä kulkivat osanottajat enimmäkseen eri kyliä myöden, yhtyen aina silloin tällöin. Paitsi Kiitehen vesistön asutuksia ja Repolan puolta kierrettiin varsinaiset runoalueet Kuittijärvien piirissä ristiin rastiin, tutkittiin Kemijoen varsi, etsittiin pohjoiset seudut Tuoppajärveä ja Pääjärveä myöden. Tuskinpa jätettiin ainoatakaan kylää käymättä, mistä vähänkin voitiin toivoa saalista, ja toisissa kylissä käytiin kahteen kertaan. Keräystyö oli järjestetty tieteellistä toisintojulkaisua silmällä pitäen ja oli siis kaikin puolin perusteellinen. Matkalla otettiin selkoa sekä silloisista että aikaisemmista runonlaulajista ja heidän elämänvaiheistaan ja sukujuurestaan. Sen kautta muun muassa selveni, että suuri osa juuri niistä suvuista, jotka ovat runoja laulaneet, on Suomen puolelta muuttaneita.
Mutta ei mikään keräystyö voi olla niin täydellinen, etteikö aina jäisi parsimisen sijaa. Niinpä ovat vielä myöhemmätkin kerääjät tuoneet laajoihin kokoelmiin arvokkaita lisiä. Viimeinen kerääjä, jonka kokoomia runoja on Vienan Karjalan toisinnoihin painettu, oli tanskalainen Ohrt, joka v. 1906 kävi Akonlahdessa.
Runonkerääjää ei siis tuolla rajan takana kovinkaan oudostella, ja laulujen laulamista kohtuullista palkkiota vastaan pidetään luonnollisena asiana, missä eivät uskonnolliset epäilykset saa asianomaista kieltämään tietojaan. Loitsijat useinkin pitävät lukunsa salassa ammattisyistä, peläten niiden ehkä menettävän voimansa, jos ne vieraille ilmaistaan.
Lönnrotin matkakertomuksista ja päiväkirjaotteista henkii vastaan se toiverikas tunne, jonka elähyttämänä hän näki niin monet vaivat, kärsi puutteet, poimi kansan povelta runokukkasia, joiden kauneudesta ja olemassa olostakin muulla maailmalla oli niin vähän aavistusta. Se tunne aina täytti hänen mielensä, kun hän rajan poikki astui Vienan puolelle. Se, yhdessä sydämellisen myötätunnon kanssa tätä hyljättyä kansaa kohtaan, kohottaa hänen matkakuvauksiensa koruttoman tyylin niin kaunopuheliaaksi. Sama tunne se elähytti seuraaviakin runonkerääjiä, kun he Maanselän poikki painautuivat tuonne aikaisimpain muistojen, pätöisimpäin ihanteitten maahan. Karun Europaeuksenkin vaivannäköjä se hallitsi. Muistakaamme vain hänen seikkailunsa, kun hän ensi kerran kulki rajan poikki — se onkin ainoa, josta hän itse monella sanalla kertoo. Matka tapahtui syystalvella. Europaeus ei raahtinut ottaa opasta viimeisestä Kuhmon talosta, koska hinta hänen mielestään oli liian kallis, vaan läksi yksin yön selkään tuntemattomalle taipaleelle:
"Tietä kysyttyäni sanottiin sen kulkevan 8 lammin ylitse, joiden kautta joki tulee Kivikiekistä, ja tien aina kulkevan sen oikian puolitse. Vielä sanottiin re'en jäljet olevan pitkin tietä."