Kun saunalle saavutaan, niin pilkotaan ensi työksi puut. Niitä on tavallisesti helppo kokoon saada, sillä saunat mikäli mahdollista rakennetaan kuivalle paikalle, kankaan laitaan. Aina on joku tervaskanto lähiseudussa, ja siitä pilkotut puut väleen syttyvät sateellakin ja tekevät paljon savua, joka on melkein yhtä tärkeätä kuin lämmitys. Savu karkoittaa pirtistä sääsket, mäkärät ja polttajaiset, nuo Lapin rajain kesäiset maanvaivat.
Kun pirtti on savua täynnä, niin tukitaan kaikki aukot visusti, kunnes levolle ennätetään. Savu vähitellen poistuu rakoloista, mutta saunaan ei pääse uusia itikoita.
Syöminen ja muut leirihommat tapahtuvat saunan edustalla taivasalla, jossa oli joka tarvetta varten laitoksensa. Keittämistä varten oli liesi vartaineen ja patsaineen, ja siihen teimme mekin tulemme ja patamme kiikutimme. Olipa meillä upea emäntä matkassa ja hän laittoi väleen ruuat. Sattui olemaan vielä edelliseltä vuodelta valmiiksi pilkotuita puitakin. Kun puuro oli kiehunut, niin se nostettiin veistetyistä puunpuolikkaista kyhätylle, ristikkojalkaiselle pöydälle ja istuttiin vankoille veistetyille penkeille. Pöydänkin alla oli tulisija, jossa sakeana sääskiaikana pidettiin valkeata, sillä aikaa kuin syötiin. Ja valkea meidänkin tietysti piti sinne saada, vaikk'ei se juuri olisikaan ollut sillä kertaa tarpeellista. Savun keskellä rupesimme sitten ruualle. Varahvontta kerskui, että heillä Venehjärvessä oli heinäaikana vielä paljon paksummalta sääskiä kuin täällä. Niittäjät muka kulkivat palava taulankappale suussa, koska olisivat muutoin läkähtyneet itikkain paljoudesta.
Luvajärvessä taas käytetään apuna sääskihattua, "kukkelia", joka ennen lienee ollut yleisempikin. Nämä sääskihatut ovat vähän sen kaltaisia kuin keskiaikaiset narrinmyssyt, ja leikkaus viittaakin siihen, että ne mahtavat olla hyvin vanhoja vaatekappaleita. Etupuoli on umpinainen, ainoastaan sen verran aukkoa on, että suu, silmät ja nenä ja vähän poskia on paljaana. Sivuilla hattu valuu vähän olkapäittenkin yli ja edessä ja takana on pitkät kulmat, joista se kiinnitetään vyöhön; siitä se asuu tiiviimmin ruumista myöden, eivätkä itikat pääse vaatteen alatse sisään tunkeutumaan. Hattu on neulottu karkeasta palttinasta ja suojelee jotenkin hyvin; mutta semmoisista paikoista, jotka ovat ihossa kiinni, sääski pistää kärsänsä läpi, kun on saanut aikansa kuituja selitellä. Kuittijärven seuduilla emme tätä vaatekappaletta enää tavanneet, mutta siitä pohjoiseen, Kiestingin puolessa, se on yleinen, samoin kuin Luvajärvessä, Miinoassa ja Akonlahdessakin.
Jaakon emäntä latoi pöydälle eväitään, maitoa tuohisessa kannellisessa tölkissä, "tuijassussa", leipää, voita ja monenlaisia piirakkaita, joita oli samana päivänä leivottu matkaa varten. Keitimme vielä lopuksi pienessä padassamme tsajuakin ja joimme sitä puulusikoilla, kun ei ollut kuppeja matkassa.
Oikeastaan olisi saunassa pitänyt lopuksi kylpeäkin, jotta kaikki olisi täytetty. Niin karjalaiset tekevät varsinkin syysmyöhään kalaretkillään, mutta kun sauna oli ylen pieni ja olisi löylystä yöksi kostunut, niin tyydyimme siihen, mitä olimme kuulleet.
Muitten lähdettyä levolle astuskelin vielä kotvasen kuivaa kangasta, jolla ei kuulunut hiiskaustakaan, joku koski vain kohisi etäisyydessä. Nauttien näin erämaan sanomattomasta yksinäisyydestä, jossa omain askelten risauskin tuntui häiritsevältä säpsähdin äkkiä savua, joka nousi edestäpäin kankaan notkelmasta. Mieleeni välähti se ajatus, että ehkä olin sattunut noitten salaperäisten metsäerakkojen tulille. Lähestyin savua varovasti sykkivällä sydämellä, sillä näin yksinäisyydessä johtuivat äkkiä mieleeni ne monet osasta kamalatkin jutut, joita oli heistä puhuttu; mutta sitten se ei ollutkaan muuta kuin usvaa, jota pieni lampi huokui illan jäähtyessä.
Pirtissä nukuttiin jo sikeää unta minun siihen kämpiessäni. Kiukaan puoleisessa nurkassa lepäsi Kuismanen Jaakko vaimonsa keralla, joka oli kiertänyt käsivartensa miehensä vartalon ympäri, sitten Varahvontta ja äärimmäisenä toverini. Vielä oli jäänyt lattiaa sen verran, että minäkin saatoin oikaista itseni, mutta ei juuri enempääkään. Lämmintä oli riittävästi, vaikka ulkona maa peittyi härmään, ja hyvin nukuimme. Pelkäsin kuitenkin vähän käärmeitä, joitten sanotaan mielellään asuskelevan näissä pirteissä kuivan heinän seassa, enkä suinkaan ollut ainoa, joka niitä ajattelin. Varahvontta kammosi sekä käärmeitä että varsinkin "tshitshiliuskoja" vielä paljon enemmän, ja tämä sen vuoksi olikin ainoa kerta, jonka saimme hänet pirtissä nukkumaan. Muutoin hän sydänmaalle yöpyessään mieluummin nukkui veneessä, vaikka siten kärsikin kovasti vilua.
Seuraavan päivän taival oli vaikeimpia, mitä olen milloinkaan veneellä kulkenut, mutta samalla hauskimpiakin. Koskia oli niin taajassa, että kun olimme suurella vaivalla päässeet yhden niskaan, näkyi jo toisen alusta edessäpäin. Jaakko vaimoineen selvisi mainiosti, sillä molemmat olivat reippaita ja taitavia sauvomaan. Kusti ja minä sitä vastoin käytimme hyvin kömpelösti sauvointa, ja Varahvontta oli koskilla ensimmäistä kertaa. Meidän täytyi sen vuoksi nostaa vene rantoja pitkin, köydellä vetäen. Kaksi miestä maalla veti, kolmas veneessä hoiti keulaa. Varahvontalle oli tämä kovaa työtä. Vetoköyden kuljettaminen ryteikkörannoilla, louhikoitten poikki, poukamia kierrellen, on täyttä työtä nuoremmallekin. Mutta parastaan hän kyllä koetti, juoksi ja hikoili kuin henkensä edestä, oli milloin mahallaan kivikolla, milloin päällään koskessa ja päivitteli kaiken aikaa itsekseen: "A voi voi! a voi voi!" Mutta siltä hän oli alati valmis nauramaan, milloin vain huomiomme kääntyi hänen kompastuksiinsa.
Kosket olivat ylempänä tavattoman louhisia ja vetäminen alkoi käydä yhä vaikeammaksi. Vettä oli siksi vähän, että tavan takaa, täytyi kaalata ulos enolle, ennenkuin saatiin vene uimaan karipaikkain ohi. Kuta ylemmäksi noustiin, sitä karkeammaksi kävi luonto, kankaat loppuivat ja rosoisia vuoria alkoi näkyä kahden puolen. Niityt olivat jo aikoja sitten kadonneet; kalliot repaleisine kuusineen ja känttyrämäntyineen lähestyivät aivan virran rantaan. Eräs paikka oli "Ruotshinpolvi" nimeltään. Toiseen paikkaan kerrotaan "ruotshien" ryöstöretkillään upottaneen kirkonkellon, jonka olivat Vienanmeren rannalta ryöstäneet, saamatta sitä kuitenkaan kauemmaksi kulkemaan.