Selvimpänä sen olin huomaavinani lähinnä rajaa. Ei tarvitse kauaksikaan kulkea venäläistä kielirajaa kohti, ennenkuin tuo vaikutus häviämistään häviää ja sijaan astuu lakein jokapäiväisyys.
HELLUNTAIJUHLILLA KOSTAMUKSESSA.
Karjalaiset ovat seuranrakasta kansaa. Se varmaan on yhtenä syynä, mikseivät he halusta muuta suurista ahtaista kylistään erämaan vaaroille, vaikka niillä ehkä monellakin olisi parempi toimeentulo.
Ei sillä hyvä, että saman kylän asukkaat tiheään käyvät tapaamassa toisiaan, seurustelua ylläpidetään vielä paljon laajempainkin piirien kanssa, matkustetaan monta penikulmaa sukulaisia ja tuttavia tapaamaan ja uusia liittoja rakentamaan. Näihin retkiin käytetään pyhäpäivät, joita kreikkalainen kirkkovuosi niin runsaasti jakelee. Karjalainen vielä empimättä jatkaa niitä arjella tai kahdella, miten asiat vaativat. Jokaisella kylällä on oma juhlapäivänsä, "prasniekkansa", jolloin se odottaa vieraita. Kaikki oman maan miehet ja naiset, jotka silloin saapuvat, syötetään ja juotetaan kylässä ilmaiseksi. Yhteisistä vakinaisista vierailupäivistä onkin monta etua. Tietävät olla kotona ne, joita aiotaan käydä tapaamassa. Siten ei kuljeta ristiin, joka muutoin saattaisi tapahtua ja näin pitkillä matkoilla olisi hyvin harmillista. Tiedetään edeltäkäsin varustautua vieraitten varalta. Ja vihdoin näissä tilaisuuksissa tytöt ja pojat tapaavat toisensa ja saattavat valita elämänkumppaninsa suuremmasta tukosta. Prasniekat ovatkin samalla naimamarkkinoita, ja uusien liittojen rakentaminen on miltei niiden suurin viehätys, joka houkuttelee matkaan sekä nuoria että vanhoja, jälkimmäisiä sulasta asianharrastuksesta.
Vuokkiniemen kirkolla vietetään Iljan päivää, Uhtuessa Petron päivää, Akonlahdessa samaa, Tetriniemessä Miikulaa, Miinoassa Spoassun päivää, j.n.e. Kostamuksen prasniekka on stroitsha, joka vastaa meidän helluntaitamme. Kostamuksen juhlat ovat tavallista suuremmat, koska kylä on Kuittijärvien ja Kiiteen—Kiimasjärven vesistön keskivälillä ja saa vieraita kummaltakin puolelta. Akonlahdesta suoriutui paljon rahvasta juhlille, ja kun suvi oli ihanimmillaan, syttyi meissäkin äkkipäätä halu lähteä muitten mukaan. Matkaa oli runsaasti neljä penikulmaa.
Helluntain aattona puolen päivän aikaan teimme lähtöpäätöksen ja ilmoitimme sen Varahvontalle, joka sen kaikin puolin hyväksyi, ja paikalla tilasi itselleen uudet "puksut". Ne neuloi majatalomme emäntä yhden kylyn lämmetessä ja ne maksoivat viisikymmentä kopeekkaa, kangas 40 ja tekopalkka 10. Helluntaipäivän aamuna lähdimme varhain matkaan, emme kuitenkaan niin varhain, etteikö olisi ollut jo ennen meitä lähteneitä. Yhdytimme selällä veneellisen tyttöjä, jotka kiskoivat henkensä edestä pysyäkseen meidän rinnallamme ja pysyivätkin, koska meillä sattui olemaan huononlaiset airot emmekä niin välttämättä tahtoneetkaan päästä heistä erilleen. Sangen nopeaan sujuikin matka noin puolittain kilpaa soudettaissa. Vesimatkaa oli penikulman verran. Soudettiin Kiitehen selän koillisimpaan pohjaan, Komalahteen, jossa rantasillalla jo oli monta venettä ennen saapuneita. Siitä alkoi Kontokkiin 13 virstan maataival, jolla yhdytimme yhä uusia matkalaisia, niin että meitä pian oli melkoinen joukko. Maisemat olivat tällä välillä tavallista kauniimmat, sivuilla korkeita vaaroja, syviä laaksoja, ja kaiken aikaa polku nousi. Tämäkin osotti, kuinka korkealla Maanselän syrjähaaralla ovat tällä välimaalla sijaitsevat kylät.
Kontokki oli varustautunut läpikulkeville murkinaa antamaan, jotta perille jaksettaisiin. Tuvat oli kaikki siistitty, piiraat leivottu, samovaarat lämmitetty, lehviä siroteltu permannoille, ja tämä avoin vieraanvaraisuus, jota jokaiselle suotiin, ken vain taloon poikkesi, viritti mitä parasta juhlatuulta. Kylytkin oli lämmitetty, vaikka oli vasta aamu, jos joku tahtoi virutella pois hikiään. Eikä sitä vaivaa oltu suotta nähty, pojat riensivät kilvalla kylpemään. Kontokista kasvoi joukkomme niin, että meitä oli toista sataa henkeä, kun sieltä yhtä aikaa lähdettiin matkaan. Oli miestä ja naista, nuorta ja vanhaa, mutta enimmän kuitenkin naimaikäistä tyttöä. Pojista sitä vastoin oli puute, "purlakoista" olivat monet kaukana tukkijoilla, eivätkä vielä kaikki "ruotshimiehetkään" olleet palanneet. Meitä oli pitkä jono, kun se lappoi kaidaksi langaksi kapealla polulla. Auringonpaistetta taivas sinä päivänä kaatoi runsaimmalla mitallaan, ja jäkäläkankailla, sammalkorvissa, rimpisoilla, välkkyi semmoinen värien kirjavuus, että silmiä häikäisi, muita ylinnä kaikenlainen puna, höysteeksi valkoista palttinaa, keltaista ja räikeintä sinistä, arinta sinipunervaa, mitä vain oli julkisinta lähtenyt venäläisen karttunatehtaan väripadoista.
Naisten vaatteet olivat enimmäkseen karttunaa; ainoastaan varakkaimmilla oli rahoja silkkiin. Tyttöjen vaatteus oli, mikäli tietooni tuli, seuraavalla tavalla sommiteltu: Alla on avorintainen paita, "sarahvana", ja tämän päällä olkaviilehyksellinen hame, "kosto". Mutta sitä paitsi oli useimmilla mukanaan suomalaiseenkin kuosiin tehty puku, hame ja röijy, vaikka hameet olivatkin viimeiseen saakka olleet kiroissa. Vanhauskoiset pitivät niitä syntisenä uudistuksena. Päässä on tytöillä "otshipaikka", nauhaksi käännetty liina, joka sidotaan otsan poikki hiusrajan kohdalle; solmu tehdään niskaan, niin että päät jäävät riippumaan. Juhlilla on otshipaikka aina silkistä, kenellä vain on suinkin varaa, ja heleän punainen. Otshipaikkaa pidetään huoneissakin, taipalella on sen päällä tavallinen liina. Naitujen naisten puku on samanlainen, vanhemmat vain karttavat kaikkea uuden mallista ja punaisia kankaita. Päässä on naiduilla naisilla kuitenkin otshipaikan asemesta "sorokka" niminen myssy, josta riippuu niskaan kirjailtu hetale. Naisten puvut yleensä miellyttävät puhtautensa kautta ja nuorempien vilkkailla väreillään. Karttuna on halpaa, eikä uusi puku maksa paljoa, kun vanha alkaa käydä huonoksi. Jokaisella naisella oli mukanaan parit kolmet vaatteet, joita tavallisesti pojat matkalla kantoivat selässään. Prasniekkaretkillä on näet poikain velvollisuus kantaa tyttöjen vaatteita, vaikka he muutoin hyvin harvoin säälivät heidän vaivojaan.
Jos hiukan vilkaisemme poikainkin puvustoon, niin ei se tee yhtä tyylikästä vaikutusta. Siitä puuttuu nykyisin kokonaan yhdenmukaisuus ja varma malli. Enimmäkseen he olivat hankkineet vaatteensa Suomen puolella, ja sen vuoksi olikin kirjavuus suuri. Tavallisten lyhyitten takkien ohella näkyi joukossa myös virttyneitä sortuutteja, kellastuneita selluloidikauluksia, likaisia kravatteja ja monen mallisia päähineitä, kuluneista karvalakeista haalistuneihin knalleihin saakka. Yhteisenä piirteenä päähineillä vain oli väljyys, ne enimmäkseen painuivat korviin saakka ja vielä siitä ylikin. Nuoret eivät mielellään pitäneet paitaa housujen päällä, mutta vanhat miehet aina, koska luulivat siitä tulevan synnin, jos sen housuihin pistää.
Ankarasti meitä rankaisi matkalla helle. Maa poltti jalkain alla, kurkku kähisi kuivuuttaan, kieli takertui kitalakeen. Missä vain oli pienikin tilkka vettä, siihen jäätiin istumaan, janoa sammuttamaan. Helteestä huolimatta alkoivat kuitenkin tytöt kankaalla kimakan pajatuksen, virittääkseen joukossa kisamielialoja.