Sillä aikaa kun pitkä hikoileva jonomme verkalleen vetelehti eteenpäin pitkin tulisia kankaita, oli Kostamuksen kylässä varhaisesta aamusta oltu vilkkaassa puuhassa. Paljon vieraita tiedettiin olevan teillä tulossa, ja kaikki oli syötettävä ja juotettava. Vieraanvaraisuus moisena päivänä on karjalaisen emännän kunnia-asia. Huoneet on jo edellisinä päivinä siistitty lattiasta laipioon, lattiat pesty, seinät pesty, jopa toisissa taloissa höylättykin, niin että ne paistoivat kuin uudet, ja tavallisesti pestään myös laipio. Samoin puhdistetaan eteinen ja porraskäytävä ja tietysti varsinkin vierashuoneet, missä niitä on. Edistyneissä taloissa ovat vierashuoneet kuitenkin jo sekä paperoidut että maalatut.
Kun pirtti on siistitty — se tosiaan toimitetaan erinomaisen perusteellisesti — leivotaan ja valmistetaan juhlaruuat. Karjalaiset syövät aina pehmeätä leipää, vaikka kuulinkin useitten mainitsevan tätä tapaa epämukavaksi ja suomalaista kovaa leipää käytännöllisemmäksi. Leivottava on sen vuoksi usein. Juhliksi valmistetaan paitsi leipää monenlaisia piiraita, "sultsinoita", "kalitaisia", "kakkaroita", "kalakukkoja", "kiiseleitä" ja kuka heidät kaikki tietäneekään. Pääasiallisesti ne kaikki, ja kalakukotkin puoleksi, rakennetaan jauhoista ja rasvasta. Kalitaisten sisällä on ryynejä, sultsinoita valmistetaan siten, että kahden hyvin ohuen leipäkatteen väliin pannaan maitoon tehtyä ryynivelliä, ja kakkarat taas leivotaan maitoon vehnäjauhoista, jos niitä on, muutoin ohrajauhoista. Leipominen tapahtuu aikaisin aamulla, ja silloin on emännillä, tyttärillä ja apulaisnaisilla tulinen kiire. Syrjäisen on sitä hommaa aika hupainen katsella. Karjalan naiset ovat ripeät liikkeissään. Samovaarat, joita jo alkaa olla useimmassa talossa, kuurataan mitä huolellisimmin ja niihin pannaan tuli, kun vieraitten aika alkaa lähestyä. Pirtin kiuas on lämmitetty niin kuumaksi, että siinä pitkin päivää hautuu tsajun kanssa juotava maito. "Kolatsuja", pieniä kovia rinkeleitä, on varustettu suuret kimput. Muita ostoleivoksia ei olekaan.
Odotettuja heimolaisia ja tuttavia alkaa saapua, pölyisinä ja hikisinä, mutta rattoisalla mielellä, toiset suurissa joukoissa, toiset yksitellen. Vieraita saapuu yhä enemmän, pitkin päivää. Kaikki hajaantuvat aluksi "kostitaloihinsa", s.o. niihin taloihin, joissa tavallisesti majailevat, ja paikalla ryhdytään tulijoita kestitsemään. Kylyyn käyvät, keitä haluttaa, ne on valmiiksi lämmitetty.
Jäimme joukkoinemme keskelle kangasta, vieläpä viimeisen taipaleen puoliväliin, jossa oli risti, niinkuin siellä puolella tapaa taipaleen puolivälissä olla. Siihen istahti alkupää, ja vähitellen saapui yhä toisia, ristiten pyhän merkin edessä silmänsä. Nuorilta se tapahtui jotenkin hutiloimalla, mutta vanhemmat, varsinkin vanhat eukot, ristivät silmänsä syvimmällä hartaudella, maire hymy kasvoillaan. Samalla he tavallisesti kiinnittivät ristiin kapean vaatekaistaleen "tuulipaikkana" liehumaan, tietämättä hartaudessaan, että he siten toimittivatkin vanhan pakanallisen uhrin. Toiset ristit liehuivat täynnään nauhoja. Sitten hajaannuttiin varjoon lepäämään tai etsittiin vesipaikkoja.
Katkaistaan jälleen osa taipaleesta, mutta istutaan taas jonkun ajan kuluttua, koska arvellaan päivän kuluneen niin pitkälle, että kylässä jo on päivällinen, "poavoshna", syöty, ennenkuin sinne ehditään, ja käydään jokainen eväittensä kimppuun. Tälläkertaa sijoittuu joukko pienen kosken rannalle, jossa vesi on vähän raikkaampaa. Kun vihdoin kylä alkaa näkyä, pysähdytään kankaan syrjään vielä viimeinen kerta, ja jokainen siistii pukunsa, ennenkuin ihmisiin mennään.
Miitrei, Kostamuksen varakkain isäntä, oli haastanut minut toverini keralla taloonsa asumaan, ja hyvä siellä olikin ollaksemme, vaikka kaikki suojat olivat täpösen täynnään rahvasta. Sillä aikaa kun varemmin tulleita tsajutettiin, kutsuttiin meidät kylyyn, jonne miehissä mentiinkin ja saunan jälkeen järveen. Sitä karjalaiset tuskin milloinkaan laiminlyövät; he alkavat uida kylyn päälle jo heti keväällä, kun ensimmäinen sula ilmestyy rannan ja jään väliin, jopa toiset piehtaroivat talvella lumessa. Kylyssä ei kiirettä pidetty, istuttiin ja tarinoitiin pitkät jutut. Virkistyneinä ja vereksinä käytiin sitten samovaaran ääreen. Niitä oli kaksikin kiehumassa, kun toinen sai juoduksi, kannettiin toinen pöydälle, ja Miitrei itse valoi tokanoihin ja jakeli kolatsuja runsaalla kädellä. Uunista kannettiin haudottua rieskaa maitoa, jonka keralla siellä maassa aina tsaju juodaan, ja parhaille vieraille isäntä sormin jakeli maidon päälle nousseen kuoren, joka olikin herkkua. Kolatsut, Aunuksesta ja Pietarista tuodut veteen leivotut rinkilät, murretaan käsin ja pannaan kuppiin turpoomaan; ja erinomaiselta tämä kaikki maistui siellä etäällä vaatimattomassa erämaassa ja ihmisten keralla, jotka itse niin täysin määrin nauttivat näistä herkuista.
Varahvontta oli helmeilevällä tuulella, vaikka olikin matkalla ollut eräs usein uudistuva harmi, kun joku oli sattunut hänen nimeään kysymään. Se oli Varahvontan arka kohta, mutta kun hän ei saattanut vaietakaan, kun olisi voitu luulla vaikka miksi maankulkijaksi, niin täytyi se sanoa, vaikka tinkien:
Vieras (kääntyen meitä puhuteltuaan Varahvontan puoleen): "Mikäs nimi on tällä teän kasakalla?"
Varahvontta (hetken vaiettuaan, syrjään katsellen): "A velj… miulla on nimi semmoinen, ett'ei ole koko pitäjässä toista…" (murheellisena) "ka silloin oli vähän nimiä, kun miut kastettiin… No se on Varahvontta."
Näistä kysymyksistä, jotka uudistuivat kaikkialla, kun liikuttiin hänelle vieraissa seuduissa, hän aina kävi hiukan nyrpeäksi, mutta oli pian jälleen hyvällä tuulella ja otti nyt teepöydässä osaa keskusteluun perityllä vanhalla tiedollaan ja uudella hankitulla arvollaan. Meidän täytyi kaivaa muistiinpanovihkommekin esiin, kun hän seuralle kertoi, mitä pilvet ovat, ja siitä hänen arvontuntonsa kohosi koko joukon. Hän sanoi niitten olevan samanlaista ainetta kuin "kiiseli", tuo hyytelön tapainen ruoka, ja kertoi moisia pilven kappaleita silloin tällöin metsästä löydettävän, kun niitä on sattunut maahan putoamaan. Monet läsnäolijat myönsivät hänen tietonsa oikeiksi. Siitä tulivat jotkut muutkin luonnon ihmeet puheeksi, ja kerrottiin muun muassa ukkosen juurista, joita syntyy maahan semmoisiin paikkoihin, mihin ukkonen on iskenyt. Sanoivat hiekan sillä kohdalla muuttuvan kuin lasijuuriksi, jotka haarautuvat syvälle maahan. Se taitaa olla tosihavainto.