Ennen päivällistä olin kutsunut kisaväen ulos järjestämään kisansa nurmelle, että sain ottaa siitä valokuvia, ja mielihyvällä pyyntöäni noudatettiinkin. Iltapäivällä kävimme sitten vieraissa useissa muissa, köyhemmissä taloissa, joihin oli asettunut Uhtuen puolelta tulleita tuttuja, muun muassa Seni, ja kaikissa taloissa vallitsi sama juhlaviihtymys ja puhtaus. Kisoja jatkettiin myöhään yöhön, meidän jo käytyä levolle leveälle vuoteelle, joka oli tehty vierashuoneen permannon poikki seinästä seinään.
Ja seuraavana aamuna ne taas alkoivat uudella voimalla, mutta silloin tapahtui paljon muutakin, sillä vihdoin saapui kosioväkikin kylään, pidettyään rahvasta niin kauan jännityksessä.
KOSIJOITA KYLÄSSÄ.
Istuimme seuraavana päivänä kestikievarissa yhdessä Akonlahden "tiekan" (lukkarin) keralla; hän oli vielä nuori poika, ummikko venäläinen. Olimme sattumalta kuulleet hänen rahvaan keralla puhetta yrittäessään näyttelevän latinankielen taitoaankin ja sanovan: Sint ut sunt, aut non sint (olkoot niin kuin ovat, taikka olkoot olematta). Mekin muistimme kirkkohistoriasta tuon lauseen, ja se kehotti tekemään tuttavuutta. Hän osasi muutamia muitakin latinalaisia lauseita, jotka oli oppinut hengellisessä seminaarissa, mutta josta hän oli juoppouden takia kesken erotettu. Istuessamme Kostamuksen kestikievarissa nauttien seosta, joka kävi punssista, — sitä oli tuotu kylään salaa, kalasammiossa — saatoimme siis yhdessä vetää vanhan tutun "Gaudeamus igiturin", ja aamupäivä kului siten jotenkin hauskasti. Pyssynpamaukset ja niitä seuraava hälinä lopettivat sitten äkkiä lystimme.
Kosiminen tapahtuu Karjalassa hyvin julkisesti ja monimutkaisia temppuja noudattaen, jotka saattavat olla asianomaiselle sulhaskansalle hyvinkin ikäviä, ellei yritys ota menestyäkseen. Sulhasen täytyy saapua kosiotaloon joukolla, vieläpä pyssynpaukuilla julistaa tuloaan, niin että koko kylä tietää olla tilaisuudessa saapuvilla. Onhan se harmillista, jos niin julkisen ja uhollisen tulon jälkeen täytyy lähteä matkoihinsa tyhjin toimin. Sen vuoksi onkin miesten kesken käynyt tavalliseksi keskustella edeltä käsin tyttöjen kanssa, saadakseen tietää, onko syytä joukolla tulla. Tytöt silloin ottavat salaa vastaan kihlat, sormuksen, silkkiliinan, ehkäpä rahaakin, jotta poika voi rohkeammalla mielellä saapua julkisesti neittä pyytämään. Mutta yleiseen valitettiin, että tytöt hyvin huonosti pitivät näitä lupauksiaan, ottivat kihloja monelta yht'aikaa ja antoivat sitten useimmalle armotta "aparat". Jos heitä siitä moitti, sanottiin, niin ei siitäkään ollut apua. Neitoset näet käsittivät asian sillä tavalla, että kuta useammat rukkaset he saivat antaa, niin sitä kiihkeämmin pojat heitä halusivat. Mutta antoivat kuitenkin edes kihlat pois, kun julkinen kosiminen oli tapahtunut.
Kestikievarin tytön mainittiin ottaneen kihlat siltä saman kylän pojalta, jota nyt odotettiin kosimaan, mutta oltiin hyvin eri mieliä, tokko tyttö hänelle menisi. Siitä keskusteltiin kiihkeästi, melkoinen jännitys vallitsi yleisön kesken, mutta vallitsevana mielipiteenä tuntui olevan, että tyttö antaisi aparat. Sen kyllä saattoi uskoa, sillä tyttö oli viekkaan näköinen, eikä kosija kuulunut olevan kehuttavissa varoissa, olihan pienen uudisviljelyksen omistaja etempää salolta.
Kaiket päivää istuttiin ikkunoissa ja tähystettiin järvelle päin jokaista venettä — nuoriso vain jatkoi väsymättä kisojaan. Vasta iltapäivällä tuli kuitenkin oikea vene, jumakkain pyssynpaukkujen julistamana. Kylässä paikalla syntyi vilkas liike ja joka puoletta riennettiin kestikievaritaloon, jonka pirtti kohta kokoontui täyteen uteliaita. Kisahuoneessa tanssikin hetkeksi taukosi, kuitenkin ainoastaan hetkeksi, alkaakseen paikalla uudelleen entistä rennommin.
Aivan talon nurkissa, akkunain alla, pamahti jälleen pari kovaa laukausta, ja pian sen jälkeen kosioväki juhlallisesti astui pirttiin. Kosioväkeä on, paitsi sulhasta, taatto, teätjä (setä, eno), veli ja joku nainen, tavallisesti sisar taikka muu sukulainen. Usein sulhanen itse jää ulos odottamaan, miten asiat luonnistuvat, eikä tule pirttiin ensinkään, jos ne huonosti päättyvät. Tämä kuitenkin näytti olevan varma asiastaan, hän tuli sulhaskansan keralla pirttiin. Mies oli kookas ja roteva, mutta vähän jolsanlainen. Arvonmiehiä oli sulhaskansassa Miitrei vaimoineen, muut olivat köyhää kansaa.
Kosiminen sitten tapahtui, yleistä tapaa noudattaen, seuraavalla tavalla.
Pirttiin astuttuaan kosjoväki risti silmänsä, niinkuin kreikanuskoiset ainakin tekevät, ja laativat tervehdyksen, jonka jälkeen talonväki pyysi heitä istumaan "suureh tshuppuh", jossa Jumalan kuvat ovat.