Antilaan saapuessa pirttiin oli jumalankuvain eteen sytytetty pieni tuohus palamaan. Jos antilas menee kosijalle, astuu hän esiin, kumartaa virittäjälle, joka on hänen taattonsa, veljensä tai muu läheinen sukulaisensa, ja sanoo; "Kun tiesitte syöttää, niin tiedätte antaakin". Sitten heti tapahtuu julkinen kihlonta. Jos hän ei mene, on temppu hieman toisenlainen.
Varsin jännitetyin mielin nyt katseltiin, mitä hän tekisi. Hän ei kumartanut jalkaa virittäjälle, vaan astui oikopäätä tuohuksen luo, puhalsi sen sammuksiin ja kumarsi sitten vain seisaaltaan sulhasväelle, sanoen:
"Passibo hyvä rahvas luvussa pitämäänne."
Siinä se nyt oli… tyttö oli antanut aparat, kiitti vain kunniasta.
Moamo kantoi kosijalle takaisin kihlasormuksen.
Tuliko kosjoväki hyvinkin alakuloiseksi rukkasista? Vielä mitä! Ylimielisenä ja uhitellen se paikalla läksi kylälle uutta morsianta etsimään, nurkuen vain sitä, että oli kallista aikaa menetetty. Ja pian se näyttikin, ettei kiirehtiminen ollut tyhjää kerskumista.
Ei suotta oltu naimamarkkinoilla. Kuin markkinoilla konsanaan sanottiin miesten kulkevan tytöstä tyttöön, kunnes saavat jonkun suostumaan kauppoihin. Tosin on ainoastaan oman kylän tytöillä vanhemmat ja heimokunta saapuvilla, mutta se ei estä kosimasta vieraittenkaan seutujen tyttöjä, jos vain mieli alkaa heihin taipua. Vieläpä vieraita tyttöjä on helpompikin mukanaan viedä, "paikan kokassa" vain, kuten vakaantunut käyttösana kuului. Tällä tavalla näytti olevan yhtä suuri pätevyys kuin tuolla monimutkaisella ja täydellisellä kosjomisellakin. Lyhyydestään huolimatta se yhdisti sekä kosjomisen että häät. Tuntui siltä, kuin olisi rahvaan kesken vanha tapa melkein saanut lain voiman. Poika johonkin tyttöön silmänsä iskettyään ojentaa hänelle "paikan" s.o. nenäliinan taikka jonkun muun liinan kolkkaa ja kehottaa häntä lähtemään kanssaan ja rupeamaan hänen naisekseen. Jos tyttö tarttuu tarjottuun liinaan, on samalla kaupat tehty, eikä muuta kuin lähdetään sen tien sulhasen kotiin elämään kuin mies ja vaimo. Omaisten ja heimokunnan suostumus hankitaan vasta perästäpäin, papin siunaus niinikään. Tuntui siltä, kun ei omaisilla olisi oikeutta tämmöistä avioliittoa estää, jos vain tyttö ottaa kiinni paikan kolkasta, vaikka ei tavalla tietenkään ole minkäänlaista laillista suojaa. Ehkä se vielä on muisto naisen ryöstön ajoilta. Mutta oikeita naisen ryöstöjäkin tapahtuu silloin tällöin. Niinpä Venehjärven kylästä samana suvena vietiin tyttö Vuokkiniemeen emännäksi vasten vanhempien tahtoa ja heidän tietämättään.
Rukkaset saatuaan kosjoväki oli lähtenyt Miitrein taloon neuvottelemaan, eikä aikaakaan, kun kulki miehestä mieheen viesti, että oli aikomus lähteä salmen taa toista tyttöä kosimaan. Kiiruumman kautta riensimme rantaan, jossa veneet jo olivat täpösen täynnään rahvasta, ja lähdimme soutamaan muitten keralla. Kaikki veneet, jotka suinkin pinnalla pysyivät, työnnettiin vesille, sillä koko kisaväki pyrki saman tien salmen poikki. Tapa on nimittäin semmoinen, että kuhun taloon vain kosijoita saapuu, siihen on heti kylän nuorisolla oikeus tulla pirttiin kisaamaan. Tätä oikeutta ahkeraan käytetään, ehkä vanhan tavan vuoksi. Ilta oli erinomaisen ihana ja tyyntä järveä velloivat kymmenet veneet, joita kilvalla soudettiin salmen takana näkyvää taloa kohti. Järvellä pamahtivat tuota pikaa pyssyt. Meidän veneessämme oli tiekka vähällä halkaista korvat vanhalla pistoolillaan jonka hän aina kuormasi suutaan myöden täyteen ruutia ja tukkoja, ampuen niin tiheään kuin suinkin ennätti panostaa. Vesi pyrysi tyttöjen veikaten soutaessa, punaiset puvut läikkyivät valoisalla vedellä ja ilo ja nauru kaikui kauas. Heti kosjoväen perässä ryöpsähti kisaväkikin pirttiin, ja pian olivat siellä kisat täydessä käynnissä, huolimatta siitä, makasivatko jo talonväestä toiset.
Tämä talo oli paljon köyhempi kuin edellinen. Antilas näytti hiljaiselta kiltiltä tytöltä; hän oli orpokin, elossa kun ei ollut isää eikä äitiä, ainoastaan vasta miesikään päässyt, kookas veli. Näin köyhässä talossa kosjoväki jo alunpitäen esiintyi hyvin ylimielisenä ja vaativaisena. Kaikesta päättäen oli täällä kuitenkin annantamieli, koska isäntä lähti soutamaan kylästä etäisiäkin sukulaisia. Nämä kun jo makasivat, niin kesti kauan, ennenkuin he ennättivät matkaan suoriutua. Kosjoväki alkoi viivykin vuoksi pitää niin sopimatonta kiirettä, että isännän nuori veri kuohahti ja tyttö hänen käskystään antoi kosijalle julkiset rukkaset. Mutta siitäpä kosijat loukkaantuivat vielä paljoa enemmän kuin edellisessä talossa ja lähtivät kovin uhitellen ulos pirtistä. Portailla he kuitenkin seisahtuivat ja hetken neuvoteltuaan huutivat tytön ulos… Kosija tarjosi paikan kokkaa tytölle, jos hän veljensä kiellosta huolimatta lähtisi matkaan! Mutta ei tämä pikakeinokaan näyttänyt auttavan. Tyttö epäröi. Paljon rahvasta oli vielä koolla, vaikka oli jo aamuyö, kaikki jotka olivat silloin tulleet ja vielä myöhemminkin saapuneita, ja kaikki riensivät näkemään, miten tämä päättyisi. Siinä oli korkeilla portailla sullotussa joukossa miestä ja naista, nuorta ja vanhaa ja etenkin akkoja, ja nyt oli mielestään jokaisella oikeus puuttua asiaan, kieltäen tai käskien. Jännitys kohosi ylimmilleen. Koko yleisö kuohui! Keskellä tätä punakirjavaa ihmishilloa seisoi antilas hämillään ja epäröiden, ja vähän alempana kohosi rahvaan keskeltä kookkaan sulhasmiehen yläruumis ja näkyi paikkaa ojentava käsi. Vieressä antilaan omaiset kiihkeästi kieltämässä, sulhasen vieressä kosjoväki käskemässä. Kun nämä väittelivät ja lisäksi koko rahvas intohimoisesti sekaantui juttuun, niin siitä syntyi aivan harvinainen tora. Tyttö parka oli huutavassa hukassa, sillä toiset tahtoivat työntää hänet väkisin sulhaselle, vetäen mikä kädestä, mikä hameesta, toiset taas yhtä tiukasti kiistivät vastaan. Tyttö oli jo kerran tarttua liinaan kulmaan, mutta silloin kosjoväeltä taas pääsi joku niin ylimielinen sana, että hän veti kun vetikin kätensä takaisin. Lopulta hän puhkesi hillittömään itkuun ja sen kauempaa emme me enää kestäneet katsella tätä näytelmää — toraa oli jo kestänyt ainakin tuntikauden — vaan siirryimme loitommalle odottamaan, mikä siitä lopuksi tulisi. En voi kieltää, ett'eikö tämä tapaus äkkiä avannut uusia näköaloja siihen karkeuteen, jolla monen hyvän ominaisuuden ohella vielä on syvät juurensa tässä rahvaassa, meteli sai synkemmän luonteen, kaikki muuttui kolkommaksi ja ihana yökin menetti sulonsa. Vanhat runoihanteet mykistyivät ja erämaiden piiri tuntui äkkiä niin autiolta ja synkältä.
Kun sulhasväki, vielä kauan aikaa riideltyään, vihdoin saapui rantaan, ei tyttöä ollut mukana. Veljen sana oli estänyt häntä lähtemästä tälle miehelle. Mutta myöhemmin kuuluu hän kuitenkin muuttaneen hänen kanssaan elämään, en tiedä sitten, sovinnollako, vaiko vasten naittajansa tahtoa.
Sillä aikaa kun salmen takana oli näin meluttu eikä mitään aikaan saatu, oli kylässä muuan leskimies, jolla ennestään oli kymmenkunta lasta, kaikessa hiljaisuudessa saanut suuren rotevan tytön tarttumaan paikan kokkaan ja he lienevät jo meidän saapuessamme lähteneet sulhasen kotiin yhdessä elämään. Mutta tällä kaupalla ei ollut rahvaan kesken puoltajia, koska sulhanen kuului olevan kovin köyhä ja luonnostaan "huono saamamies", s.o. hidas kaikenlaiseen ansioon. Sen mukaan naiset Vienan Karjalassa, jossa taistelu elämisen edestä on niin ankara, ensi sijassa arvostelevat kosijaa, eivätkä sitä puheissaan suinkaan salaa, vaan juuri sen ympäri kietovat koko asian. Muut ominaisuudet ovat tois'arvoiset. Ehkä tytöillä sentään on mielessään toisiakin ajatuksia, kun he siitä huolimatta lähtevät huonoille saamamiehille. Ruumiillinen kotikuritus kuuluu vielä sillä puolen tapoihin, jos eivät aviopuolisot oikein yhteen sovellu, ja silloin on tytön parempi olla ainakin tasaväkinen. Niin että on heikollakin miehellä etunsa. Kuulipa siellä jotenkin yleiseen puhuttavan semmoisistakin vaimoista, jotka kurittivat miehiään, vaikka tavallisempi tietenkin oli päinvastainen suhde.