Matka tosiaan kävi saaliin puolesta köyhemmäksi ja vaivoista ja vaaroistakin runsaammaksi kuin ainoakaan Lönnrotin aikaisemmista retkistä. Ehkä kirjeen alakuloiseen sävyyn vaikutti pettymyskin, kun hän nyt, yleisillä varoilla kulkiessaan, sai mielestään entistä vähemmän aikaan. Kirje on nimittäin Kuusamosta kirjotettu; Lönnrot oli jo silloin todennut, ettei Kuittijärvien pohjoispuolella ollut saaliista toiveita.
Seuratkaamme Lönnrotia tälle retkelle, ja sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän kulki seutuja, joissa sen jälkeen harva on yhtä tarkkaan matkustellut. Matkalla hän piti päiväkirjaa, johon hän runojen puutteessa entistä tarkemmin merkitsi muistoon havaintojaan ja matkakokemuksiaan. Hänen ripeytensä muistikkeiden tekemiseen on sitäkin ihmeteltävämpi, kun matka tapahtui myöhään syksyllä ja talvella ja kaikkein köyhimpien ja ynseimpien seutujen kautta, pakkasessa, liassa ja leivän puutteessa, sanalla sanoen oloissa, jotka joka suhteessa olivat omiaan mieltä masentamaan.
Uhtuesta Lönnrot matkusti hevosella Ohtaan, niinkuin jo tuonnoin mainitsimme. Oltuaan Ohdassa yötä hän seuraavana päivänä jatkoi matkaa Pistojärveen ja viipyi siellä pari päivää, mutta ei tavannut mitään, jota olisi kannattanut muistoon kirjoittaa. Pistojärvestä hän kulki edelleen Suvannon kylään, joka on kauempana pohjoisessa, Pistojoen varressa.
"Suvannolta tänäpänä oli kaha'päinki mieleni, taikka Kuusamon kirkolle taikka Pyhään saareen. Ikävöitsinpä taas hoti vähäksi ajaksi Suomen puolelle päästä, vaan toisin puolin katsoin sopivaksi sitä ennen käydä Tuoppajärven kylissä kuulustelemassa ja keralla pyhäin miesten ja naisten asuntoa silmäämässä. Sillä matkalla ei toki menne'kän jos korkeimmaksi 3 viikkoa ja niin toivottavasti pääsen joulua Kuusamossa pitämään."
Suvannolta matka piti Makariin, ylen köyhään kylään. Huoneet olivat niin kylmät, että kynä ei tahtonut hyppysissä pysyä. Köyhyys niin suuri, että Lönnrotin kortteritalossa "akka vasta pääsi tähkiä olesta veitsellä leikkaamasta, josta rokkaa keitettiin"…
"Tässä kylässä ei nouse, kun kaikkinensa 3 savua, niistäki yhden talon asukas mennä kesänä Kuusamosta Suomen puolelta tullut. Siinä kävin vast'ikänä ja oliki ilahuttava nähdä siinä meiän tapaan elettävän, vaikka oliki siinä eräs rosvonnäkönen venäläinen yötymässä, jolta hyvä, jos huomenna pääsen rauhassa kulkemaan. Talossa, jossa nyt kirjottelen muun väen nukkuessa, vasta kerrottiin, hänellä parahillaanki rosvottu takki päällä olevan. Häneltä kuitenki vaihoin itselleni hyvän puukon, josta annoin kaksi kouraa tupakkaa" … "Vaikiampata yötä en ni konsa muista viettäneeni, kun mennehen yön tätä 30:ttä vastaan Makarissa. Pirtti, jossa ensin kirjottelin, oli vilu, ettei arveltavasti ollut nukkumaan rupiamistana. Sentä ni menin toiseen taloon Suomen eläkkään luoksi, jossa tiesin vähä lämpimämmän olevan. Siellä kyllä sain pienen taljan allani, vaan peitettä ei ni mitä. Omalla haljakallani koin peitellämätse, vaan ei tahtonut riittää. Vähä siinä kyllä nukuttiin koko pitkässä yössä. Ja kaiken yön puhu tuuli kovasti ikkunoihin paahtamalla. Ei millä ole nämät Venäjän pirtit meiän pirttilöihin verrattavat. Esinnä on heissä paljon ikkunoita ja likellä toinen toistaan, ettei tuulen liikkumatonta paikkaa lahitsoilla. Myös on lattia korkialla maasta ja siitä käy yhtäläiseen tuulen henki."
Lönnrotilla oli vain kevyet vaatteet, kun ei voinut paljon painoa mukanaan kuljettaa.
Makarista hän hiihti puolen penikulmaa Tuhkalaan ja sieltä moniaan virstan edelleen Iljalaan, jossa oli yötä.
"Matka Iljalasta Suurjärveen sanottiin kulkevan Akkalan ja Käpälin kylien kautta, mutta olevan lähes penikulman pidempi, kuin jos lähtisi suoraan sydänmaan halki, jota ei tulisi päälle kolmen peninkulman, vaan joka oli aivan umpea suksilla hiihdettävää. Päätinki lähteä sydänmaan halki, jos vaan saisin jonkun taitavan oppaan, joka tuntisi matkan suunnan. Siksi tarjousikin eräs läsnä-olijoista, jonka sittemmin kuulin olevan sotapalveluksesta karanneen, täällä piilossa elelevän miehen. Ruplan palkasta hän lupasi kantaa laukkuni ja hiihtää jäljen eteeni, jonka tekikin, kunnes puolimatkassa väsyi niin, että ensin piti laukku omaan selkääni ottaa ja lopulta edellä hiihtäjäksi ruveta, vaikka kyllä jo itseki olin väsymäisilläni. Illaksi pääsimme kuitenki perille ja yövyimme tuhkaispapin Homan taloon. Sauna oli juuri valmis kylpemistä varten, ja väsyksissä kun olin, teki mieleni muiden kanssa mennä saunaan, mutta sitäpä pappi ei suvainnut, vaan käski minun odottamaan, kunnes hän itse, oppaani ja kaikki muut olivat kylpeneet. Vähän suutuksissani semmoisesta ylenkatseesta en sitten huolinut toisten perästäkään saunaan mennä. Aamulla jälkeen havaitsin akkunan päällisellä savustuneella laudalla muutamia yhtä mustaksi savustuneita kirjoja. Otin yhden niistä alas katsellakseni, se oli vanha hengellinen slavonilaisilla puustaveilla painettu kirja. Horna pappi kysyi, ymmärsinkö minä kirjaa lukea, johon vastasin kirjasta kyllä ymmärtäväni venäjänki kieltä, ja puheeni todistukseksi käänsin siitä muutaman paikan karjalaksi. Vähän parempaan arvoon tulin siitä Homan silmissä, vaikka väittiki kirjan ei olevan venäjän vaan gretsjeskan (s.o. kreikan) kieltä."
"Näillä seuduin ollaan kolmea eri uskontoa eli vieroa, joksi uskontoa täällä sanotaan. Ne ovat oikea papinviero, johon kuuluu hyvin pieni vähemmistö, toinen vanha viero, starovertsat, johon enin osa kansasta kuuluu, ja kolmas Saaren monasterin eli luostarin viero, jota vaan muutamat harvalukuiset seuraavat. Jos Tuhkasen viero jollain tavalla eroaisi vanhasta vierosta, niin tulisi vielä neljäski viero eli uskonto, mutta minusta nähden se näyttää yhtä vanhan vieron kanssa olevan, vaikka sitä täällä eri nimellä Tuhkasen vieroksi sanottiin. Sen ylipappi sanottiin asuvan Karkalahden kylässä meren rannalla Kieretin kauppalan ja Kemin kaupungin välillä. Mutta kun hänellä on ylen suuri lääni allansa, on hänen täytynyt asetella alapappeja, jotka pienemmissä piireissä käyvät lapsia kastamassa, pariskuntia vihkimässä ja ruumiita hautaamassa. Niin häntä kuin hänen asettamia apupappejansa pitää maakunnan (Tuhkalaisten) maksutta ruokkia ja kyydittää heidän virkamatkoillansa; muuta palkkaa heille ei lienekkään, jos ei joku vapaaehtoisesti tahtoisi heille jotaki vaivanpalkkioksi antaa. Paljoksihan tulisi kahdenkertaiset papit palkata, sillä varsinaiselle esivallan asettamalle papille, joka tuhkaispapin ristimät, vihkimät ja hautaamat kirkonkirjaan ottaa, pitää myös jotakin hänen vaivoistansa maksaa. Usein olen tuhkalaisilta kysynyt, missä heidän uskonsa eroaa papin uskosta, vaan siitä en muuta selvitystä saanut, kuin että papin uskolaiset molivat s.o. ristitsivät itsensä toisilla sormilla kuin millä Jumala on käskenyt. Muutamat vielä lisäävät siihen, että se on proklatoi (kirottu), joka molii papin tavalla."