Ehkä on vesi yhtä kirkasta kuin Tuoppajärvenkin, mutta samoin kuin ovat rannat korkeammat, samoin ovat Pääjärven haudatkin syvemmät ja siitä pimeämmät, se sen vuoksi näyttää Tuoppajärveä jylhemmältä ja juhlallisemmalta. Vasemmalla puolella kohoo jonkun penikulman päässä Maanselän korkea reuna vaarametsineen, ja reunan takaa näkyy Nuorunen, Kuusamon korkein tunturi.
Etäämpänä pohjoisessa, näköjään melkein järven laidassa, on Kivakkatunturi, jonka taitse Oulanganjoki laskee Pääjärveen, muodostaen tunturin takana komean Kivakkakosken. Kivakan takaa näkyy jalo Päänuorunen ja järven pohjoispäästä lähtee melkoinen Koutajoki. Tämä koeteltuaan voimiaan Kuman rajussa koskessa laskee laajaan Koutajärveen, josta vedet Lapin jokien vahvistamina juoksevat Kannanlahteen. Oikeallakin rannikolla on vaaraisia maita, mutta sillä puolella kukkulat ovat melkoista matalammat.
Pääjärven rannoilla on harvemmassa kyliä kuin Tuoppajärvellä.
Länsirannalla on Oulangansuu, pohjoispäässä Mikon kylä siinä, mistä
Koutajoki lähtee, itärannalla Majuolahti, eteläpäässä Sohjenansuu ja
joku vähäpätöinen rymä näiden lisäksi.
Sohjenansuussa oli pari kookasta Suomen malliin rakennettua ja maalattua taloa, uutimellisine ja kukallisine akkunoineen, ja kylä sen vuoksi tervehti puoleksi tuttavallisesti. Mutta noiden talojen isännät olivat Suomessa, jossa heillä oli Turun seudulla kauppapuodit, ja kotiväki kohteli minua vierastellen. Omituista on, että juuri tämä pohjoisin osa Vienan Karjalasta tekee kauppojaan meidän maamme eteläisimmissä osissa, aivan merimaassa. Ruotsin kielen taito ei sen vuoksi ollut Kiestingissä harvinainen. Toiselta puolen käydään täältä Ruijassa kalassa, ja siitä osaa norjan kieltä monias mies. Karjalaiset näyttävät oppivan vieraita kieliä paljon helpommin kuin länsisuomalaiset, norjan kieltä esim. kuuli täällä sangen luontevasti äännettävän; mutta luulen heidän siitä huolimatta pitävän omaa kieltään suuremmassa arvossa kuin muut suomalaiset.
Pääjärvi varmaan on kalainen järvi. Kylän rannassa, joka oli aivan aavan selän laidassa, oli korkeat hirsistä rakennetut venesillat täynnään veneitä, nuottia ja verkkoja telineineen, aittoineen. Varmaan olisi tässä kylässä viihtynyt kauemminkin, se näytti tarjoovan niin paljon luonnonkauneutta ja urheilua. Mutta runoja sieltä oli suotta ruveta kyselemäänkään, ja muutakin vanhaa täällä pohjoisessa oli niukemmalti, arvatenkin siitä syystä, että koko tämä pohjoispuoli on verraten nuorta uudisasutusta. Pääjärven ja Tuoppajärven seudut olivat myöhään lappalaisten hallussa, taisteluista lappalaisten kanssa kertovat sen puolen tarinat.
Onneksi oli Pääjärvi aivan tyyni, kun illalla läksin veneellä matkaa jatkamaan Majuolahden kylään, jonne oli pari penikulmaa. Kivakkatunturi kuvastui edessäpäin jylhänä järven pintaan ja näytti olevan hyvinkin lähellä, vaikka sille oli matkaa neljä penikulmaa, etäisemmät tunturit asuivat valon keralla kuulakkaissa korkeuksissa, järvellä laskeutui illan hämäryys, vakavuus rantain metsille. Pääjärven sanotaan olevan myrskyllä pelottavan, mutta nyt se oli niin liikkumaton ja ääneti, että kaukaa, virstain päästä kuului, kuinka lohet poukkuilivat ilmaan, poukkuilivat niinkuin olisi jossain halkoalusta kuormattu. Niin ylävät olivat rannat, että soutelimme kuin avaran salin lattiaa. Suomen puolella päilyi Maanselän päällä paksu savu — sitä oli jo kohonnut päiviä ja viikkoja — joka ujui hiljalleen järvelle päin, hämärtäen mäkiä ja laaksoja.
Kuta kauemmin soutelimme selkää, sitä halummasta olisin sinne jäänyt. Samalla kun luonnolla oli jo Pohjolan suuripiirteinen jylhyys, on se kuitenkin niin pohjoiseksi rikasta ja vaihtelevaa. Olisin tahtonut nähdä Kuman, jota kertoivat niin ankaraksi, että kävyt putoilevat kuusista sen rannoilla. Halusta olisin käynyt uudelleen Kivakkakoskella, johon olin tutustunut Paanajärveltä käsin siellä käydessäni. Mutta siihen ei ollut aikaa. Pääjärvi on kuutta tai seitsemää penikulmaa pitkä, ja olisi pitänyt viipyä viikkoja, jos sen olisi tahtonut kunnolla nähdä.
Puolen yön aikaan saavuin puhtaalle hiekkarannalle, joka oli jo kauas selälle hohtanut; siinä oli Majuolahden vähäinen kylä. Löytyi sieltä kuitenkin kelvollinen talo ja ystävällisiä ihmisiä, vaikka vierasteltiin. Ylen harvoin siihen taisikaan poiketa kulkijoita ja syytä oli sen vuoksi katsoa pitkään outoa. Mutta yhä piintyneempää tuntui siellä viero olevan. Luontainen ystävällisyys kuitenkin voitti uskonnolliset ennakkoluulot, pirttiin katettiin minulle illallinen ja ullakkoon tehtiin vuode. Mutta kun ennen maata menoa istuin pihalla piippuani polttamassa, jott'en savulla loukkaisi talonväkeä, niin näin ihmeekseni emännän, joka palasi vainioveräjältä ystäviään saattelemasta, jo kaukana pitävän sormillaan nenästään. Minun kohdalleni tultuaan hän lausui: "Ka hyvähän tämä ois vieras, nii tupakkoo polttaa." Se minusta jo oli liikaa ja rauhallisesti poltin piippuni loppuun huomautuksesta välittämättä. Mutta ihmeellistä on, kuinka vastenmielistä tupakansavu on semmoisille, jotka eivät ole siihen ensinkään tottuneet. Monta kertaa meitä saattelevat naiset rukoilemalla rukoilivat, ettemme polttaisi veneessä tupakkaa, ja jos savua, sen ilmaan hajotessa, vähäkin joutui heidän kurkkuunsa, niin rupesivat he siitä ankarasti yskimään, en tiedä sitten, terveydekseenkö, vaiko sielunsa autuudeksi.
Majuolahdessa, samoin kuin Pääjärven muissakin kylissä, oli poronhoito jo tärkein elinkeino. Maanviljelykseen ei ollut luottamista, ei ainakaan tässä kylässä, jonka maat olivat hiekkaperäiset. Kuivuus oli ollut niin pitkällinen, että oraat olivat kuihtuneet aivan mitättömiksi.
Majuolahdesta kuljin oppaan keralla kaksi penikulmaa Ahvenlahteen, joka on Jelettijärven länsipäässä. Väli on kauttaaltaan erämaata, mutta muistoni mukaan olivat metsät tälläkin välillä kauniimpia kuin Uhtuen kankailla. Maan muodostus oli vaihtelevaa. Vasemmalla kädellä oli jonkun matkan päässä korkea vaaramaisema, joka näytti olevan Kuusamon tunturialueen rinnakkaisjonoa. Sillä puolella on aavanlainen Tiiksijärvikin, syrjäisimpiä sydänmaan seutuja, joitten asematkin kartoilla ovat väärät, muodoista puhumattakaan. Merkillistä kyllä on Jelettijärvikin Imbergin karttaan piirretty aivan lähelle Kiestinkiä, puolen penikulman päähän vain, vaikka Kiestingissä joka mies tiesi matkaa olevan kaksi penikulmaa ja Jelettijärven kylään kokonaista kolme.