Kemissä oli jonkun verran sotaväkeä, kuulemamme mukaan reserviä, jossa karjalaisistakin toiset saivat asevelvollisuutensa palvella. Satamassa oli jäännöksiä entisistä linnoituksista, mutta ne olivat jo rappiolla. Kaduilla kasvoi ruohoa, sillä luetut olivat Kemissäkin rattaat. Maantietä ei ainakaan sisämaahan päin ollut kuin seitsemän kilometrin pituinen pätkä Kemijoen viimeisten ankarien koskien sivu. Ja sekin tie oli silloin vielä aivan nuori, vaikka siksi kunnossa, että sitä pääsi rattailla kulkemaan.
Kemi oli ummikkovenäläinen, mutta tapasi siellä usein niitäkin, jotka osasivat "paissa karjalaksi".
Kemissä päiväkauden viivyttyämme lähdimme jälleen matkalle sisämaahan, lähdimme iloisella mielellä, sillä merimaasta olimme saaneet tarpeeksemme. Ikävöitsimme takaisin puhtaihin pirtteihin ja vanhanaikaisiin oloihin, joissa piirakkaat olivat parhaat, meille jo rakkaiksi käyneet herkut, joissa olimme tottuneet niin hyvin viihtymään samovaaran ääressä puheliaan isännän seurassa.
Matkustimme kevarikyydillä paljon kuljettua tietä, ja hyvät veneet olivat sen vuoksi pitkin matkaa käytettävänämme. Mutta ei mikään vene sentään vetänyt vertaa kuvernöörin veneelle, jonka näimme Putkuon kosken niskassa. Se oli niin suuri kuin pieni lotja. Se oli rakennettu kerran, kun kuvernööri kuuluu olleen aikeissa matkustaa sisämaahan lääniään katsomaan, mutta matkasta ei silloin eikä myöhemminkään tullut mitään, ja niin jäi lotja käyttämättä. Turhaan saatiin ylämaassa odottaa maaherraa, jolle olisi valitettu sitä ja tätä alempia virkamiehiä vastaan. Mutta olisikohan moisella aluksella Kuittijärville asti päästykään?
Olimme nyt suurella Kemijoella. En tiedä, olisiko se Oulujoen kokoinen, mutta tuskin luulen, vaikka se saakin vettä sekä Kuittijärvistä että eteläpuolelta Repolasta, Rukajärvestä ja Akonlahdesta saakka. Vesi kuitenkin oli silloin jo alimmillaan. Keväällä sitä on monin verroin enemmän, ja kun rannat enimmäkseen ovat matalat, niin joki tulvan aikana varmaankin on koko mahtava. Se on osasta jotenkin virtainen, koskia on paljon, ja matka oli sen vuoksi hitaanlaista. Toisin paikoin on kuitenkin tyyniä suvannoitakin, joilla soudeltiin kuin järvillä. Laajain erämaitten kautta se kauttaaltaan virtaa, ainoastaan muutama kylä on joen rannoilla.
Noin parin penikulman päässä Kemistä on Usmanan kylä samannimisen valtavan kosken alapuolella. Se on melkoinen, taloja lienee yli parisataa. Usmana oli jo karjalaisella kielialueella, mutta venäläistyi nopeaan. Kylä oli verraten hyvin rakennettu ja sanottiin siinä olevan rikkaitakin. Tuskin olimme sinne tulleet ja muhkeaan kestikievariin asettuneet, ennenkuin tultiin kutsumaan alakerrassa olevaan kauppapuotiin, jossa stanovoin sanottiin tahtovan meitä puhutella. Olimme jo jotenkin rähjäisen näköiset, ja siitä kyläläiset arvatenkin luulivat meitä kiinni otettavan ja heitä oli kokoontunut puoti täyteen sitä näkemään. Mutta stanovoi paperimme luettuaan mitä kohteliaimmin teki meille selkoa matkoista piirissään aina Vuokkiniemeen saakka, ja vaikk'emme siitä paljoakaan ymmärtäneet, niin myönsimme vain kaikkeen ja olimme tyytyväisen näköiset, ja asiansa ajettuaan hänkin lähti tyytyväisenä matkaansa. Emme sen koommin joutuneet virkamiesten kanssa tekemisiin.
Koskessa oli koko joukon katselemista. Se on kapea kallioruuhi, jossa vesi uupumatta riehuu. Rantakalliot ovat laajalta aivan puhtaiksi huuhtoutuneet, sillä kaikkien niitten päällitse sanottiin veden kevättulvalla kuohuvan. Silloin tämä koski varmaan on hirmuinen. Kalliot ovat särmäiset ja korkeatkin. Veneellä sitä on kuivallakin mahdoton laskea, ja ihmetellä täytyi, että sitä lohikaan pääsi nousemaan. Sitä tuskin olisi uskonut, ellei olisi varmaksi havainnut. Toisella rannalla oli pieniä korvapatoja palavassa koskessa ja niissä hyvin karkeasti valmistetut pajuiset rysät. Niin ahdas on rannalla lohen nousureitti, että näilläkin rysillä saatiin sileätä hopeakylkistä Jäämeren lohta niin paljon kuin rysään mahtui. Niitä oli kuin halkoja pinossa. En tiedä, kiero silmämmekö lienee syynä ollut, mutta meidän katsellessamme täpötäyden rysän tyhjentämistä sattui yksi lohi livahtamaan takaisin koskeen. Ei sitä kuitenkaan suurin kiroiltu, arveltiin kai tulevan toisella kerralla.
Pohjoisrannalla oli suurempi pato valtavien paasien muodostamassa tyynemmässä putaassa, ja sen ääressä katselimme lohien nousua, kunnes padon vartijat tulivat ja ajoivat pois. Hauskaa oli nähdä lohien koskesta päästyään lepäilevän tyvennössä padon alapuolella ja kohottavan nokkaansa ilmaan. Ongenvavalla asettelin perhoa varsin yhden kuonon päälle, mutta se ei ollut siitä tietävinään, lienee vielä ollut koskimatkan jälkeen hengästynyt.
Usmanalta menee Voigarven kautta maan poikki suoraan kevaritie Paanajärveen, mutta koska meillä oli tavaroita ja mieluummin tutustuimme jokeen, niin nousimme sitä myöden. Veneeseemme työnnettiin pari viinalekkeriä pyynnöllä, että veisimme ne tukkipäälliköille, jotka matkalla tapaisimme. Jokimatka Paanajärveen oli kahdeksan penikulmaa, eikä välillä ollut ainoatakaan asumusta. Kun kulku vastavirtaan oli hidasta ja sääkin oli kolkkoa ja sateista, kävi matka kylläkin ikäväksi. Kolmatta päivää viivyimme tällä taipaleella, viettäen yömme metsäsaunoissa. Kuljimme erään palaavan paanajärveläisen veneessä. Vaikka vene oli suurenlainen, niin kävivät tilat kolmelle matkustajalle, yhtä monelle saattajalle, monille tavaroillemme ja tukkilaisten viinoille kuitenkin hyvin ahtaiksi. Veneen pohjalla saimme istua jalat koukussa.
Vaihteluna olivat kosket, koska niiden kohdalla pääsimme maalle kävelemään ja venettä nostettiin tyhjiltään. Toiset kosket olivat pitkiä, nelin viisin virstoin, toiset lyhempiä, joku aivan jyrkkä, melkeinpä putouksen tapainen. Semmoinen oli Juuma, joka oli Usmanan ja Paanajärven välillä puolitiessä. Se oli niin jyrkkä, että vene oli taivallettava maisin sen päälle, pienen kalliosaaren poikki. Sitäkin kuitenkin laskevat tyhjällä veneellä taitavimmat koskimiehet, niin mainittiin, ja Ervasti matkallaan näkikin sen omin silmin: