Saavuimme sitten valvoneina ja vaivannähneinä Paanajärveen, jossa oli kirkko ja melkoinen kylä. Kestikievari oli hauska, mutta sinne odotettiin rauhantuomaria, "mirovoi sutjaa", joka oli siksi korkea virkamies, että isäntäväkeä vähän arvelutti, voitiinko meitä päästää kievarihuoneisiin. Pääsimme kuitenkin, ja pian sinne saapui tuomarikin. Hän oli kuitenkin hyvin "alhainen" mies, niinkuin meidän puolellamme sanottaisiin, ja jakoi mielellään kanssamme huoneet ja vielä eväänsäkin, jotka olivat mitä herkullisimmat ja runsaat ja maistuivat niin hyvin, että taisimme niihin tehdä suurenkin loven. Pitkälle kiertomatkalleen hän oli varustanut juoma-astian, joka oli läkkipellistä valmistettu ja moneen osaan jaettu, "kasviportöörin" näköinen. Jokaisessa tapissa oli erilaista juotavaa, ja tappeja oli useita. Tuomari matkustelee suviseen aikaan suuren lääninsä kertaan tai kahteen ja tuomitsee näillä retkillään kaikki rahvaan riidat. Tämän sutjan läänissä olikin tarpeeksi laajuutta. Paanajärvestä hän jatkoi matkaansa Uhtueen, sieltä Pistojärveen Kuusamon rajalle, Vuokkiniemeen ja Akonlahteen.
Kemijoen rannat ovat Paanajärven kohdalla hyvin laa'at ja tasaiset. Lähellä kylää joki leviää järveksi, joka on niin matala, että se on melkein umpeensa kasvanut kaikenlaisia vesikasveja. Kylä on joen kahden puolen. Se oli suurehko ja siinä oli koko joukko kookkaita taloja. Paanajärvestä alkoi runoalue, parantuen yhä sisämaahan päin.
Paanajärvestä oli Kemijokea pitkin neljä penikulmaa Suopassalmeen, mutta sen välin kuljimme maisin ja oikaisimme siten melkolailla. Jokimatkaa Ervasti kuvaa vähemmän virtavaksi, mutta metsiä varteviksi ja joen maisemiakin sen mukaan jylhän kauniiksi erämaan luonnoksi. Suopassalmi oli hajallinen laajahko kylä. Sieltä oli muistaakseni kahden penikulman matka Jyskyjärveen, neljänteen Kemijoen kylistä alaalta tullen. Jyskyjärvi oli saanut nimensä järvestä, jossa Tshirkkakemi ja Kuittijärvistä tuleva varsinainen Kemijoki yhtyvät, aivan vastakkaisilta haaroilta puskien. Kylä oli rakennettu järven eteläreunaan, Tshirkkakemin suun kahden puolen.
Kemijoen varrella olevat kylät erosivat jonkun verran kauempana ylämaassa olevista asuinhuoneitten rakenteen puolesta. Talot nimittäin olivat kahdenkertaiset, kumpikin kerros asuttava. Tavallisesti oli päässä parveke. Ne eivät olleet rakennetut sikin sokin, kuten ylämaassa, vaan kadun tapaisten kujain varrelle. Tapasimme näissä kylissä muutamia vanhoja esineitä, joita olimme muualta turhaan kyselleet. Paanajärvestä sain ikivanhan viinen riistapussineen, Suopassalmesta luukirjaisia jousen varsia. Ylämaassakin sentään vielä muisteltiin, miten jousella oli ammuttu. Kostamuksessa tarkkaan kerrottiin, että erään miehen isän isän isä vielä oli jousella metsästänyt. Ja kaikkialla tiedettiin, että jousen käyttämiseen oli tarvittu kaksi miestä. Toinen ampui ja toinen hänen vieressään katseli, kunne vasama lensi. Vasamat näet olivat suuritöisiä ja kalliita, eikä niitä kannattanut hukkaan päästää.
Jyskyjärven luona maat näyttivät olevan tavallista parempia, ne kun ovat Kemijoen pohjahetteitä, ja siitä voipi päättää, että kylä on Karjalan vanhimpia.
Kevarireittiä lähdimme jälleen jatkamaan matkaa Kuittijärville. Kun oli soudettu Jyskyjärveä Kemijoen suuhun, niin oli kuljettava useita virstoja maisin, sillä järvien välillä on Kiintismän koski, joka on koko Kemijoen rajuimpia, väärä ja suuriaaltoinen. Kevarilla oli kosken niskassa hyvä ja tilava vene, sillä ei ollut pieni se selkä, jonka päästä päähän nyt oli kuljettava.
Niinkuin merenlahti se levisi eteemme, alimman Kuittijärven saareton pinta, yksinäisenä, autiona, asumattomin rannoin. Rantain takaa näkyi erämaasta etäisiä vaaroja, jotka ilmaisivat Maanselän lähestymistä.
Ala- ja Keski-Kuittijärven välillä on Luusalmi ja sen rannalla pieni kylä ja kestikievari. Matkaa oli sinne Jyskyjärvestä kaikkiaan viiden penikulman vaiheille, joista kaiketi neljä oli järvimatkaa. Luusalmen kestikievari oli varakas, mutta laajalta oli sen isäntä tunnettu ahneudestaan. Ja harvoin olenkaan nähnyt ihmistä, jossa tämä intohimo olisi siihen määrään kehittynyt. Hän tosiaan rahanhimonsa vuoksi melkein herätti sääliä, niin ankarasti oli se kiihko hänen sydämensä ja mielensä kiinnittänyt kouristukseensa. Muutoin hän näytti kylläkin mukaiselta, ja hänen poikansa oli sivistynyt mies, Suomessa kauppiaana. Kuulleessaan meidän tulleen taloon, poika ystävällisesti lähetti meille teetä, osottaakseen vieraanvaraisuutta kulkeville runonkerääjille, joiden harrastukset hän ymmärsi. Isä meidän sitä juodessamme kantoi kaikenlaisia pieniä tavaroita kaupaksi muka kummina ja vanhan kansan kaluina, vaikka ne eivät olleet sen kummempia, kuin aaltojen rannalla hierelemiä kiviä. Hän huokaili syvään, kun kaupoista ei tullut mitään. Kun lähdettiin, niin hän sen sijaan peri maksun teestä, jota hänen poikansa oli tarjonnut… arastellen korvaamme "tshuhutti", että tee oli jäänyt maksamatta.
Venematka Luusalmesta Uhtueen oli 32 virstaa, pitkin keskimmäisen Kuittijärven aavaa pintaa, jossa maa katosi edessä rannattomiin. Vene oli varava, mutta kolmen matkustajan ja viiden saattajan alla se painui melko syvälle, ja melkeinpä kammotti soudella aavan selän huljuvaa vettä, joka tuntui niin ihmeen epävakavalta ja levottomalta. Mutta naiset eivät ymmärtäneet pelätä, soutivat reippaasti, puhuivat hauskasti, ja olivat jotenkin ilomielisiä siitä huolimatta, ettei yksi ollut kahteen päivään saanut leipää. Hän oli kotona leikannut puolikypsää ohraa, mutta se oli kuivaessaan kitistynyt niin pieneksi, että jyvät tuskin olivat heinänsiemenen kokoisia. Semmoisella ravinnolla oli hänen täytynyt yrittää elää. He tekivät kyytejä kestikievarille, mutta minkälainen oli se ansio! Kestikievarit vielä säästivät virallisesta kyytirahasta, vaikka se oli niin alhainen, 3 kopeekkaa kilometriltä, jos saattajia oli kolme, kuusi kopeekkaa, jos saattajia oli viisi, niinkuin näillä pitkillä taipaleilla aina pitikin olla. Naiset kertoivat Luusalmen isännän luvanneen matkasta viisikolmatta kopeekkaa kullekin ja eväät, työntäneen leivän kainaloon ja kriivennikän (10 kopeekkaa) kouraan ja luvanneen "loput toitshe!" Uhtuen kievari maksoi jotenkin saman taksan mukaan, 30-35 kopeekkaa noin 64 kilometrin soudusta (edes takaisin)! mutta ei antanut eväitä. Pistojärven postinkuljettajalle hän maksoi 80 kopeekkaa 60 virstan maamatkasta (120 mennen tullen). Niin meille kerrottiin.
Onnellisesti saavuimme Uhtueen pitkältä kiertoretkeltämme ja jatkoimme sieltä matkaa Jyvöälahteen levätäksemme muutaman päivän. "Kotona" olimme herttaisen tervetulleet, vaikka Seni olikin poissa ja emäntä yksinään kotona ikävissään. Kylässä oli yhtä ja toista sillä välin tapahtunut, nuoria naisia tapasi joskus kujilla, jotka jo hyvän matkan päässä kumarsivat syvään meidän ohi astuessamme. He olivat vasta naimisiin joutuneet ja heidän velvollisuutensa oli tällä tavalla kerran kumartaa jokaiselle tuttavalle, jonka taas tuli sanoa: "Elä tervehennä nuoren sulhases keralla", josta toivotuksesta nainen kiitti.