Maantiede ja löytöretket 1

by Into Konrad Inha

Retkikunnan mongolilaiset oppaat jouduttivat sitä enemmän kulkua, kuta edemmä ehdittiin. Hevosia vaihdettiin seitsemänkin kertaa päivässä. Uralin vuoriston ja Kaspian meren välinen aro oli aivan autiona. Mongolit olivat tappaneet ja myyneet orjiksi kaikki sikäläiset paimentolaiset, jotka kuuluivat Kangittien heimoon. Ei missään näkynyt ihmisiä eikä heidän asumuksiaan, mutta pääkalloja ja ihmisruumiin osia oli maassa kaikkialla. Ainainen vedenpuute lisäsi matkustajain kärsimyksiä. Toukokuun puolivälissä saavuttiin Aral-järvelle ja jatkettiin matkaa pitkin Sirdarjan rantoja. Sielläkin vallitsi ylt'yleensä sama hävityksen kauhistus. Juhannuksen aikana ainainen lakea aro vihdoin alkoi loppua ja Tianshanin läntiset esivuoret kohota ilmoille arosta. Kun oli kuljettu vuoriston poikki, jossa muun muassa oli saarekkaan järven — nykyisen Ala Kulin yli mentävä, niin tultiin Dsungariaan. Altain syrjäselänteitten poikki sitten edelleen kuljettiin varsinaiseen Mongoliaan ja sen kautta kolmessa viikossa saavuttiin lähelle Karakorumia, Kujuk kaanin leiriin.

Kujukin hovissa.

Pitkä odotus viivytti siellä lähetystöä. Ogdain jälkeläistä ei nimittäin ollut vielä valittu, eikä Kujuk, vaikka saattoikin olla varma vaalistaan, kuitenkaan suostunut munkkeja vastaan ottamaan, ennenkuin vaali oli tapahtunut. Läheltä ja kaukaa oli saapunut tataariruhtinaita suurkaania valitsemaan. Vaalia varten oli pystytetty laaja teltta, joka oli puhdasta valkoista samettia; siihen mahtui enemmän kuin kaksituhatta henkeä. Teltan ympärillä oli koristeltu puinen aitaus, aitauksessa kaksi porttia, toinen suurkaania varten, toinen niitä varten, joita laskettiin vaalitelttaan. Sinne tataarilaisruhtinaat kokoontuivat. Hovin ulkopuolella he ratsastivat piiriä yli mäkien, poikki laaksojen. Mutta neuvostoon tullessaan he jättivät hevosensa noin kahden nuolenkantomatkan päähän teltasta, pitäen kuitenkin aseensa. Heidän varustuksensa olivat upeat ja joka päivä esiinnyttiin toisissa tamineissa, milloin valkoisissa, milloin punaisissa tai sinisissä, milloin silkissä, milloin sametissa. Kun Kujuk itse kävi teltassa, niin olivat kaikki hänen kunniakseen punaisiin puetut. Ruhtinaitten hevoset olivat kultasuitsissa, satulat kullan kirjoissa, aseet, kilvet, panssarit kullalla huolitellut. Jos joku alhaisemmista heitä lähestyi tai lähestyi telttaakaan, niin vartijat paikalla pieksivät hänet. Mutta teltassa päälliköt keskustelivat vaalista, puoleen päivään saakka selvinä, sen jälkeen kumissia juoden ja illalla niin humalassa, että sitä oli kumma katsella. Turhaan koettivat he saada latinalaisia lähettiläitä juominkeihin osaa ottamaan. Siitä huolimatta Carpinia ja hänen seuralaistaan kohdeltiin suurella kunnioituksella, suuremmalla kuin mitään muuta, kokoukseen saapunutta lähetystöä. Koko maailma oli lähettänyt tilaisuuteen edustajia. Niitä oli enemmän kuin neljätuhatta, toiset tuomassa verorahoja, toiset lahjoja, oli hallitsevia sulttaaneja ja ruhtinaita, jotka olivat itse saapuneet, oli toisia, jotka maaherroina hallitsivat maakuntia. Etevimmät näistä vieraista olivat Suzdalin ruhtinas Jaroslav ynnä kaksi Georgian kuninkaan poikaa; sitä paitsi oli tullut useita Kiinan ja Korean ruhtinaita, Bagdadin kalifin lähettiläs ja enemmän kuin kymmenen muhamedilaista sulttaania. Dnjepristä Hoanghohon ja Persian lahdesta napapiiriin saakka kaikki kansat kilvan tavottelivat Kujukin suosiota.

Carpini vietti, sen mukaan kun muisti, neljä viikkoa Kujukin leirissä Ormektuassa, ja tällä ajalla hän luulee Kujukin vaalin tapahtuneen, vaikka niin salassa, ettei siitä annettu mitään varsinaista tietoa. Mutta siitä kunnioituksesta, jota Kujukille sitten osotettiin, saattoi päättää, että asia oli ratkaistu. Aina kun Kujuk astui ulos teltasta, niin hänelle laulettiin ja hänen edessään laskettiin maahan töyhtöpäitä sauvoja — kuninkuuden merkkejä, joita ei kukaan muu ruhtinas saanut käyttää.

Uusi suurkaani oli kirjottajan mielestä neljänkymmenen tai ehkä neljänkymmenenviiden vuoden ikäinen, keskikokoa, arvokas ja harvapuheinen käytökseltään. Häntä sanottiin hyvin viisaaksi ja suosiolliseksi Jeesuksen oppia kohtaan - niin ainakin luulivat hovissa olevat kristityt, — jonka vuoksi arveltiin hänen piankin kääntyvän kristinuskoon. Hänen palveluksessaan oli nestoriolaisia kristityitä, jotka saivat säännöllisen avustuksen hänen omasta aitastaan. Aivan hänen telttansa edustalla oli kristitty kappeli, jossa toimitettiin jumalanpalvelus, — sitä ei kukaan muu mongolilainen ruhtinas hovissaan sallinut.

Kolmen tai neljän penikulman päässä suurkaanin teltasta oli toinen leiri ja teltta — »Kultaisen heimon» teltta — laajalla tasangolla joen partaalla, ja siellä juhlallinen valtaistuimelle nousu tapahtui. Sikäläistä telttaa kannattivat kullalla naulatut patsaat, katto ja seinät olivat silkkiompeluksilla koristellut. Valtaistuimelle nousun tapahtuessa oli suuri kansajoukko saapuvilla, kaikki kasvot etelää kohti, lakkaamatta polvistuen sille ilmansuunnalle. Kun valtaistuimelle nousu tapahtui, niin kaikki lähtivät telttaan ja polvistuivat Kujukin eteen, joka oli noussut valtaistuimelle. Ensinnä polvistuivat ruhtinaat ja sitten loput kansasta. Ainoastaan munkit eivät ottaneet osaa polvistumiseen, vaikka hekin myöhemmin osottivat Kujukille hänen arvonsa mukaista kunnioitusta. Päivä päättyi suurilla pidoilla, kokonaisia kuormallisia keitettyä lihaa syötiin, suolattua leipää särpimenä; tammanmaito, sima ja muut juomat juoksivat virtanaan. Pitoja kesti monta päivää, kuten niin merkillinen tapaus vaati.

Kultaisen heimon teltassa Carpini muitten lähettiläitten kanssa pääsi suurkaanin puheille. Ylimäinen kirjuri kirjotti muistoon kaikkien lähettiläitten nimet ja niitten nimet, jotka olivat heidät lähettäneet, ja luki kirjottamansa suurella äänellä suurkaanille ja kokoontuneille prinsseille ja ylimyksille. Lähettiläät sitten etsittiin, ettei kukaan saanut astua hallitsijan eteen aseellisena, heitä varotettiin, etteivät suinkaan kynnykseen koskettaisi jalallaan, että he astuisivat telttaan vasemman oven kautta ja neljä kertaa polvistuisivat valtaistuimen edessä. Teltassa olivat nähtävinä lahjat, joita Kujukille oli tuotu, silkkiä ja samettia, koruompeluksia, korukutomuksia, turkiksia ja kultakirjauksia ynnä teltta, joka oli jalokivillä kirjailtu ja aiottu kannettavaksi hallitsijan päällä juhlissa. Eräs maaherra oli lähettänyt kokonaisen karavanin tuomaan koruompeluksia ynnä parven rauta- ja nahkapanssareilla suojattuja sotihevosia. Paavin lähettiläät olivat ainoat, joilla ei ollut lahjoja tarjota. Pohjois-Kiinasta, Kitaista, oli lähetetty ylellisen upea punainen samettiteltta, ynnä ihmeteltävän taidokkaasti veistetty norsunluinen valtaistuin, joka oli runsaasti koristettu kullalla, jalokivillä ja helmillä. Suurkaanin valtaistuimen ympärillä oli penkkejä, vasemmalla puolella korkeammat kuin oikealla; vasemmalla puolella istui suurkaanin haaremi, keskellä telttaa matalammilla istuimilla ruhtinaat. Eräällä mäellä lähellä Kultaisen heimon telttaa mongolilaisille ruhtinaille jaettiin valtaistuimelle nousun johdosta enemmän kuin viisisataa vaunullista kultaa, hopeata ja silkkiä.

Carpinin vielä ollessa hovissa kuoli siellä Suzdalin ruhtinas Jaroslav — sanottiin suurkaanin äidin hänet myrkyttäneen pidoissa, jotka pani toimeen hänen kunniakseen. Ainakin ruhtinas heti pitojen jälkeen sairastui ja kuoli seitsemän päivän kuluttua, ja jokainen tiesi, kuinka Tataarit himoitsivat hänen maataan. Siitä huolimatta suurkaanin äiti koetti houkutella hoviin Jaroslavin pojankin, Aleksanterin, joka historiassa sitten sai »Nevskin» nimen. Hän sanoi kutsumuksessaan tahtovansa antaa hänelle isän maat; mutta kaikki uskoivat, että jos hän olisi tullut, niin olisi hänetkin joko myrkytetty taikka pidetty elinaikansa vankina. Onneksi Aleksanteri kuitenkin oli siksi varovainen, ettei kutsumusta noudattanut.

Saman kavalan äitinsä, Turakinan luo Kujuk valtaistuimelle noustuaan lähetti joksikin aikaa Carpininkin, munkin luulon mukaan siitä syystä, että hän väliajalla juuri neuvotteli sodan alkamisesta Länsimaita vastaan. Turakina ei kuitenkaan munkkeja myrkyttänyt, vaan vieläpä antoi heille matkalle lämpöiset ketunnahkaturkit.

Ehkä siitä syystä, ettei latinalaisella lähetystöllä ollut lahjoja antaa, sitä huonosti kestittiin. Koko ajan se sai elää niin vähällä ruualla, että oli nälkään menehtyä. Neljälle miehelle oli keisarillisesta aitasta määrätty sen verran ravintoa, että se juuri yhdelle riitti. Lähetystö olisi nääntynyt, ellei olisi saanut apua Kosmas nimiseltä venäläiseltä kultasepältä, joka oli suurkaanin erikoisessa suosiossa. Tämä Kosmas oli valmistanut keisarillisen valtaistuimen ja leimasimen, jolla Kujuk leimasi paaville lähettämänsä kirjeen. Muutamilta venäläisiltä ja unkarilaisilta, jotka puhuivat latinaa ja ranskaa ja olivat Ormektuaan saapuneet lähetystöjen ja ruhtinaitten keralla, Carpini sai tietoja kaanin yksityisestä elämästä. Mutta vielä enemmän hän kuuli semmoisilta europpalaisilta, jotka olivat olleet Mongoliassa, toiset kymmeniä vuosia, joko vankeina taikka taidetyöläisinä.